Onko opiskelija asiakas?
Amerikkalaista yliopistokeskustelua on viime vuosina leimannut vahva, paikoitellen jopa kiihkeä keskustelu koko yliopistojärjestelmän tulevaisuudesta.
Räjähdysmäisesti kasvavat opiskelukustannukset, yliopistojen keskinäinen kilpavarustelu, internet-koulujen asettamat haasteet, hallinnollisen puolen kasvava valta ja luennoitsijoiden ahdinko ovat kaikki osaltaan edesauttaneet kriisitunnelman luomisessa, jota myös media on avuliaasti ruokkinut.
Itse tutkimus voi edelleen hyvin. Tutkimusten määrä ja valtaosin myös laatu ovat pysytelleet korkealla tasolla. Amerikkalaiset yliopistot ovat edelleen vahvasti edustettuja maailman parhaimpien yliopistojen rankkauksissa. Mutta terävimmän kärjen takana piilee vakavia ongelmia, jotka koskevat professorien roolia ja palkkausta ja lopulta myös opetuksen tasoa.
Ongelman ydin on yliopistojen ja opiskelijoiden välisessä suhteessa. Yliopistot eivät aina tiedä, josko opiskelijat ovat ensisijaisesti asiakkaita vai opiskelijoita.
Viime vuosikymmeninä opiskelukustannukset ovat kasvaneet räjähdysmäisesti. Sitten 1970-luvun keskiluokan tulotaso on hädin tuskin noussut, mutta yliopistojen lukukausimaksut ovat moninkertaistuneet.
Samanaikaisesti konservatiivinen talouspolitiikka ja veroleikkaukset ovat tuntuneet osavaltioiden yliopistojen budjeteissa. Vuonna 1980 lukukausimaksut kattoivat keskimäärin 18 prosenttia opiskelijan aiheuttamista kokonaiskustannuksista. Vuonna 2010 lukema oli 40 prosenttia.
Lukukausimaksujen kasvava merkitys on ohjannut yliopistot yhä aggressiivisempaan rekrytointiin ja jopa joustavuuteen arvosanoissa. Eräs rekrytoinnin tehokkaimmista työkaluista on ollut panostaminen huippuluokan asuntoloihin, virkistysmahdollisuuksiin ja muihin prameisiin kehyksiin. Jotkut asuntolat näyttävät enemmän korkeatasoisilta sinkku-bokseilta kuin opiskelijoiden luukuilta. Georgian yliopiston opiskelijoiden urheilutalo oli tasokkaampi kuin yksikään yrityspohjalta toimiva kuntosali, jossa olen vieraillut.
Kehitys on ruokkinut trendiä kohti yhä hallintokeskeisempää yliopistomallia. Mittavien virkistysohjelmien, ravintolatasoisten ruokaloiden ja muiden palveluiden pyörittäminen vaatii paitsi valtavia panostuksia itse rakennuksiin myös aikaisempaa raskaampaa hallintoa.
Yliopistojen professorit ovat reagoineet raskaaseen hallintoon ja laitosten painopisteiden muutoksiin valittamalla ja yhä useammin järjestäytymällä. Luennoijille ja muulle akateemiselle henkilökunnalle kyse on taistelusta kelvollisen elintason puolesta.
Tänään osa-aikaiset luennoitsijat vastaavat yli 40 prosentista kaikesta yliopisto-opetuksesta. Virkasuojattu professorin virka on yhä harvempien saavutettavissa. Isoilla kampuksilla toimii satoja osa-aikaisia, jotka vetävät kolmikuukautisia luentosarjoja hieman reilulla 2000 dollarilla per lukukausi. Osa luennoijista on jopa kodittomia, jotka asuvat autoissaan ja peseytyvät yliopistojen kuntosaleilla.
Kun yliopistoista on tullut yhä enemmän liikeyrityksiä, niiden johtajista akateemisen johtamisen ammattilaisia, opiskelijoista asiakkaita ja professoreista/luennoijista palvelujen tuottajia, jännitteitä ei tarvitse etsiä kaukaa. Lähivuosina kampuksilla kuohuu. Nyt on professorien vuoro riehua barrikadeilla.
Soundtrack: Townes van Zandt, Rake