Vapaan maailman tulevaisuutta ratkotaan nyt paitsi Ukrainassa, myös Washingtonissa ja Brysselissä
Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan mittaa Yhdysvaltojen poliittisen pulssin ja länsiliittoutuman tulevaisuuden.
Näkevätkö amerikkalaiset Ukrainan sodan kriisinä, joka haastaa koko kansainvälisen järjestelmän ja vaatii yhtenäistä rintamaa vastaamaan Venäjän haasteeseen? Vai onko sota heille vain eurooppalainen alueellinen rähinä, johon ei kuulu sotkeutua, ja joka pohjimmiltaan on ponnettoman ja heikon Yhdysvaltojen presidentin syytä?
Amerikkalaisten reaktio hakee vielä muotoaan. Alkushokki ja epäuskoinen tyrmistys väistyy hiljalleen hapuilevan tilanneanalyysin tieltä.
Jonkinlaista Pearl Harbor- tai 9/11-hetkeä on turha odottaa. Kyseessä on alueellinen sota toisella mantereella, joka ei suoranaisesti koske amerikkalaisia. Kansakunta ei yhdisty presidentti Joe Bidenin taakse tai tunne tarvetta laulaa kansallislaulua kongressin portailla.
Käynnistynyt sota on kuitenkin myös amerikkalaisesta vinkkelistä dramaattinen ja traaginen kampanja. Lisäksi se testaa Toisen maailmansodan jälkeen syntyneen, Yhdysvallat-vetoisen länsiliittoutuman voimaa ja tulevaisuutta. Vastuuntuntoiset amerikkalaiset puoluekannasta riippumatta vaikuttavat ainakin nyt tiedostavan tämän.
Edustajainhuoneen republikaanit tuomitsivat Vladimir Putinin määräämän hyökkäyksen selvin sanoin, mutta eivät voineet vastustaa kiusausta syyttää Bidenia hampaattomuudesta Venäjän suhteen. Kun ottaa huomioon sen, miten harvat republikaanit ovat halunneet Yhdysvaltojen ottavan aktiivista roolia kriisissä ja Donald Trumpin Putin-fanituksen, reaktio kuvaa kyynisen puoluepolitiikan vahvaa otetta edustajainhuoneen republikaaneista.
Senaatin republikaanit ovat toistaiseksi syyttäneet hyökkäyksestä vain ja ainoastaan Putinin Venäjää. He ovat pidättäytyneet kritisoimasta Bidenia, mutta painottaneet Yhdysvaltojen energiantuotannon kasvattamisen merkitystä Putinin vallan nakertamisessa.
Demokraatit luonnollisesti keskittyvät oman presidenttinsä puolustamiseen. Heidän väittelynsä siitä, mikä on Yhdysvalloilta sopiva reaktio, pysyvät ainakin toistaiseksi takahuoneissa.
Reaktioiden erot kertovat kamarien erilaisesta dynamiikasta, mutta myös laajemmista jakolinjoista Yhdysvaltain politiikassa. Niistä voi päätellä myös kriisin pitkäaikaisempia vaikutuksia Yhdysvaltojen ulkopolitiikkaan.
Yhdysvallat on edelleen länsiliittoutuman kiistaton johtaja. Sillä on vahvin talous, voimakkain armeija ja suurin väestö. Putinin pysäyttäminen ei onnistu ilman Yhdysvaltojen täyttä sitoutumista talouspakotteisiin ja Ukrainan tukemiseen.
Tulevien päivien aikana Yhdysvallat käy debattia Ukrainan avustamisesta. Debatti käy myös testistä sille, miten sitoutunut Yhdysvallat on länsiliittoutuman tulevaisuuteen.
Kykeneekö Yhdysvallat edelleen ulkopoliittiseen yhtenäisyyteen kriisitilanteessa? Haluaako maa tulevaisuudessakin sitoutua länsiliittoutumaan? Kuunteleeko Eurooppa Washingtonia? Salliiko Yhdysvallat kaksinapaisen maailmanjärjestyksen ja Venäjän etupiiriajattelun paluun?
Nämä kaikki ovat tragedian tärkeitä sivujuonia. Ilman melodraamaa voimme sanoa, että seuraamme maailmanpolitiikan ratkaisuhetkiä. Iso siivu vapaan maailman tulevaisuutta ratkotaan nyt paitsi Ukrainassa, mutta myös Brysselissä ja Washingtonissa.
Soundtrack: Ukrainan kansallislaulu.