Voiko mittareiden avulla muuttua tehokkaammaksi?

Profiilikuva
Blogit Ajolähtö
Kirjoittaja on kotkalainen valtiotieteiden maisteri, joka toimii tutkijana Nuorisotutkimusverkostossa ja Ajolähtö-hankkeessa ja väittelee pian tohtoriksi Helsingin yliopistosta.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Aktiivisuusmittarit, sykemittarit, unimittarit ja ajanhallinta-applikaatiot ovat yleistyneet, ja erilaiset itsensä mittaamisen keinot kiinnostavat ihmisiä. Seuraavaksi mittarit sulautuvat vaatteisiin ja huonekaluihin, jolloin numerodataa kertyy pyytämättäkin vaikka rintaliivien tai ulkovaatteiden välityksellä. Ihon alle asennettavat mikrosirut ovat rantautumassa myös Suomeen, jolloin ihmiset voivat vihdoin unohtaa avaimensa ja pankkikorttien pin-numerot kaiken tarvittavan tiedon mahtuessa siruun.

Mittarit keräävät ihmisistä tarkkaa aineistoa, kuten sydämensykettä, kilometrejä ja kaloreita. Omaa dataa voi verrata esimerkiksi terveyssuosituksiin, ja se mahdollistaa oman elämän tarkkailun ja hallinnan.

Etenkin työelämässä tehokkuus ja kurinalaisuus koetaan hyveiksi mutta samalla myös voimakkaasti yksilön henkilökohtaisiksi ominaisuuksiksi, joita voidaan mittareiden avulla kehittää. Numerodata tuo tunteen kaaoksen hallinnasta. Omat laiskottelut ja tehottomat hetket tallentuvat analysoitaviksi, jolloin niihin on helppo puuttua.

Itsensä mittaamisesta (engl. quantified self) innostuneet biohakkerit näkevät datamäärät avainasemassa terveyden- ja hyvinvoinnin kehittämisessä. Suuret aineistomäärät voivat todellakin paljastaa uusia näkymiä ihmisten toimintaan, edistää sairauksien ennaltaehkäisyä ja tuoda lisäarvoa terveystutkimukselle.

Minna Ruckenstein on kyseenalaistanut aineistojen käyttöön liittyvää innostusta. Aineistoja kertyy, mutta kukaan ei voi varmasti ja tarkasti kertoa, mihin kaikkialle tiedot päätyvät ja miten niitä voidaan käyttää. Jos ihon alle asennetulla mikrosirulla voi avata työpaikan oven ja hakea apteekista lääkkeitä, välittyy tieto yksilön kulkemisesta ja terveystiedoista tietokantaan. Silloin on aina riski, että tiedot päätyvät väärin käsiin tai leviävät hallitsemattomasti. On eettinen ja juridinen kysymys, kenelle tieto kuuluu ja mitä tiedolla voi tehdä.

Petteri Pietikäinen puhuu ”mittaamishuumasta”, joka ruokkii ihmisten tarvetta analysoida ja jopa diagnosoida vaivojaan. Biohakkerin käsikirjan kirjoittaneet Teemu Arina, Jaakko Halmetoja ja Olli Sovijärvi kuvaavat, kuinka biohakkerointi ”päivittää ja tasapainottaa elämän peruspilarit”. Yhtenä jatkuvan mittaamisen kääntöpuolena on kuitenkin tieto siitä, mitä kaikkea voisi saada aikaiseksi, jos olisi vielä hieman tehokkaampi. Itsehoito-oppaiden perinteessä jokaisen ihmisen ”sisällä” on onnistuja ja ideaali-ihminen, joka on mahdollista löytää positiivisella ajattelulla, tietyllä ruokavaliolla tai tavaroiden poisheittämisellä. Biohakkereiden mukaan tieto paljastaa sisäiset tarpeemme, joita muokkaamalla voimme houkutella itsestämme esiin sen paremman version.

Tieto itsestämme ja terveydestämme peilautuu aina yhteiskunnan ihanteisiin ja arvoihin. Tehokkuutta ja toimeliaisuutta korostavassa yhteiskunnassa ihmiset haluavat kehittää itsessään juuri näitä ihanteellisia piirteitä. Voimme hakkeroida itsestämme tehokkaan, mutta kuka valvoo, mihin ja kenen tarpeisiin meitä koskeva aineisto päätyy?