Klikkiotsikossa köyhä on itse syypää tilanteeseensa
Pohjoismaissa hyvinvointivaltio on pitänyt huolta heikoimmista. Yhteistä hyvää ajavassa projektissa erilaisten yhteiskunnallisten etuisuuksien väärinkäyttö koetaan moraalisesti vääräksi. Esimerkiksi työttömäksi tekeytynyttä kirjailija Ossi Nymania ei katsottu hyvällä. Asian tultua julki mediassa hänen työttömyyskorvauksensa evättiin – ja mediakohu oli valmis.
Esikoiskirjailija Nymankin sai reippaasti julkisuutta romaanilleen, joten tällainen kohu myy paitsi kirjaa myös mediatuotetta. Media toimii näin välineenä itsen markkinoinnille – ja klikkausjournalismi kukoistaa.
Sosiaalisten ongelmien on katsottu pitkälti kasautuvan köyhyyden ympärille. Köyhyys on kytköksissä työttömyyteen ja tuonut mukanaan nälkää, huonoja asumisoloja, sairautta, mielenterveyden järkkymistä, päihdeongelmia sekä yleisemminkin elämänkulun, jolloin oman elämän hallinta on hankalaa.
Professori Christian Albrekt Larsenin mukaan Pohjoismaissa on tavattu uutisoida köyhyydestä ja köyhistä asiallisesti, etenkin kritisoimalla sosiaaliturvaa ja harjoitettua politiikkaa. Sen sijaan brittiläisessä mediassa toistuu hänen mukaansa tarina sosiaaliturvaa väärinkäyttävistä köyhistä.
Brittityylinen kohuotsikointi nostaa esiin kysymyksiä journalismin etiikasta. Erityisen ikäviä tilanteet ovat silloin, kun tieteellisistä tutkimuksista nostetaan mediassa esiin alentavia yksinkertaistuksia ja raflaavia osatotuuksia. Näyttää myös siltä, että heikompiosaisilla tehdään kauppaa, kalastellaan klikkauksia ja myydään mediatuotetta.
Tätä blogia varten haastattelemani yhteiskuntapolitiikan dosentti Johanna Kallio on erittäin harmissaan ja huolissaan.
”Onko uutisointilinjaan tulossa Suomessa muutos? Sen verran kärkkäästi on viime aikoina mediassa hyökätty työttömiä ja huono-osaisia vastaan. On muistettava, että media on merkittävä kansalaisten mielipiteiden muokkaaja, siksi tämä on pelottava suunta”, toteaa Kallio.
Dosentti Kallio ottaa esimerkin tutkimusryhmässä työstetystä tuoreimmasta tutkimuksestaan. Arvostetuissa tieteellisissä lehdissä julkaistujen tulosten mukaan sosioekonomisella huono-osaisuudella on taipumus periytyä.
”Voidaan sanoa, että lapsilla, joiden vanhemmat ovat saaneet toimeentulotukea ja kokeneet köyhyyttä sekä työttömyyttä, on suurempi todennäköisyys kokea omassa aikuisuudessaan huono-osaisuutta”, Kallio selvittää.
Tällaisten perheiden lapsilla on suurempi todennäköisyys kokea huono-osaisuutta omassa aikuisuudessaan. Kaikista haastavissa oloissa kasvaneista ei siis tule huono-osaisia. Lisäksi tutkimus osoittaa, ettei ylisukupolvisen ketjun katkaisemiseksi riitä ainoastaan taloudellinen avustaminen tai nuoren ohjaaminen koulutukseen. Tämä tulos räjäytti mediakeskustelun.
”Asiaa väänneltiin, miten sattuu. Ruvettiin painottamaan rakenteiden sijaan yksilön omia valintoja, asenteita ja motivaatiota. Tutkimuksemme ei kuitenkaan kerro enempää. Huono-osaisuuden taustalla vaikuttava mekanismi on siis edelleen mustalaatikko, ja sen yksinkertaistaminen yksilön asenteiksi, häpeän puuttumiseksi, motivaatio-ongelmiksi tai laiskuudeksi on hyvin ongelmallista. Sille ei ole tieteellistä näyttöä”, sanoo Kallio ykskantaan.
Osa tutkimusryhmän tulosten uutisoinnista on arveluttavaa klikkausjournalismia. Helsingin Uutiset (30.10.2017) julisti, että Tutkija murtaa tabut: työttömyyttä ei kaikissa perheissä häpeillä – ”huono-osaisuuteen kasvetaan”. Kallion mukaan tämä uutinen oli jo niin suuri ylilyönti, ettei vain otsikon korjaus enää olisi riittänyt.
Iltalehden (30.10.2017) tutkimustuloksia käsitellyt juttu oli muuten asiallinen, mutta klikkiotsikko syyllisti tutkittavat: ”Työttömyys periytyy, mutta rahaa tai koulutusta enemmän ratkaisee asenne”. Otsikko korjattiin tutkijoiden pyynnöstä asiallisemmaksi: Työttömyys periytyy, eikä edes koulutus auta.
Dosentti Kallio perää vastuullisuutta myös tutkijoilta, ei vain journalisteilta.
”Meidän, jotka tutkimme haavoittuvassa asemassa olevia ryhmiä, tulisi olla erityisen tarkkaavaisia, ettemme omalla toiminnallamme lisää näiden ryhmien stigmaa. Tämä liittyy erityisesti tutkimustuloksista tiedottamiseen ja uutisointiin. Eettinen ohjenuora käy yhä tärkeämmäksi, koska uutisoinnin luonne on muuttumassa”, korostaa Kallio.
Dosentti Johanna Kallio puhuu asiaa. Tutkijoiden tulisi muistaa, että tutkittavista väestöryhmistä vieraantuu helposti, kun niin kutsuttu sosiaalinen etäisyys kasvaa. Tutkittavista pitää puhua kunnioittavasti niin tutkimuksessa kuin sen uutisoinnissakin:
”On poikkeuksetta muistettava, että jokainen tilasto- tai rekisteriaineiston ’tapaus’ on ihminen, jonka elämäntilanne voi olla hyvinkin traaginen. Jos puhumme vain malleista, mekanismeista, todennäköisyyksistä ja vakioinneista voimme helposti unohtaa inhimillisen yksilön, köyhän, työttömän, yksinhuoltajan, jonka arki voi olla todella haastavaa”, Kallio kiteyttää.
Alkuperäiset tutkimusartikkelit:
Teemu Vauhkonen, Johanna Kallio & Jani Erola (2017): Sosiaalisen huono-osaisuuden ylisukupolvisuus Suomessa. Yhteiskuntapolitiikka 82 (5), 501–512.
Teemu Vauhkonen, Johanna Kallio, Timo Kauppinen & Jani Erola (2017): Intergenerational accumulation of social disadvantages across generations in young adulthood. Research in Social Stratification and Mobility 48 (1), 42–52.