George H.W. Bush: 1924–2018 – Presidentti, joka ei osannut haastaa vihaista ja vihollishakuista republikanismia
Bush ei remeltänyt kommunismin raunioilla, vaan kohteli entisiä kylmän sodan vihollisia arvokkaasti.
George H.W. Bush oli viimeinen toisessa maailmansodassa palvellut presidentti. Hän oli nyt ilmeisesti menneen aikakauden tuote: siniverisessä vauraudessa kasvanut liikemiehen ja senaattorin poika, joka jo lapsuudessa oppi yhteiskunnalle antamisen ja maansa palvelemisen periaatteet.
Pian Pearl Harborin hyökkäyksen jälkeen Bush ilmoittautui vapaaehtoiseksi sotaan 18. syntymäpäivänään. Hänestä tuli Yhdysvaltain laivaston nuorin pilotti, ja hän palveli Tyynen valtameren sotalohkolla.
Sodan jälkeen Bush opiskeli Yalessa taloustiedettä. Valmistuttuaan hän seurasi perheensä perinnettä: tienaa ensin rahaa, siirry sitten politiikkaan. Uuden Englannin siniverinen kasvatti muutti Texasiin, jossa hän teki liikemiehen uran öljyalalla.
Bushin poliittinen ura luonnollisesti huipentui yhteen kauteen Yhdysvaltain presidenttinä vuosina 1989–1993.
Presidentti Bushin merkittävimmät saavutukset olivat Irakin vastaisen liittoutuman kokoaminen ja johtaminen 1990–1991 sekä hänen älykäs suhtautumisensa Neuvostoliiton kaatumiseen.
Intensiivisestä kotimaisesta ja kansainvälisestä kritiikistä huolimatta Bush vanhempi ymmärsi, että Kuwaitiin hyökännyt ja Saudi Arabiaa silmäilevä Saddam Hussein oli vakava uhka Lähi-Idän poliittiselle tasapainolle. Bushin johtama liittoutuma eliminoi Husseinin uhan ja stabilisoi tilanteen alueella, kunnes hänen poikansa George W. Bush puolestaan tuhosi sen reilu vuosikymmen myöhemmin.
Neuvostoliiton kaatuessa Bush viisaasti vältti kiusausta vetää kunniakierros. Hän ei remeltänyt kommunismin raunioilla, vaan kohteli entisiä kylmän sodan vihollisia arvokkaasti.
Bush oli Yhdysvaltoja vaivaavan tämänhetkisen poliittisen dysfunktion ensimmäinen uhri. Hänen vuoden 1992 vaalitappionsa Bill Clintonille johtui pitkälti hänen oman puolueensa äänestäjistä.
Onnistuneen presidentinvaalikampanjansa yhteydessä Bush kehotti äänestäjiä lukemaan huuliltaan: ”Ei uusia veroja.”
Lauseesta tuli Bushin tunnetuin slogan ja poliittinen riippakivi. Demokraattien kontrolloima kongressi ja kasvava budjettivaje pakottivat presidentti Bushin hyväksymään veroja nostavan kompromissipaketin.
Uudet verot olivat naula Bushin arkussa. Republikaanien kasvava, vihainen ja kompromisseja halveksiva siipi siirtyi vuonna 1992 tukemaan Ross Perotin riippumatonta kampanjaa. Konservatiivit olivat hajaantuneet, ja Clinton nousi Valkoiseen taloon.
Bush kärsi myös poliittisesti aristokraattisesta pidättäytyväisyydestään, vaurauden ja vallan keskellä varttuneesta maineestaan ja persoonastaan. Tavallisille amerikkalaisille äänestäjille hän vaikutti usein kylmäkiskoiselta ja hieman nynnymäiseltä herrasmieheltä, joka ei ymmärtänyt heidän ongelmiaan.
Bushin kilpailuvietti ja kunnianhimo satunnaisesti sumuttivat miehen etiikkaa. Willie Norton -mainos vuoden 1988 presidentinvaaleissa oli ruma ja rasistinen isku vyön alle, ja se vetosi republikaanien marginaaleihin sekä ruokki amerikkalaisen politiikan kasvavaa kahtiajakoa.
Bush ei kunnolla ymmärtänyt uuden, vihaisen republikanismin haastetta Ronald Reaganin ja hänen itsensä ajamalle aurinkoiselle, ihmiskasvoiselle konservatismille. Hän ei osannut tai kyennyt haastamaan Newt Gingrichin siiven ajamaa vihaista ja vihollishakuista republikanismia, joka 1990-luvun myötä otti käytännössä vallan puolueesta.
Bush siirtyi vuoden 1992 tappion jälkeen eläkkeelle, mutta hän seurasi kiinnostuksella maan politiikkaa ja erityisesti poikiensa Jebin ja George W:n poliittisia uria.
Eläkevuosinaan Bush ystävystyi Bill Clintonin ja Barack Obaman kanssa. Washingtonin politiikan muuttuessa yhä katkerammaksi ja henkilökohtaisemmaksi, Bush muistutti politiikan olevan taistelevia visioita eikä ihmisiä. Hän kieltäytyi tukemasta ja äänestämästä Donald Trumpia.
Bushin vaimo Barbara kuoli huhtikuussa 2018. Bushit olivat naimisissa 73 vuotta.
Soundtrack: Samuel Barber, Adagio for Strings.