Lihaksikkaan kristillisyyden paluu – steroidien kera

Amerikkalainen kristinusko on kokenut monta muodonmuutosta historiansa aikana. Tänään sen evankelikaalinen versio on palannut jyrkkien sukupuoliroolien ja aggressiivisen identiteettipolitiikan moodiin. ”Lihaksikas kristillisyys” on tullut takaisin, mutta entistäkin politisoituneempana.

”Lihaksikas kristillisyys” (muscular Christianity) -liike syntyi Englannissa ja levisi nopeasti Yhdysvaltoihin. Se varttui Yhdysvaltojen sisällissodan jälkeen, massiivisen maahanmuuton aikakaudella.

Yhdysvaltojen protestanttinen ja anglosaksinen väestö oli huolissaan kristinuskon naisistumisesta sekä ei-protestanttisesta maahanmuutosta. Naisvaltaistuneiden kirkkojen viesti oli vahvasti sukupuolitetun kulttuurin aikakaudella pehmentynyt.

Miesväki ei tuntenut oloaan kotoisaksi kirkoissa, joiden pastorit alleviivasivat kristinuskon pasifistista ja alistuvaa puolta. Virret kuten ”Gentle Jesus, Meek and Mild” eivät puhutelleet urbanisoituneen ja aggressiivisen uuden kulttuurin sisäistäneitä miehiä.

Samanaikaisesti valkoiset anglosaksiset protestantit, eli waspit, katsoivat huolestuneesti italialaisia, juutalaisia, slaavilaisia ja muita uusia tummaihoisempia ja ei-protestanttisia tulokkaita. Keskiluokkaiset waspit veltostuivat työpöytiensä takana, kun taas ruumiillista työtä tekevät maahanmuuttajat olivat maskuliinisuuden perikuvia.

Tilanteen korjaamiseksi yliopistot, wasp-eliitin linnakkeet, ryhtyivät painottamaan fyysisen kunnon ja miehisyyden merkitystä koulutuksessaan. Amerikkalainen jalkapallo syntyi tekemään keskiluokkaisista opiskelijapojista kovapintaisia nuoria miehiä.

Monet yliopistot 1800–1900-lukujen taitteessa olivat sitoutuneita eri kirkkokuntiin. Myös uskonto ryhtyi painottamaan miehisyyttä ja fyysistä kuntoa. NMKY-liike kasvoi. Pastorit ryhtyivät kertomaan vahvasta ja miehisestä Jeesuksesta, joka ajoi rahanvaihtajat temppelistä ja selvisi 40 päivän paastosta erämaassa.

Partioliike ja muut ulkoilua, reippautta ja myös sotilaistaitoja kasvattavat järjestöt nousivat suosioon. Valkoisen keskiluokan pojat kasvoivat fyysistä kuntoa ja sielullista puhtautta vaalivassa ympäristössä.

Ensimmäisen maailmansodan shokeeraava verenvuodatus nakersi ”lihaksikkaan kristillisyyden” suosiota, mutta liike ei kadonnut. Sen suosio nousi ja laski, mutta pysyi osana amerikkalaista sielunmaisemaa.

Liike on palannut, mutta se on päivitetty 21. vuosisadalle. Se hakee edelleen innoituksensa ksenofobisesta nationalismista, mutta sen uusi versio on aikaisempaakin politisoituneempi ja sen tulkinta kristillisyydestä on instrumentaalinen.

Tämän päivän evankelikaalinen kristillisyys on aggressiivista, poliittisesti jyrkän sitoutunutta ja arvomaailmaltaan lähellä uskonsotien aikakautta. Se ei ole niinkään apokalyptinen kuin kiinnostunut poliittisesta vallasta sekä konservatiivisen kristillisen kulttuurin puolustamisesta.

Miljoonille evankelikaalisille tänään on jälleen vuosi 732. Barbaarit ovat portilla, valmiina levittämään väärää uskontoa tai uskonnottomuutta ja varastamaan evankelikaalisten poliittisen sekä taloudellisen vallan. Hyökkäys ei ole yhtä suora kuin saraseenien valloitusretki, mutta sen tavoitteet ovat pohjimmiltaan samat.

Evankelikaalisten mielissä Yhdysvallat on vaarassa myös sisäisesti. Seksuaaliset perversiot, hedonistinen individualismi ja monikulttuurisuus ovat mädättäneet maan selkärankaa. Demokraatit haluavat tehdä maasta ateistisen sekä kommunistisen trans-propagandan tyyssijan.

Evankelikaalit uskovat yhä useammin, että toisin elävillä ja ajattelevilla ei pitäisi olla tasavertaisia oikeuksia, eikä heitä voi rakastaa (heidän perspektiivistään) ehjiksi tai saada omaksumaan evankelikaalisten moraalikäsitykset. Heidät on lain avulla puskettava takaisin yhteiskunnan marginaaleihin.

Kulttuurisodat ovat taistelua Yhdysvaltojen sielusta ja olemuksesta. Tämä on noussut keskeiseen rooliin miljoonien evankelikaalisten mielissä. Tasapainotettu budjetti, uskottava ulkopolitiikka ja muut perinteiset republikaaniset huolenaiheet ovat hiljalleen hiipuneet taka-alalle.

Evankelikaalisten kampanja Yhdysvaltojen pelastamiseksi on monen rintaman operaatio, ja sen poliittinen ruumiillistuma on Donald Trump. Trump on evankelikaalien Kaarle Martel, kristikunnan komentaja taistelussa vääräuskoisia vastaan.

Monet 6. tammukuuta 2021 kongressiin hyökänneistä kantoivat uskonnollisia symboleja. Trumpilaisessa ajattelussa aseoikeudet, kristinusko ja nationalismi ovat nivoutuneet yhteen, mutta nämä arvot ovat usein instrumentaalisia.

Julistautuminen evankelikaaliseksi on yhä useammin teologisesta omistautumisesta vapaata identiteettipolitiikkaa. Yli 40 prosenttia evankelikaalisista käy kirkossa harvoin tai ei ollenkaan.

Olemme todistaneet amerikkalaisen evankelikaalisuuden muodonmuutosta poliittis-teologiseksi henkilökultiksi. Sen elementit ovat tuttuja maan historiasta, ”lihaksikkaasta kristillisyydestä” toisen maailmansodan jälkeiseen konservatiiviseen aktivismiin, mutta liike tänään on aikaisempien versioiden karikatyyri.

Trumpin saapuminen politiikkaan kiihdytti kehitystä. Evankelikaaliset pohjimmiltaan tiesivät, kuka Trump on ja miten hänen arvonsa ja henkilöhistoriansa ovat jyrkässä ristiriidassa heidän arvomaailmansa kanssa. Silti he syleilivät Trumpia uskoen hänen palvelevan heidän etujaan ja uskotellen itselleen Trumpin olevan kristitty.

Nyt trumpismi on kaapannut kontrollin liikkeestä. Faustilainen sopimus johti lopulta uskon politisoitumiseen tavalla, joka on syönyt kirkkokuntien uskottavuutta ei-jäsenten silmissä. Kristillisen nationalismin innokkain siipi on sitonut toiveensa Trumpiin, ja projekti 2025 on sen toiveiden artikulaatio.

Monet maan perustajaisät, Thomas Jefferson etunenässä, painottivat uskonnonvapautta ja valtion sekä kirkon erottamista toisistaan. He uskoivat, että palomuuri kirkon ja valtion välillä palvelee lopulta molempia. Sekaantuminen politiikkaan korruptoi kirkon keskeisen viestin.

Evankelikaalisen uskon politisoituminen osoittaa Jeffersonin ja kumppaneiden olleen oikeassa.

Soundtrack: Bill & Gloria Gaither, Onward Christian Soldiers/We’re Marching to Zion