Ajolähtö-hanke on Koneen Säätiön Jakautuuko Suomi? -rahoituksen (2015–2017) saanut tutkimushanke, joka yhdistää journalismin, valokuvan ja tutkimuksen keinoja.

Tuokio työmarkkinoiden todellisuudessa

Sami Perttilä
Blogit Ajolähtö 6.7.2017 11:41

kuva: Sami Perttilä

Sofia, Kotka

“Olen ollut pienestä pitäen kiinnostunut autoista. Taksiautot ovat jotenkin kiehtoneet: kuskit ovat pukeutuneet tyylikkäisiin työvaatteisiin, mustiinsuoriin housuihin, ja heillä on hienoja autoja, mersuja ja bemareita. Halusin lähteä kokeilemaan, millaista on olla taksikuskina. Samalla se oli vaihtelua päätyöhöni, valokuvaamiseen.

Aloin ajaa taksia kaksi vuotta sitten, mutta kun palaan äitiysloman jälkeen töihin, siihen ei ehkä enää riitä aikaa.

Kun aloitin taksikuskina ja minun piti opetella Kotkan kadut ulkoa, tutustuin uudestaan omaan kotiseutuuni. Siitä on edelleen hyötyä jokapäiväisessä elämässä. Kesällä oli tosi ihanaa ajaa alkuillasta aamuun 12 tuntia. Näki, miten vuorokausi muuttuu, aurinko laskee ja hetken on pimeää, ja jälleen aurinko nousee.

Se oli rentouttavaa mutta myös inspiroivaa, ja samalla sai bongailla uusia kuvauspaikkoja. Ihmisten kanssa oli kiva jutustella ja auttaa ostoskassien kanssa. Näin, miten monipuolinen ja tärkeä taksikuskin työ on.”

Kuva ja teksti on osa Ajolähtö-hankkeen valokuvanäyttelyä.

Sami Perttilä

Kirjoittaja on helsinkiläinen freelance-valokuvaaja ja taiteen maisteri, joka työskentelee Nuorisotutkimusverkostossa Ajolähtö-hankkeessa.

Keskustelu

Näitä luetaan juuri nyt