Jeff Bezos haluaa parantaa maailmaa: hänen kannattaisi aloittaa omasta naapurustostaan
Eksistentiaalisen uhan torjumisen pitäisi olla valtioiden ja kansainvälisen yhteisön projekti; ei jonkun miljardöörin mielenliikkeiden ja avokätisyyden varassa.
Jeff Bezos lahjoitti 10 miljardia dollaria ilmastonmuutoksen vastaiseen taisteluun. Taputan Bezosin avokätisyydelle, mutta koko konsepti kertoo pohjimmiltaan vakavasta yhteiskunnallisesta dilemmasta.
Franklin Foer kirjoitti The Atlanticissa, kuinka absurdi on ajattelutapa jossa yksityiset kansalaiset ottavat johtavan aseman projektissa, joka kuuluisi valtioille ja kansainväliselle yhteisölle. Eksistentiaalisen uhan torjumisen pitäisi olla valtioiden ja kansainvälisen yhteisön projekti; ei jonkun miljardöörin mielenliikkeiden ja avokätisyyden varassa.
Hyväntekeväisyys on erinomainen asia. Itse nautin liki päivittäin avokätisten ja yhteisöihinsä sitoutuneiden miljardöörien anteliaisuudesta. Atlantan upeat museot, kirjastot ja jopa julkiset tilat ovat osittain vauraiden lahjoittajien luomuksia.
On erinomaista jos Bezos haluaa tehdä rahoillaan jotain hyvää. Silti hänen eleensä osoittaa meidän palanneen takaisin teollistumisen aikakauden tuloeroihin ja metatason poliittisiin kysymyksiin.
Kun Yhdysvaltain talous kävi läpi teollisen vallankumouksen maan sisällissodan jälkeen, väestöllinen, teknologinen ja taloudellinen myllerrys pakotti amerikkalaiset pohtimaan uusiksi myös maan politiikaa.
Ennen suurteollisuutta amerikkalaiset tuloerot olivat nykymaailman mittarilla pieniä. Taloudellinen eriarvoisuus kasvoi vallankumouksen ja sisällissodan välillä, mutta pienteollisuuteen ja maanviljelykseen vahvasti nojaava talous ei tuonut omistajilleen miljardeja.
Suurteollistumisen aikakausi loi kymmeniä nykyrahassa mitattavia monimiljonäärejä ja miljardöörejä. Andrew Carnegie, Henry Ford, John D. Rockefeller, J.P. Morgan, Cornelius Vanderbilt ja kumppanit hallitsivat yrityksia ja rahamääriä, joita Yhdysvallat ei ollut nähnyt aikaisemmin.
Uusi vauraus synnytti metaluokan poliittisia kysymyksiä. Joku yksilö tai instanssi aina hallitsee yhteiskunnallista valtaa. Pitäisikö sen olla valtio vai vaurautta luovat ihmiset ja yritykset?
Andrew Carnegie sanoi rikkaiden ihmisten olevan parempia ja viisaampia kuin muut, ja siksi heidän pitäisi päättää, miten uusi vauraus olisi käytettävä. Suora hyväntekeväisyys ja liian korkeat palkat ovat huonoja taloudelle ja yhteiskunnan moraalille. Carnegie unelmoi sosiaalidarwinistisesta holhousyhteiskunnasta, jossa viisaat rikkaat vastaavat yhteiskunnallisesta ja taloudellisesta päätöksenteosta.
Toisella ideologisella laidalla niin sanottu progressiivinen liike työskenteli talouden sääntelyn puolesta. He käyttivät politiikkaa rikkoakseen monopolit sekä parantaakseen julkisia palveluita ja työntekijöiden oikeuksia.
Amerikkalaiset tuloerot, politiikka ja asenteet ovat karkeasti ottaen palanneet 1800–1900 lukujen taitteeseen. Uusi teknologinen vallankumous ja poliittinen kulttuuri ovat tehneet maasta kahtiajakautumisen mallikappaleen. Kuten Carnegie reilu sata vuotta sitten, valtavan egon ohjaamat miljardöörit ajattelevat suuria ajatuksia mutta unohtavat työntekijänsä.
Bezos on liian viisas toistaakseen Carnegien argumentteja, mutta hänen toimensa osoittavat hänen pitävän kovasta kapitalismista vähintäänkin yhtä paljon kuin hyväntekeväisyydestä.
Miehen omistautuminen maapallolle on erinomainen asia, mutta ehkä hän voisi aloittaa paremman maailman tekemisen omasta lähiympäristöstään ja työntekijöistään.
Soundtrack: Prince Charles & The City Beat Band, Cash (Money).