Ensimmäiset vaaliväittelyt näyttivät demokraattien pulman: paras ehdokas ei välttämättä ole todennäköisin voittaja
Presidenttikisa on vasta alussa. Silti jo ensimmäiset väittelyt toivat harmaita pilviä demokraattipuolueen taivaalle.
Demokraattien kahden illan vaaliväittelystä tuli huono enne ajatellen puolueen mahdollisuuksia vuoden 2020 presidentinvaaleissa.
Pormestari Pete Buttigieg ja senaattori Kamala Harris olivat selkeästi kaksi parasta väittelijää. Heidän tyylinsä ovat erilaisia, mutta molemmat hallitsivat väittelyitä omilla tavoillaan.
Buttigieg on sovittelevampi ja pohdiskeleva ehdokas, yliopistolla ja kirjastossa viihtyvä älykkö. Hän on myös vahva idealisti: sotaveteraani ja reservin luutnantti, joka pisti siviiliuransa jäihin palvellakseen Afganistanissa.
Harris on entinen syyttäjä, joka tiedostaa politiikan raadollisen puolen. Hän ymmärtää politiikassa olevan voittajia ja häviäjiä, ja että voitto voi vaatia agressiivista strategiaa.
Väittelyiden kolmas voittaja oli Elizabeth Warren. Hän on vakavasti haastamassa Sandersin demokraattien sosialistien/vasemmistosiiven lipunkantajana.
Väittelyiden häviäjät olivat senaattori Bernie Sanders ja ex-varapresidentti Joe Biden. Molemmat vaikuttivat vanhoja hittibiisejään luukuttavilta kehäraakeilta, jotka eivät osanneet vastata nuorempien ja tuoreempien kilpakumppaneiden haasteisiin.
Sandersin vihainen vasemmistopopulismi tarjosi tukuttain viholliskuvia, mutta ei juurikaan ratkaisuja amerikkalaisen työväenluokan ongelmiin. Miehen huumoriton huutaminen vaikutti paikoitellen liki koomiselta.
Biden muistutti jatkuvasti vanhoista saavutuksistaan ja roolistaan presidentti Barack Obaman oikeana kätenä, mutta hänen oma agendansa jäi ohueksi. Bidenin surkea vastaus Harrisin hyökkäykseen sai monet katsojat epäilemään, miten Bidenin olisi tarkoitus pärjätä Donald Trumpia ja republikaanien loanheittoa vastaan.
Kisa on vasta alussa ja lopputulosten ennustaminen on tässä vaiheessa puhdasta arvailua. Se voidaan kuitenkin todeta, että ensimmäinen väittely ei ollut hyvä demokraattiselle puolueelle.
Yhdysvaltain väestö muuttuu ja politiikka sen mukana, mutta viime vuosikymmenten poliittiset tosiseikat ovat edelleen voimassa. Amerikkalaisen politiikan kriittisen ryhmän muodostavat edelleen Keskilännen ja Floridan valkoiset duunarit.
Tulevaisuudessa sinipunainen vaalikartta kokee rajuja muutoksia, mutta tulevat vaalit ratkaistaan vielä pitkälti kourallisessa vaa’ankieliosavaltioita ja näissä osavaltioissa valkoiset duunarit ovat keskeisessä asemassa.
Harris ja Buttigieg ovat älykkäitä, taitavia ja parhaimmillaan inspiroivia politiikkoja, jotka todennäköisesti suoriutuisivat presidentin tehtävistä kunnialla. Mutta niin valitettavaa kuin se onkin, liberaalin afroamerikkalaisen naisen ja homoseksuaalin 37-vuotiaan miehen on vaikeaa saada kylliksi valkoisten miespuolisten duunareiden ääniä.
Liberaalit demokraatit sanovat nyt, että varsinaisissa presidentinvaaleissa tehokas vaalikoneisto on tärkempi tekijä kuin ehdokkaan persoona. Republikaanit heittävät lokaa aivan yhtä paljon riippumatta siitä, olipa vastaehdokkaana Elizabeth Warren, Joe Biden, Bernie Sanders vai John Hickenlooper. Äänestäjien saaminen uurnille on monen liberaalin mukaan vaalien keskeinen kysymys.
On helppo ymmärtää tällaisen väitteen suosiota teoriaa, rakenteita ja luokka-asettelua painottavien liberaalien parissa, mutta todellisuudessa ehdokkaan persoona ja polittinen arvomaailma ratkaisevat yhä vaalit.
Otetaan esimerkiksi Iowan Howardin piirikunta. Vuonna 2012 Obama päihitti piirikunnassa Mitt Romneyn noin 20 prosenttiyksiköllä, ja vuonna 2016 Trump voitti siellä Hillary Clintonin liki samoin lukemin. Yli 40 prosenttiyksikön heilahdus puolueesta toiseen osoittaa ehdokkaan valtavan merkityksen.
Obama voitti, koska hän oli huumorintajuinen, maltillinen keskitien demokraatti, josta on helppo pitää. Hän kykeni silti pitämään liberaalit vankasti takanaan, kiitos Obaman ehdokkuuden ja presidenttiyden historiallisen luonteen.
Vuoden 2020 presidentinvaalit ovat demokraattien voitettavissa. Mutta ne voi myös hävitä, jos valitsee hankalan ehdokkaan, vuoden 2016 tapaan.
Soundtrack: Gladys Knight & The Pips, Midnight Train to Georgia.