Kannattaako ennakoida tulevaisuuden ammatteja?
Koulutus- ja ammatinvalinta on aina ollut nuorelle ihmiselle iso päätös ja stressin aihe.
Tuntuu, että kierrokset vain nousevat. Sen lisäksi että pitää miettiä realistisia mahdollisuuksiaan ja lähiaikojen työllisyystilannetta, pitäisi osata spekuloida käsittämätöntä tulevaisuutta älymaailmassa, jossa robotit tekevät suuren osan töistä ja ammatit ovat… no, ehkä jotain sellaista kuin sukupolvi-trainer tai elämänhelpottaja tai mikrobimaalari tai 3D-räätäli.
(Tulevaisuuden tekijät itse miettivät ammatteja perinteisemmin. Kun Aku Ankan toimitus selvitti lasten suosikkiammatit, kärjessä olivat opettaja, eläinlääkäri, poliisi, lääkäri ja palomies.)
Olen useaan kertaan haastatellut viisaampia työn tulevaisuudesta. Pari vuotta sitten kysyin Helsingin Sanomien jutussa työelämän asiantuntijoilta, minkä alan he itse valitsisivat nyt, nykyisellä tietämyksellään. Mieleen jäi tulevaisuuden tutkimuskeskuksen kehitysjohtajan Olli Hietasen kommentti: ”Kuuntelisin tarkemmin biologian, matematiikan ja fysiikan tunneilla. Luonnontieteet kiinnostaisivat. Lukisin myös kieliä, filosofiaa ja psykologiaa. Kuuntelisin sydäntäni.”
Kuulostaa juuri sellaiselta haahuilulta, jota tässä tulevaisuusstressin täyttämässä ajassa pitäisi välttää. “Oikea” ja ennalta-arvattava vastaus olisi vaikkapa kouluttautua mobiiliteknologiaan erikoistuneeksi terveydenhuollon asiantuntijaksi.
Mutta Hietasen pointti olikin se, että emme pysty ennustamaan yksittäisten ammattien tulevaisuutta. Töitä katoaa, mutta uusia syntyy tilalle. Sähköasentajasta saattaa tulla energiatalonmies, puutarhuri voi toimia kotiin tilattavana parveke-, seinä- ja kattoviljelmien hoitajana.
Kaikkien ei edelleenkään tarvitse olla koodaajia tai teknologiaosaajia. Oli teknologia millaista tahansa, tulevaisuudessakin jotkut suunnittelevat, toiset huoltavat ja useimmat käyttävät.
Ennusteet tulevaisuuden tarpeista eivät aina osu oikeaan. 2000-luvun vaihteessa Suomessa lisättiin voimakkaasti viestintäalan koulutusta. Median murrosta ei osattu ennakoida, ja liikakoulutuksen seurauksena jäi paljon medianomeja vaille töitä.
Tämän hetken työllisyystilanne ei kerro paljonkaan. MOL:n työpaikkailmoitusten perusteella nappivalinta työllistymiseksi olisi ryhtyä puhelinmyyjäksi. Se on kuitenkin Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen Etlan listalla yksi varmimmin katoavista ammateista.
Alan katoavuus ei tarkoita, että sillä työskenteleville ihmisille kävisi huonosti. Perinteinen toimistotyö, kuten sihteerin työ, on vähentynyt jo pitkään, mutta Etlan tutkimuksen mukaan toimistotyöntekijät ovat onnistuneet melko hyvin siirtymään muihin töihin.
Aalto University Magazineen kesällä haastattelemani professori Kristiina Mäkelä puhui haastattelussa, että oman tarvittavan tulevaisuuden osaamisen voi kuvitella T-kirjaimeksi. Pystypalkki on se kapea ala, jossa tienaa leivän valmistuttuaan. Vaakapalkki tarkoittaa yleisempää osaamista, kuten vuorovaikutustaitoja, kielitaitoa, ongelmanratkaisutaitoja, kriittisen ajattelun taitoa. Näiden avulla selviää muutoksesta, vaikka oma ala mullistuisi ja työnkuvat vaihtuisivat. Mäkelän mukaan kannattaa myös rohkeasti yhdistellä aivan eri alojen opintoja. Tulevaisuuden työ voi löytyä jostain kahden alan risteyskohdasta.
Asiantuntijoiden vinkeissä toistuu muutamia samoja neuvoja:
Todennäköisesti töitä on aloilla, joilla inhimillinen vuorovaikutus ja luovuus ovat tärkeitä – oli se sitten hiusmuotoilua tai opettamista. Tulevaisuudessakin ihmiset tarvitsevat kohtaamisia ihmisten kanssa.
Kouluttautuminen ylipäätään on tärkeää, tähtäsi sitten kädentaitajaksi tai tietotyöläiseksi. Jos onnistuu hankkimaan erityisosaamista, jota kenellä tahansa ei ole, on vahvoilla. Muodollinen koulutus on ensimmäinen ponnistus työelämään, jossa varsinainen oppiminen vasta alkaa.
Luultavasti ei kannata liikaa stressata ennusteista ja tulevaisuuden ammattien listauksista. Jos pyrkii aidosti itseä motivoivalle ja innostavalle alalle, jaksaa paremmin nähdä vaivaa ja kehittää itseään. Kun ennustaminen on joka tapauksessa vaikeaa, voi yhtä hyvin kuunnella sydäntään.