Ajolähtö-hanke on Koneen Säätiön Jakautuuko Suomi? -rahoituksen (2015–2017) saanut tutkimushanke, joka yhdistää journalismin, valokuvan ja tutkimuksen keinoja.

15 minuutiksi toiselle puolelle maapalloa, kuka käärii rahat?

Päivi Berg
Blogit Ajolähtö 27.7.2017 10:00

Tutkijoiden, poliitikkojen, yritysjohtajien ja monien muissa asiantuntijatehtävissä työskentelevien työtä yhdistävät erilaiset ulkomailla järjestettävät kokoukset.

Hyvin usein kokoukset ja konferenssit järjestetään, jossakin ”kivassa” tai ”jännässä” kohteessa, kuten vaikkapa taannoinen G-7 huippukokous Sisilian Taorminassa. Tieteellisiä konferensseja järjestetään esimerkiksi Havaijilla, Brasiliassa, Italian kaupungeissa, Islannissa tai Yhdysvaltojen New Orleansissa. Toki myös ihan Kööpenhaminassa, Oslossa tai Tampereellakin.

Tapetilla matkailuun liittyen on usein hiilijalanjälki, mutta tällaiset tapahtumat eivät ole osallistujille myöskään ilmaisia.

Esimerkiksi tutkijoiden odotetaan ja jopa edellytetään esittelevän tutkimustuloksiaan kansainvälisissä konferensseissa. Niiden osallistumismaksut ovat tyypillisesti useita satoja euroja. Tämän lisäksi tulevat matkustus- ja majoituskulut. Useissa yliopistoissa ja erillisissä tutkimuslaitoksissa on ollut aiemmin käytäntö, että konferensseihin on voinut saada omasta työpaikastaan avustusta. Yliopistoissa opettavat ja tohtorikoulutettavat ovat voineet saada kanslerin matkatukea. Joistakin säätiöistä voi myös hakea matka-avustuksia konferenssimatkoihin ja joihinkin rahoitusmuotoihin ne edelleen on sisällytetty menoerinä.

Kyse ei ole niinkään siitä, paljonko ja missäkin näitä rahoitusmuotoja on leikattu, vaan siitä, että minkään kansainvälisen konferenssin hinnat eivät ole laskeneet. Monilla tutkijoilla alkaa olla säästösyistä vaikeuksia osallistua näihin. Poliitikoilla ja yrityksissä työskentelevillä ei ilmeisesti ole aivan sama tilanne, vaikka epäilemättä niissäkin delegaatiot ovat pienentyneet.

Tutkijoilla on alastaan ja konferenssista riippuen yleensä 5-25 minuutin puheenvuoro tai posteriesitys, jonka vuoksi hän matkustaa useammaksi päiväksi paikalle. Tämäkin lienee melko sama tilanne kuin poliitikoilla ja asiantuntijatyössä matkustavilla.

Jos tyypilliseen suurempaan yhteiskunta- tai käyttäytymistieteelliseen kansainväliseen konferenssiin osallistuu noin 2000 tutkijaa, niin osallistumismaksuista saadaan jo yli puolen miljoonan tulot. Biotieteilijöiden tapauksessa vielä suuremmat, koska osallistujia saattaa olla moninkertainen määrä. 

Mihin nämä rahat menevät? Nielevätkö vetonaulaksi kutsutut puhujat, tilavuokrat, kangaskassit ja skumppalasilliset todella tämän kaiken?

Tohtoriopiskelijat saavat yleensä konferenssien osallistumismaksuista alennusta. Samalla tavalla alennusta saattavat saada matalampien talousalueiden maiden tutkijat. Silti puhutaan parin sadan euron osallistumismaksusta sekä matka- ja majoituskuluista, jotka on jostain maksettava. 

Tutkijoiden tapauksessa käy myös edelleen aivan liian usein niin, että angloamerikkalaiset järjestäjät tuuppaavat pohjoismaalaiset tai jopa pelkästään suomalaiset tutkijat samaan työryhmään. Siis ne ihmiset, jotka ovat toistensa kanssa tekemisessä muutenkin. Verkostoidu siinä sitten.

Olisi joskus avoimuuden nimissä mielenkiintoista nähdä, mitkä ovat konferenssin järjestämisen todelliset kulut ja mihin saadut tuotot käytetään. Entä voidaanko jossain vielä ajatella, että kaikilla olisi samanarvoiset mahdollisuudet päästä esittelemään työtään kansainväliselle yleisölle? 

Päivi Berg

Kirjoittaja on espoolainen valtiotieteiden tohtori ja sosiaalipsykologian dosentti. Hän työskentelee Nuorisotutkimusverkostossa Ajolähtö-hankkeessa vanhempana tutkijana ja toimii hankkeen varajohtajana.

Keskustelu

Kirjoittaja antaa asiaa tuntemattomalle kovin yksipuolisen kuvan tieteellisten kokousten luonteesta. Kyse ei todellakaan (yleensä) ole 15 minuutin esityksestä. Paljon tärkeämpi anti löytyy muiden tutkijoiden esityksistä ja niihin liittyvistä keskusteluista.

Silti ei ole itsestään selvää, että kokouksiin osallistuminen on aina kannattavaa. Ainakin jonkinmoinen joukko osanottajista on myös puhtaita turisteja. Voidaan osallistua vain kokouksen sosiaalisiin tilaisuuksiin ja muut ajat huidellaan kaupungilla. Se on selvää tutkimusrahojen väärinkäyttöä.

Monesti kokouksiin osallistumista perustellaan kansainvälistymisellä ja esimerkiksi rahoituksen hakemisessa se voi olla lähestulkoon vaatimuksena. Kaavamainen ”kansainvälistyminen” on usein selvä rasite, joka selkeimmillään näkyy yliopistoissa, jotka saattavat antaa jonkin alan opetusta vain englanniksi.

Kaikesta huolimatta kansainvälistyminen on hyvä asia, mutta – kuten moni muukin asia – itsetarkoituksena tai väärinkäytettynä siitä tulee haitta.

Sillä muutamalla satasella per naama pitää kustantaa aika paljon muutakin kuin skumppalasi. Tapahtumapaikka, tekniikka, lounaat, kahvit, avustajat, ilmoittautumisjärjestelmä, taloushallinto, kutsutut esiintyjät matkakuluineen, koristelut, teknikot, ääniteknikot, opasteet, ohjelmakirja ja itse ohjelma esitysten tarkastuksineen, nettisivut, oma työ jne jne.

Muutaman päivän konferenssille 500 on tosi haastava hinta järjestäjille. Järjestäjinä on usein kohdemaan yhdistykset, jotka pitävät voitot tai maksavat tappiot.

Näitä luetaan juuri nyt