Marko Maunula seuraa Yhdysvaltojen politiikkaa ja populaarikulttuuria.

Alfa-demokraatit ja beta-republikaanit: syntyykö sopu?

Marko Maunula
Blogit Americana 10.10.2013 17:49

Washingtonissa on parhaillaan käynnissä kiinnostava roolinvaihto-leikki.

Kuten useimmat amerikkalaisen politiikan tarkkailijat tietävät, demokraattien suurin heikkous on heidän vellihousuutensa. Jos republikaani sanoo ”pöö,” demokraatit laskevat pelosta alleen sekä perääntyvät liki välittömästi. Puolueen taipumus jatkuvaan kriittiseen itsetutkiskeluun sekä sen kannattajien hajanaisuus syövät demokraattien tehokkuutta poliittisissa tappeluissa. Humoristi Will Rogers vastasi kysymykseen josko hän on minkään järjestäytyneen puolueen jäsen: ”En. Olen demokraatti.”

Jos republikaaneilla on heikkous, se on heidän taipumuksensa ylilyönteihin. Puoluetta tällä hetkellä henkisesti leimaavat fundamentalistit uskovat, faktojen vastaisesti, että kansakunnan enemmistö on pohjimmiltaan samaa mieltä heidän kanssaan. Kuin kiihkeät maallikkosaarnaajat, he ovat varmoja, että jos he vain osaisivat selittää asiat paremmin, kansakunnan enemmistö näkisi valon ja liittyisi heidän seurakuntaansa välittömästi. Tämän inspiroimina he puskevat uskomuksiaan liian lujaa, säikäyttäen satunnaisesti kansakunnan enemmistön ideologisella ehdottomuudellaan.

Liittovaltion sulkemisen ja velkakaton nosto -kiistojen aikana puolueiden roolit ovat yllättäen osittain vaihtuneet. Nyt demokraatit seisovat yhtenä miehenä, kieltäytyen neuvottelemasta velkakattoa aseenaan käyttävien republikaanien kanssa. Demokraattien selkäranka ei ole taittunut.

Republikaanit ovat olleet yllättyneitä republikaanien päättäväisyydestä. He selvästi luulivat, että demokraatit bluffaavat ja tosipaikan tullen suostuvat mittaviin menojen sekä terveydenhoidon uudistuksen leikkauksiin. Demokraattien päättäväisyys on hämmentänyt republikaaneja sekä rikkonut heidän rivejään.

Mielipidetiedustelut osoittavat, että kansakunta syyttää kriisistä selkeästi enemmän republikaaneja ja kongressia kuin demokraatteja tai presidenttiä. Tuoreen tiedustelun mukaan ainoastaan viisi prosenttia amerikkalaisista pitää kongressin toimista. Republikaanisen puolueen kannatus on historiallisen alhaalla.

Republikaaneilla on nyt käytännössä kaksi vaihtoehtoa. He voivat joko: a) jatkaa raivoamista, puhdistaa rivinsä vääräuskoisista, kieltää faktat, sekä painottaa ideologista puhdasoppisuutta entistäkin enemmän, tai b) myöntää, että amerikkalaiset eivät olleet tilapäisen mielenhäiriön vallassa, kun he valitsivat presidentti Obaman – kahdesti sekä hyväksyä poliittiset realiteetit.

Texasin senaattori Ted Cruz, teekutsulaisten tämän hetken henkinen johtaja ja liittovaltion sulkemisen primus motor, on päättänyt tuplata panokset sekä vahvistaa asemaansa a-ryhmittymän johdossa. Keskiviikkona Cruz esitteli puoluetovereilleen itse tilaamaansa mielipidetutkimusta, jonka mukaan puolueen kovistelu sekä ehdoton linja liittovaltion sulkemisessa sekä velkakatto-kiistassa itse asiassa hyödyttää republikaaneja. Oman propagandansa uskominen vaatii Cruzilta melkoisia älyllisiä kuperkeikkoja. Cruz ei ole typerä – päinvastoin. Hän on teekutsu-liikkeen älykkäämpiä jäseniä.

John Boehner, edustajainhuoneen republikaaninen puhemies, on selvästi hyväksynyt b-vaihtoehdon. Hän on puhunut kovaa kieltä televisiossa, mutta samanaikaisesti Boehner on etsinyt kunniallista tietä ulos pattitilanteesta. Tänään hän puhuu sovinnon etsimisen kieltä, vaikka se todennäköisesti vaikeuttaa hänen asemaansa puolueensa teekutsulaisten parissa entisestään.

Sopu on näyttää nyt mahdolliselta demokraattien sekä Boehnerin välillä. Boehnerin kädenojennus on vaatimaton, mutta symbolisesti merkittävä ele. Hän joutuu taiteilemaan puolueensa a- ja b-siipien välissä, ja hänen virhemarginaalinsa on minimaalinen. Sovun etsiminen on kunnolla vasta alkamassa.

Washingtonin roolileikki on nyt hauskaa seurattavaa. Onko republikaanien vuosikausia kestänyt, hiljaisen liekin sisällissota vihdoinkin roihahtamassa kunnon rähinäksi? Hyväksyykö a-siipi poliittiset reaaliteetit edes tilapäisesti? Onko GOP lähitulevaisuudessa Ted Cruzin vai John Boehnerin puolue? Kestääkö demokraattien selkäranka tulevaisuudessakin?

Soundtrack: Talking Heads, The Good Thing.

Marko Maunula

Kirjoittaja on Yhdysvaltain historian professori Atlantassa.

Keskustelu

Sinänsä republikaaneilta käsittämätön yritys kaataa demokraattisen päätöksentekoprosessin läpikäynyt laki. Sehän on päivänselvää, ettei Obama tuollaiseen voi suostua. Samalla republikaanit tulivat maalanneeksi itsensä nurkkaan, josta on vaikea kömpiä kasvot säilyttäen pois.

Nyt on sitten jännä nähdä, miten eilinen edustajienhuoneen äänestys vaikuttaa ensi vuoden esivaaleissa. Pääsevätkö demokraattien rinnalla äänestäneet maltillisemmat republikaanit edelleen ehdokkaiksi vai tuleeko heidän tilalle teekutsulaisia?