”Tough love” on parasta mamu-politiikkaa
Helsingissä riehuvan jengin silmittömistä väkivallanteoista on muodostunut suomalaisen mamu-keskustelun Rorschach-testi. Se tarjoaa myös malliesimerkin siitä, miten pahasti metsässä maahanmuuttokeskustelumme on.
Keskustelun vasemmalla laidalla kaikuvat suomalaisen yhteiskunnan itseruoskinnan perinteiset hitit: Suomi on rasistinen, väkivalta on eriarvoistumisen syytä, kantaväestö on syrjäyttänyt tulokkaat, teinit vain ilmaisevat pahaa oloaan.
Oikea laita toistaa perinteisiä, enemmän tai vähemmän avoimen rasisteja mantrojaan. Rajat pitää laittaa kiinni, tulokkaat eivät sovi suomalaiseen yhteiskuntaan, uussuomalaiset ovat pelkkä rötöstelijöiden joukko, joka pitäisi raahata saunan taakse.
Osapuolten huutokilpailu on hyödytön harjoitus. Kumpikaan osapuoli ei tule tästä hullua hurskaammaksi – pikemminkin päinvastoin. Jossain vaiheessa olisi kiva, jos keskustelu siirtyisi hieman analyyttisempään, rehellisempään ja tasapuolisempaan suuntaan. Ja olisi hyvä, jos se jossain vaiheessa auttaisi muokkaamaan koko maahanmuuttopolitiikkaa parempaan suuntaan.
Yhteiskunnan tärkein tehtävä on suojella kansalaisiaan, piste. Jos joku jengi riehuu ja hakkaa silmittömästi viattomia sivullisia, se on otettava kiinni ja pukarit on pistettävä vankilaan, lastenkotiin tai nakattava tarpeen vaatiessa ulos koko maasta. Tämän pitäisi olla melko selvä kuvio. Suomalaisen suvaitsevaiston itseruoskinta ja rikollisten ymmärtäminen on paitsi rasittavaa, mutta usein myös lähtökohtaisesti aiheetonta.
Samalla maahanmuuton kriitikoiden ja rasistien on myös tiedostettava, että tie takaisin Impivaaraan on tukossa. Suomi tarvitsee runsaasti uusia veronmaksajia ja työhalukkaita kansalaisia. Koska on liki mahdotonta taivutella suomalaiset perheet tekemään runsaasti enemmän vauvoja (tai valitettavan monessa tapauksessa tekemään enemmän töitä), meidän on korjattava demograafista tilannettamme maahanmuutolla.
Rahan summittainen paiskominen ongelman suuntaan ei auta. Loputon kouluttaminen, sosiaalisten etujen paisuttaminen ja lisärahan lapionti Kelan luukulta ongelmanuorten taskuihin ei ole luonut parempia tuloksia – pikemminkin päinvastoin. Puhe syrjäytymisestä ja sosiaalisten ongelmien kasautumisesta on ainoastaan lisääntynyt. Rasismilla ja syrjäytymisellä pelottelemisesta on tullut liki itsensä täydentävä profetia.
Suomi tarvitsee, mielestäni, perustavaa laatua olevaa maahanmuuttopolitiikan remonttia. Tässä kehoittaisin ottamaan mallia toimivan maahanmuuttopolitiikan valtioista. Yksi hyvä mallikappale on Yhdysvallat.
Yhdysvaltain systeemissa tulijat eivät saa mitään erityistä apua. Kun tullin ovet pamahtavat kiinni takanasi, olet omillasi. Siitä nopeasti etsimään töitä, asuntoa ja rakentamaan omaa elämää. Usein ensimmäinen työpaikka löytyy matalapalkka-alalta, mutta siitä voi itse kukin lähteä rakentamaan elämäänsä eteenpäin.
Systeemi saattaa vaikuttaa ensisilmäyksellä kovalta, mutta kumpi systeemi—suomalainen vai amerikkalainen—luo lopulta enemmän syrjäytyneitä ja yhteiskuntaan huonosti kiinnittäytyviä tulokkaita?
Paras yhteiskuntaan sopeuttava tekijä on työnteko. Amerikkalainen systeemi sulattaa ja kotouttaa tulijansa nopeammin ja tehokkaammin kuin suomalaistenkin suosima malli. Työnteon ja itsestään huolehtimisen paineessa syrjäytymiselle ei jää aikaa ja energiaa. Entä jos töitä ei löydy? Noh, eiköhän siinä tapauksessa tulevaisuutta ja toimeentuloa kannata lähteä etsimään jostain muualta. Tai vaihtoehtoisesti ryhtyä pienyrittäjäksi alalle, joka vaatii minimaalisen aloituspääoman.
Tietoisuus siitä, että tulokkaat eivät saa mitään erityistä apua eivätkä käy siten veronmaksajien kukkarolle vähentää myös siirtolaisvihamielisyyttä. Yhdysvallat on viime vuosikymmeninä vastaanottanut kymmeniä miljoonia siirtolaisia ja sopeuttanut heidät valtaosin erittäin hyvin. Rasistinen siirtolaisuuden vastaisuus on vähemmistössä jopa konservatiivisten republikaanien parissa. Hekin keskittyvät pääasiassa vastustamaan laitonta siirtolaisuutta.
Itseruoskinta ja standardivasemmistolainen ”valtio/sosiaalituki/tulonsiirto/suomalainen itseruoskinta korjaa kaiken” ei toimi yhtään sen paremmin kuin rasististen hihhuleiden katupartiot. Tulokkaiden kohteleminen täyspäisinä ihmisinä, jotka kykenevät pitämään huolen itsestään olisi parasta politiikkaa kaikille suomalaisille – uudet sellaiset mukaanlukien.
Soundtrack: Hiski Salomaa, Lännen lokari