Vaalit: Suomi amerikkalaistuu
Suomen vaalit sekä somen reaktiot tuloksiin osoittavat suomalaisen poliittisen kentän mielenkiintoisen muutoksen. Suomen poliittinen kulttuuri näyttää amerikkalaistuneen.
Vanha työväentalo vastaan suojeluskunta -jako on ollut historiaa jo kauan, ja maaseutu vastaan kaupungit -kahtiajako on sekin hiipumassa. Uusi Suomi vaikuttaa hajautuneen pieniin lähiöiden, naapurustojen ja yhteisöjen heimoihin, joita leimaa vankka epäluulo ja jopa viha toisia kohtaan.
Heräsin Facebookin kommenttien tulvaan, jossa jotkut vasemmalle kallellaan olevat kaverini uhosivat muuttavansa maasta, sillä he eivät halua asua yhteiskunnassa, jossa muukalaisvihamielisiä lausuntoja humalassa antavat sahurikansanedustajat istuvat eduskunnassa.
Yhtä Hakkaraista päivitellessä kriitikot ovat unohtaneet, että perussuomalaisista on kasvanut vastuullinen, praktisiin asioihin keskittynyt siltarumpupuolue. Vaikka en ole maahanmuuttoasioista samaa mieltä puolueen kanssa, he keskustelevat siitäkin valtaosin asiallisessa hengessä.
Politiikan toisella reunalla suomalaisten perusmiesten vihreiden inho on yhtä irrationaalista. Tämä valtaosin älykkäiden ja idealististen Suomen uudistajien liike edustaa monelle isäntämiehelle helsinkiläisten vegetaristihomojen salaliittoa, joka haluaa tuoda Suomeen lisää siirtolaisia raiskaamaan sinisilmäisiä naisia.
Kuten Yhdysvalloissa on käynyt sitten 1990-luvun, suomalaisesta politiikasta on tullut yhä enemmän pienten heimojen välisten taistelujen näyttämö.
Identiteettipolitiikka ei ole tietenkään uusi ilmiö, mutta suomalainen politiikka on omaksunut amerikkalaisen postmodernismin hämmästyttävän voimakkaasti. Kansallinen kokemuspiiri on rapistumassa, Suomesta on tulossa poliittis-kulturaalis-arvoperäisten heimojen maa, jolle toiset ryhmät ovat yhä vieraampia.
Talouden suhteen suomalaisesta politiikasta on kasvamassa yhä vahvempi konsensusvaltio. Todisteeksi ei tarvitse kuin katsoa suomalaisen vasemmiston alamäkeä. Sdp:stä on tullut heikentyvän ay-liikkeen edunvalvoja, joka tarjoaa 20. vuosisadan ratkaisuja 20. vuosisadan ongelmiin. Vasemmistoliiton ”lisää ilmaista rahaa mulle ja mun kavereille” -linja ei sekään näytä uppoavan entiseen tapaan.
Paradoksaalisesti samanaikaisesti poliittinen leiriytyminen ja identiteettinen leimautuminen poliittiseen ryhmään näyttää kasvaneen yhä vahvemmaksi.
Suomalaisesta politiikasta on tulossa demografisesti yhtä ennustettava ja apokalyptisen raivoisa, emotionaalisesti reagoiva identiteetin tukipylväs kuin amerikkalaisesta nykypolitiikasta. Tämä on valitettavaa ja kertoo, omalla tavallaan, suomalaisen kulttuurin pirstoutumisesta.
Soundtrack: KOM-teatteri, Toveri, mitä odotat?