Maalta kaupunkiin
”Maalta kaupunkiin, vaihtui puutalo betoniin, männikkö ostariin” laulavat Juho ja Mika parin vuoden takaisessa kappaleessaan.
Tutkija Janne Poikolainen tarkastelee uusimmassa Nuorisotutkimus-lehdessä 1960- ja 1970-lukujen ”suurta muuttoa” maalta kaupunkiin työn ja opintojen perässä muuttaneiden nuorten näkökulmasta.
Suuri muutto ja nuorten liikkuvuuden kasvu sijoittuivat Suomessa sodanjälkeisten vuosikymmenten rakennemuutokseen. Teollisuus- ja palvelualat kasvoivat, maatalous ja metsätaloustyö vähenivät. Muutossa liikuttiin töiden perässä Itä- ja Pohjois-Suomen maaseudulta Etelä-Suomen kaupunkeihin. Kuulostaako tutulta?
Poikolaisen mukaan Suomen 2000-luvun alun maassamuuttobuumissa on nähty yhtäläisyyksiä suuren muuton kanssa: se painottuu nuoriin opintojen ja työn perässä muuttaviin, nuorten naisten liikkuvuus on miehiä suurempaa ja muutot suuntautuvat eteläiseen Suomeen. Keskeisiä eroja ovat kuitenkin kasvaneet seutu- ja maakuntien sisäiset muutot, ulkomaalaistaustaisten maassamuuttajien osuus sekä parantuneet kulkuyhteydet maaseudun ja kaupunkien välillä. Lisäksi kaupunkien tarjoamat toimeentulon mahdollisuudet ovat nykyisin rajallisempia kuin 1960- ja 1970-luvulla.
Monelle maalaisnuorelle kaupunki merkitsi Poikolaisen tutkimuksessa uusia mahdollisuuksia. Etenkin niille, jotka eivät kokeneet vanhempiensa työn tai kotipaikan tarjoamia mahdollisuuksia omikseen. Moni muutti myös avioliiton toivossa. Lisäksi maaseudun tiiviimpiä yhteisöjä löyhemmät kaupunkilaisyhteisöt nähtiin vapaampina. Palkkatyöläistymisen myötä niin ikään vapaa-ajan painoarvo lisääntyi, vaikkakin opiskelijaelämä ruokki nuorisokulttuurista elämäntyyliä tai kulutusta palkkatyötä paremmin.
Nuorisotutkija David Farrugian mukaan nuorten liikkuvuuteen liittyy rakenteellisen ulottuvuuden lisäksi symbolinen ulottuvuus. Kulttuurisessa jaossa maaseutuun ja kaupunkiin (rural and urban) ensimmäiselle annetaan vähemmän arvoa. Kaupunkiin liitetään enemmän mahdollisuuksia, kulttuuria ja itse nuoruutta ja nuorekkuutta. Tämä asemoi maaseudun nuoret ulkopuolisiksi siitä, mitä merkitsee olla nuori ja cool.
Toisaalta nuorisotutkimuksessa on havaittu Ajolähdön haastatteluissakin esiin tullut tapa puhua omasta pienemmästä koti- tai asuinpaikkakunnassa idyllisenä, luonnonläheisenä ja turvallisena. Eri maissa tehdyissä tutkimuksissa nuoret tarkastelevat asuinpaikkaansa maaseudulla tai pienemmässä kaupungissa nimenomaan suhteessa suurempaan kaupunkiin. (Esim. Haukanes 2013; Thomson & Taylor 2005; Yndigegn 2003). Kyseessä ei siis ole pelkästään suomalainen ilmiö.
Idyllisenä näyttäytyvät usein myös pienempien paikkakuntien yhteisöt. Niihin liitetään edelleen Ferninand Tönniesin vuonna 1887 kehittämän klassisen luokittelun kaltainen paikallisuus ja yhteisöllisyys (gemeinschaft). Suurkaupunkien yhteisöt puolestaan näyttäytyvät kasvottomampina ja kilpailullisina (gesellschaft). Tönniesin aikalainen Georg Simmel seurasi Berliinin kasvua suurkaupungiksi ja oli sitä mieltä, että kaupungin ärsykepaljoudessa selvitäkseen ihmisten on pidettävä etäisyyttä toisiinsa. Sosiaalisia normeja Simmel näki suurkaupungissa olevan vähemmän, lähinnä rahan pakon. Kaupungissa voi kyllä olla ”vapaa”, mutta tämä vapaus johti hänen mukaansa yksinäisyyteen.
Farrugian mukaan cooliuden tuottaminen urbaanissa ympäristössä on kulkenut käsi kädessä sen kanssa, kuinka kaupunkeihin on kehittynyt tapoja ja paikkoja viettää vapaa-aikaa. Symbolit ja käytännöt, jotka tällä hetkellä määrittävät nuorekkuutta ovat itsessään liikkuvia ja kaupungissa tuotettuja. Niitä kuluttavat sekä kaupunkien että maaseutujen nuoret. Symbolien virta organisoituu Farrugian mukaan kaupunkikeskeisiin hierarkioihin arvostuksesta ja cooliudesta. Niissä nuorekkuus asettuu kaupunkilaiseksi subjektiviteetiksi ja maaseutumaisuus rustiikkiseksi tai romantisoiduksi idylliksi.
Tällä hetkellä erilaisissa median tarinoissa romantisoidaan maaseudulle kaupungista muuttamista. Vähän samaan tapaan voisi kuvitella, että maalta kaupunkiin muuttoa idealisoitiin suuren muuton aikaan. Urbanisaatio on nykyisin normi, maaseudulle muutto taas jotain erikoislaatuista ja harvinaisempaa. Eikä ihan kaikille yhtä mahdollista.
Alkuperäinen tutkimusartikkeli:
Poikolainen, Janne (2017) Nuoret, muutto ja kaupungistumisen monet kasvot. Sodanjälkeiset ikäluokat 1960- ja 1970-lukujen maaltamuuton kokijoina ja toimijoina. Nuorisotutkimus 35(3), 4-21.