Äänestämisen vaikeudesta

Profiilikuva
Blogit Americana
Marko Maunula on Yhdysvaltain historian professori Atlantassa.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Minusta tuli Yhdysvaltain kansalainen noin vuosi sitten. Suurin yksittäinen syy kansalaisuuden hakemiseen oli haluni äänestää asuinmaani vaaleissa. Pian osoittautui, että kansalaisuuden hakeminen oli ehkä helpompaa kuin rekisteröityminen äänestäjäksi.

Muutama kuukausi Yhdysvaltain kansalaisuuden saamisen jälkeen vierailin Fultonin (Atlanta) piirikunnan vaalilautakunnan webbisivuilla, printtasin ja täytin rekisteröityminen äänestäjäksi -lomakkeen, ja pudotin sen postilaatikkoon. Helppo homma. Sisso!

Parin viikon kuluttua sain vaaliviranomaisilta postia. Koska rekisteröidyin amerikkalaiseksi äänestäjäksi ensimmäistä kertaa, minun pitää suorittaa rekisteröityminen paikan päällä, henkilökohtaisesti.

Hankalaa, mutta ymmarrettävää. Silti, tämän pitäisi onnistua uudistaessani ajokorttini. Georgian osavaltiossa äänestäjäksi rekisteröityminen onnistuu myös ajokorttitoimistossa. Kävin keväällä hakemassa uuden ajokortin, päivitin kansallisuuteni rekisterissä ja näytin amerikkalaisen passini virkailijalle. Hän otti tiedot ylös, todisti papereissa amerikkalaisuuteni, ja pisti leiman lomakkeeseen. Tämän piti olla nyt selvää.

Pari viikkoa myöhemmin sain jälleen postia. Ajokorttiviranomaisen todistus kansalaisuudestani ei ilmeisesti riittänyt. Äänestysviranomaiset pyysivät minua vierailemaan heidän toimipisteessään ja pyysivät minua, taas, tuomaan todistuksen kansalaisuudestani.

Vierailin pari päivää myöhemmin Fultonin piirikunnan pohjoisessa palvelukeskuksessa. Näytin passini viranomaiselle ja täytin kaavakkeet nyt kolmatta kertaa. Äänestyskorttini tulee postissa kahden viikon sisällä, virkailija lupasi.

Kuukautta myöhemmin piipahdan jälleen toimistossa. Korttia ei ole tullut, mikä mahtaa mättää? Virkailija tarkasti tilanteen tietokoneelta: ”Teidän pitää todistaa kansalaisuutenne.” Sanoin tehneen sen nyt kahdesti, joista toisen kerran juuri teille, noin kuukausi sitten. Näytin virkailijalle passini jälleen kerran, mutta nyt sekään ei riittänyt. ”Meidän pitää nähdä teidän ajokorttine, passinne, sekä kansalaisuustodistuksenne.”

Kansalaisuustodistus on kotona, jossain arkistojeni uumenissa. Kysyin kohteliaasti, että miksei pelkkä passi riitä? Sen pitaisi olla vuorenvarma todistus amerikkalaisuudestani. Virkailija viittasi sääntöihin ja kehotti minua menemään piirikunnan päävirastoon, Atlantan ydinkeskustaan, selvittämään asiaa.

Seuraavana päivänä, eilen, ajoin keskustaan, marssin piirikunnan päävirastoon, ja selvitin asiaa virkailijan kanssa. Ystävällinen rouva tarkasti passini, klikkasi tietokonettaan, ja lupasi kaiken olevan nyt aivan varmasti kunnossa. Kortti tulee postissa kahden viikon päästä. Olen nyt optimistinen, mutta en vieläkään pidätä hengitystäni.

Rekisteröitymisen vaikeudelle on kaksi selitystä. Ensimmäinen selitys on, että piirikunnan vaaliviraston byrokratia on täysin sekaisin, ristiriitaisine ohjeistuksineen ja huonoine säännöstöineen.

Toinen selitys on hieman paranoidimpi, mutta kysyvä mieli ei voi olla ihmettelemättä, josko rekisteröitymisestä on tehty tietoisesti mahdollisimman hankalaa siirtolaisille?

Tutkimukset osoittavat, että siirtolaiset suosivat ylivoimaisesti Demokraattista puoluetta. Suhdeluku on kansallisesti noin 65-35, ja kaula on kasvussa. Suurista siirtolaisryhmistä venäläiset, kuubalaiset, ja vietnamilaiset suosivat republikaaneja, mutta muut ovat valtaosin demokraattien takana.

Konservatiivien vankasti hallitseman Georgian republikaanit ovat tietoisia trendeistä, uskon. Atlanta on kosmopoliittinen kaupunki, magneetti siirtolaisille ympäri maailmaa. Jos nykyinen demograafinen kehitys jatkuu, osavaltio saattaa kellahtaa demokraattien kelkkaan.

Äänestäjien häirintä, vastapuolen passivointi ja neutralisointi, sekä puhtaat vaalipetokset ovat osa amerikkalaista poliittista historiaa, ja siihen ovat syyllistyneet molemmat pääpuolueet. Etelä-Georgiassa kutsuttiin aikaisemmin vaalipäivää ”ylösnousemuksen päiväksi,” sillä kaikki paikalliset vainajatkin nousivat haudoistaan äänestämään valtaklikin ehdokkaita. Osoittaakseen solidaarisuutensa ja tukensa ehdokkaille, vainajat jopa kirjoittivat äänensä täsmälleen samalla käsialalla.

Amerikkalainen politiikka on kontaktilaji. Taisin juuri saada ensimmäisen, henkilökohtaisen tutustumiseni aiheeseen. Tulikaste on takana – toivottavasti.

Soundtrack: Patti Smith, People Have the Power.