Imperialismin puolustuspuhe
Robert D. Kaplan, geopolitiikan analyytikko ja toimittaja, suosii pehmeän imperialismin paluuta.
Imperialismista on tullut universaali kirosana. Kommentaattorit niin oikealta kuin vasemmaltakin ovat liki yksimielisesti siirtäneet termin ei-hyväksyttävien konseptien mappiin. Pelkkä sana synnyttää mielikuvia Kongon raiskauksesta, brittiläisistä umpirasistisista siirtomaaherroista tai Japanin sotaseikkailuista 1900-luvun ensimmäisellä puoliskolla.
Kukaan ei tietenkään kaipaa imperialismin viktoriaanista versiota, mutta Kaplanin väite on mielenkiintoinen ja kiihkottoman keskustelun arvoinen.
Kaplan muistuttaa, että monet imperiumit olivat aikakautensa mittareilla suvaitsevaisia, monikulttuurisia ja jopa valistuneita valtioita. Ottomaanien valtakunta, Itävalta-Unkari ja Iso-Britannia synnyttivät ja levittivät melko valistuneita ideoita. Ne turvasivat vähemmistöjä ja modernisoivat suuria osia maapallosta.
Imperiumien kaatuminen on usein johtanut aggressiivisten kansallisvaltioiden nousuun. Kun antiikin Rooma romahti, Eurooppa vajosi pimeään keskiaikaan. Itävalta-Unkarin hajoaminen synnytti tukun nationalistisia kansallisvaltioita, jotka usein olivat kypsiä natsismille.
Myös Yhdysvaltojen ”pehmeä imperialismi” toisen maailmansodan jälkeen on auttanut Euroopan säilymistä suhteellisen rauhallisena ja demokraattisena mantereena. Yhdysvallat pysäytti kansanmurhan entisessä Jugoslaviassa vielä uuden vuosituhannen alla.
En allekirjoita kaikkia Kaplanin pointteja, mutta miehen kirjoitus oli mielenkiintoinen keskustelunavaus.
Jostain syystä kansallisvaltioiden kritiikki ja keskustelu niiden hyödyllisyydestä on liki mahdotonta. Jopa radikaalit vasemmistolaiset, joiden tunnuslaulun nimi on Kansainvälinen, löytävät sisäisen nationalistinsa vastustaessaan EU:ta tai Natoa.
Miksi kansallisvaltiosta on tullut pyhä lehmä? Miksi me olemme oppineet tarkastelemaan muita valistusajan jälkeen syntyneitä ismejä kriittisesti, mutta nationalismin kritiikki on niin vaikeaa? Mitä valittamista meillä on yhä kehittyvässä ja demokraattisessa ylikansallisessa yhdistymiskehityksessä?
Soundtrack: Jesus Jones, Right Here, Right Now