Afroamerikkalaiset, homot ja tie tasa-arvoon

Profiilikuva
Blogit Americana
Marko Maunula on Yhdysvaltain historian professori Atlantassa.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Taistelu seksuaalisesta tasa-arvoisuudesta muistuttaa yhä enemmän 1950–1960-lukujen kansalaisoikeustaistelua, niin ideologisesti kuin poliittisestikin.

Toinen maailmansota ja taistelu demokratian puolesta sekä natsien ja japanilaisten pöyristyttävää rasismia vastaan inspiroi miljoonat afroamerikkalaiset vaatimaan demokratiaa myös kotona. Sodassa henkensä riskeeranneet afroamerikkalaiset eivät halunneet enää istua bussin perässä tai poimimassa muruja amerikkalaisen hyvinvointiyhteiskunnan pöydältä.

Kansalaisoikeusliikkeen varhaiset johtajat tiesivät, että he eivät kykene helpolla muokkaamaan Etelän umpirasististen osavaltioiden rotulakeja. Parhaimmaksi mahdolliseksi strategiaksi osoittautui sekoitus kansalaisaktivismia ja -tottelemattomuutta sekä, ennen kaikkea, muutoksen puskeminen liittovaltion oikeusistuimien kautta.

Kansalaisoikeusliikettä tukeneet lakimiehet, kuten tuleva korkeimman oikeuden jäsen Thurgood Marshall, puskivat rodullisen tasa-arvon vallankumouksen läpi liittovaltioiden oikeusistuimien. Liberaalit tuomarit, kuten J. Waties Waring, tulkitsivat perustuslain 14. pykälää kirjaimellisesti: tasa-arvo lain edessä todellakin ulottuu myös afroamerikkalaisiin.

Sarja vallankumouksellisia korkeimman oikeuden päätöksiä rotuerottelun kouluissa kieltävä Brown versus Topeka Board of Education (1954) etunenässä pakottivat Etelän valtiot vuosi vuodelta ja päätös päätökseltä luopumaan rotuerottelusta.