Kuka johtaa demokraatit tulevaisuuteen? Tässä vahvoja ehdokkaita ja mahdollinen musta hevonen

Demokraatit kärsivät pahasta johtajavajeesta. Puolue on tällä hetkellä kasvoton ja profiiliton ja etsii haparoiden tietä tehokkaaseen oppositiopolitiikkaan. Se tarvitsee kipeästi uudet ja inspiroivat kasvot edustamaan puoluetta sekä kokoamaan omat rivit.

Joe Biden on liian hauras ja katkera innostamaan ketään. Barack Obama on jättänyt puoluepolitiikan satunnaisia demokraattisten ehdokkaiden kampanjatapaamisia lukuun ottamatta. Kamala Harris onnistui häviämään Yhdysvaltojen inhotuimmalle henkilölle, joka aikaisemmin yritti kumota amerikkalaisen demokratian.

Kongressin demokraattien johto kärsii vakavasta karismavajauksesta. Chuck Schumer ja Hakeem Jeffries ovat kiistattoman älykkäitä miehiä, mutta inspiroivaksi heitä ei voi kutsua parhaalla tahdollakaan.

Alexandria Ocasio-Cortesilla on älyä, karismaa ja poliittista taistelutaitoa, mutta hän on tämän päivän Yhdysvalloille liian kaukana vasemmalla. Sama pätee Bernie Sandersiin. Hän on lisäksi erittäin vanha eikä edes demokraatti. Gavin Newsom haluaa kisaan, mutta aika ei liene oikea kalifornialaiselle vasemmistolaiselle.

Kokeneista kongressiedustajista tulee harvoin presidenttejä tai luotettuja johtajia. Liian pitkä oleskelu Washingtonissa ryvettää ja altistaa syytöksille siitä, että he ovat kansasta vieraantuneita.

Demokraattien tulevaisuus löytyy todennäköisesti jälleen osavaltioiden kuvernööreistä. Veikkaan seuraavan presidenttiehdokkaan ja puolueen johtajan löytyvän joko Michiganin, Marylandin tai Pennsylvanian kuvernöörin virka-asunnoista. Mahdollinen musta hevonen löytyy Arizonan senaattorista.

Äänestäjät pitävät kuvernööreistä. Viime vuosikymmenten presidenteistä Jimmy Carter (Georgia), Ronald Reagan (Kalifornia), Bill Clinton (Arkansas) ja George W. Bush (Texas) nousivat kaikki kansalliseen politiikkaan kuvernöörin viran kautta.

Kuvernööreillä on johtajakokemusta, tunnistettava nimi, testattu taito voittaa vaaleja sekä kylliksi etäisyyttä Washingtonin mutapaineihin. Kuvernöörin virka on loistava aitiopaikka tarkkailla kansallista politiikkaa ja valmistautua presidenttikisaan.

Michiganin kuvernööri Gretchen Whitmer on vahva ehdokas, jonka nimi nousi esiin jo viime vuonna, ennen Bidenin päätöstä kruunata Harrisista seuraajansa. Whitmerilla on harvinainen taito olla samanaikaisesti pidettävä ja välitön ihminen sekä luunyrkkinen poliittinen tappelija.

Suosittu kuvernööri uudesta vaa’ankieliosavaltiosta vetoaa demokraattien strategeihin. Whitmerin harmiksi demokraatit ovat nyt kahdesti hävinneet naisehdokkaalla. Ovatko esivaalien äänestäjät ja kampanjoiden rahoittajat halukkaita kolmanteen naisehdokkaaseen 12 vuoden sisällä?

Marylandin Wes Mooren CV on vakuuttava. Nuori ja nuorekas kuvernööri, 46, opiskeli Rhodes-stipendiaattina Oxfordissa. Syyskuun 11. päivän terrori-iskujen jälkeen reservin upseeri palveli Afganistanissa 2005–2006. Sotilasarvoltaan Moore on kapteeni.

Armeijan jälkeen Moore siirtyi pankkisektorille, meni naimisiin ja sai kaksi lasta. Vuonna 2022 hänet valittiin osavaltionsa kuvernööriksi maltillisiin vetoavalla, kokemusta ja patriotismia painottavalla kampanjalla. Moore on hyvä esiintyjä ja luonteva kameroiden edessä.

Pennsylvanian Josh Shapiro on puolueen maltillisen ja jopa konservatiivisen siiven suosikki, joka on luonut maineensa itsenäisenä toimijana. Miehen vahva tuki Israelille sekä yritysten veronalennuksille ovat vieraannuttaneet puolueen vasemmistoa.

Shapiro on erinomainen puhuja ja taitava väittelijä. Hänen poliittisen tulevaisuutensa keskeinen kysymys on, toimiiko Clintonin ja Obaman tyylinen linja enää Yhdysvalloissa?

Musta hevonen saattaa olla Arizonan nuori senaattori Ruben Gallego. Hän menestyi kotiosavaltionsa marraskuun senaatinvaaleissa selvästi paremmin kuin Kamala Harris. Sotaveteraani ja espanjaa puhuva latino tulee työväenluokkaisesta taustasta ja osaa vedota sinikaulusäänestäjiin.

Gallego aloitti poliittisen uransa puolueen vasemmalla puoliskolla, mutta on liukunut tasaisesti kohti maltillisia. Toistaiseksi hän on onnistunut muutoksessa menettämättä uskottavuuttaan, tarjoten vanhanaikaista lihaksikasta ja suorapuheista vasemmistolaisuutta.

Yksikään demokraattien lupaavista lähitulevaisuuden nimistä ei ole miespuolinen valkoinen anglosaksinen protestantti. Puolue kykenee ammentamaan lupaavia politiikkoja republikaaneja syvemmästä kaivosta, mutta kykenevätkö ehdokkaat vetoamaan valkoisiin miehiin?

Demokraattinen puolue on mittavan sukupolvenvaihdoksen edessä. Bidenin myötä poistui viimeinen suurten ikäluokkien demokraattinen presidentti. Nancy Pelosi luopui puhemiehen tehtävästä. Schumer ja muutama muu vanhempi kongressin veteraani roikkuu vielä kuvassa mukana, mutta puolue lähtee tulevaisuuteen 1960-luvun puolivälin jälkeen syntyneiden johdolla.

Soundtrack: The Who, My Generation