Onko palkkatyön katoaminen pelkkä myytti?

Profiilikuva
Blogit Ajolähtö
Kirjoittaja on espoolainen valtiotieteiden tohtori ja sosiaalipsykologian dosentti. Hän työskentelee Nuorisotutkimusverkostossa Ajolähtö-hankkeessa vanhempana tutkijana ja toimii hankkeen varajohtajana.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Perinteinen palkkatyö ei olekaan väistymässä tai loppunut – päinvastoin kuin on jo parikymmentä vuotta povattu. Lisäksi suomalaiset ovat edelleen työpaikkauskollisia. Ammattirakenteessakaan ei ole tapahtunut suuria muutoksia.

Kaikki edellä mainitut asiat käyvät ilmi tänä vuonna ilmestyneestä Pasi Pyöriän toimittamasta, viidentoista työelämän tutkijan kirjoittamasta teoksesta Työelämän myytit ja todellisuus (Gaudeamus). Muitakin myyttejä kirja haluaa murtaa:

Nuorten asenteet työtä kohtaan eivät ole muuttuneet negatiivisemmaksi. Naiset kokevat edelleen miehiä enemmän työhön liittyvää syrjintää. Työhön käytetty aika sekä säännöllinen päivätyön rytmikin ovat pysyneet ennallaan. Työsuhteen määräaikaisuuskaan ei ole välttämättä riski terveydelle. Tai ainakin suomalainen hyvinvointivaltio on vuosikymmenten ajan mahdollisesti ehkäissyt työsuhdetyyppiin liittyvää terveydellistä epätasa-arvoa.

Aineistona toimivat Tilastokeskuksen työolotutkimus ja ajankäyttötutkimus sekä eurooppalainen työolotutkimus. Osa kirjoittajista täydentää aineistoja haastatteluaineistolla. 

Teoksessa käsitellään työelämän kielteistä julkisuuskuvaa. Sen mukaan työelämää ja sitä koskevia tutkimustuloksia kärjistetään mediassa jokseenkin sensaatiohakuisesti. Halutaan toisin sanoen saada aikaiseksi uutinen.

Kirjan keskeinen teesi onkin, että epävarmuus, jota koetaan työelämässä aiempaa enemmän, on tuotettu sosiaalisesti. Teoksen mukaan työelämässä on tapahtunut vain vähän mullistavia muutoksia 1970–1980-luvulta vuoteen 2013 tultaessa.

Jokin on kirjan mukaan silti muuttunut. Palkansaajat kokevat aiempaa enemmän huolta työn jatkuvuudesta, joskin huoli vaihtelee taloussuhdanteiden mukaan. Ylemmillä toimihenkilöillä työasiat kulkevat yhä useammin ajatuksissa kotiin. Kiire ei jakaudu tasaisesti, vaan kasautuu yhtäältä korkeasti koulutetuille tietotyöntekijöille ja toisaalta niille, joiden on suostuttava epäsäännöllisiin työaikoihin ja oltava käytettävissä. 

On kuitenkin hyvä huomioida kirjoittajienkin toteamus, siitä, että käytetyt aineistot edustavat palkansaajia. Ne eivät kerro nollatuntisopimuksilla työskentelevien tai työmarkkinoiden huono-osaisimpien, maahanmuuttajien, satunnaisesti töitä tekevien, työttömien ja vaikeasti työllistyvien tilanteesta. 

Ansiotyötä tekevistä nuorten asema taas on eriytynyt muista ikäryhmistä siinä, että työttömyysjaksot sekä osa- ja määräaikaiset työt ovat yleistyneet heidän keskuudessaan. Yksinyrittäjät ja pienyrittäjät taas ovat useammin pienituloisia kuin väestö keskimäärin.

Teos on kiinnostavaa ja perusteltua aikasarja-analyyseihin perustuvaa luettavaa. Lukijan se laittaa jälleen kerran miettimään, miksi vain muutoksilla ja uhkakuvilla on uutisarvoa. Tähän teemaan toimittajan näkökulmasta katsottuna palaa blogissamme Terhi Hautamäki.