Ajolähtö-hanke on Koneen Säätiön Jakautuuko Suomi? -rahoituksen (2015–2017) saanut tutkimushanke, joka yhdistää journalismin, valokuvan ja tutkimuksen keinoja.

Saksan mallissa yritykset maksavat valtaosan ammatillisesta koulutuksesta 

Terhi Hautamäki
Blogit Ajolähtö 1.6.2017 09:56

Ammatillista koulutusta kehitetään entistä työelämälähtöisemmäksi. Reformissa yksi paljon puhuttu uudistus on koulutussopimus, joka voidaan solmia työnantajan, oppilaitoksen ja opiskelijan välille.

Opiskelija voi opiskella työpaikalla nykyistä laajempia osia tutkinnosta tai jopa suurimman osan siitä – vähän kuin oppisopimuksessa mutta ilman palkkaa.

Työpaikalla oppimisen ihanteena heitetään usein ilmaan “Saksan malli”. Saksassa yli puolet nuorista suorittaa suuren osan tutkinnostaan työpaikalla ja osan koulussa. Heille työpaikalla kouluttautumisesta maksetaan pientä korvausta.

(Käsitettä Saksan malli käytetään myös laajemmin saksalaisesta työvoimapolitiikasta, jossa työttömiä aktivoidaan tiukentamalla työttömyyskorvauksen ehtoja ja patistamalla leivänsyrjään vaikka sitten kehnommilla työehdoilla, tästä mm. Anu-Hanna Anttilan kirjoitus Nuorisotutkimusseuran julkaisussa.)

Koulutuspuolen Saksan mallista on tullut vientihitti, jota ihaillaan ja kopioidaan vaihtelevilla tyyleillä eri maissa. Kiinnostusta herättää Saksan poikkeuksellisen alhainen nuorisotyöttömyys. Saksan malli toimii myös helppona taikasanana, jolloin jää tarkentamatta, mitä sieltä oikeastaan halutaan kopioida.

Ainakin nämä asiat kannattaa Saksan mallista muistaa:

1. Saksalaiset yritykset kantavat valtaosan ammatillisen koulutuksen kuluista.

Kyselin keväällä suomalaisilta yrittäjien aluejärjestöiltä, mitä niissä tuumataan työssäoppimisen laajentamisesta. Vastauksista kuului, että työssäoppijoita kyllä otettaisiin moneen firmaan ja käytännöllistä opiskelun muotoa pidetään arvossa, mutta ei opiskelijoista haluta kustannuksia – pikemmin tarvittaisiin vaivanpalkkaa.

”Kukaan yrittäjä ei ole lähtemässä tutkintojen maksajaksi”, eräs yrittäjä totesi.

Saksassa yrityksillä on pitkä perinne osallistua nuorten kouluttamiseen, myös taloudellisesti. Saksalaiset yritykset maksavat ammatillisesta koulutuksesta huikeat 75 prosenttia, 25,6 miljardia euroa vuodessa. Valtion koulutusbudjetti on 8,7 miljardia euroa.

Saksalaisen oppisopimusopiskelijan vuosi maksaa yritykselle 15000–17000 euroa. Kuluista merkittävä osa syntyy opiskelijalle maksettavasta korvauksesta, joka tosin voi olla alussa vain muutama sata euroa kuukaudessa. Opiskelija tuottaa yritykselle työpanoksellaan, mutta alkuvaiheessa selvästi vähemmän kuin hänen kouluttamisensa maksaa.

Yritykset maksavat itse myös muun muassa työpaikkaohjaajan koulutuksen, joka saattaa kestää satoja tunteja. Isoilla yrityksillä on kauppakamarien kautta tärkeä rooli koulutuksen kehittäjinä.

2. Homma toimii silloin kun työmarkkinat imevät työvoimaa.

Suurella osalla saksalaisista yrityksistä ei ole mahdollisuutta tai halua ottaa koulutettavia. Mukana on 20 prosenttia maan yrityksistä.

Koulutuspaikkoja tarjoavat eniten isot, menestyvät vientiveturit, joilla on jatkuvaa tarvetta osaavalle työvoimalle sekä varaa ja kykyä nähdä ihmisten kouluttaminen investointina tulevaisuuteen.

Saksan malli on toiminut hyvin siinä maailmassa, jossa työpaikkoja on riittänyt. Koulutus- ja työputki Siemensillä tai Mercedes-Benzillä on nuorille onnenpotku, mutta elämänikäinen ura yhdessä yrityksessä ei enää ole varmaa Saksassakaan. Vaikka monille opiskelu työssä johtaa vakipaikkaan, osa jää ilman työpaikkaa tai saa tyytyä pätkätöihin. Saksaan on syntynyt laajat matalapalkkaiset prekaarityömarkkinat kehnosti korvattuine minitöineen, ja kapeaan tehtävään koulutetulla on riski pudota näiden armoille.

Vaikka Saksassa on tarjolla enemmän oppisopimuspaikkoja kuin on hakijoita, kohtaanto-ongelma on melkoinen sekä alueesta että opiskelijan osaamisesta riippuen. Samaan aikaan osa paikoista ei täyty millään, mutta paljon opiskelijoita jää välivuosille, kun sopivaa paikkaa ei löydy.

Suomessa ammattiopistojen opettajat valittelevat, että työssäoppimispaikkoja ei riitä nytkään kaikilla aloilla ja alueilla. Jotkin yritykset eivät ota ollenkaan alle 18-vuotiaita. Sähköala on ottanut näkyvästi kantaa siihen, ettei se voi kantaa yhtään enempää koulutusvastuuta keskeneräisistä ammattiosaajista.

Tulevan koulutussopimuksen pitää jollain keinoin houkuttaa yrityksiä, niin että opiskelijoita haluavat ottaa nekin, joilla ei ole nykyisellään akuuttia tarvetta työvoimalle. Samaan aikaan opiskelijoita ei saa käyttää ilmaisina hanttihommien puurtajina.

3. Saksassa ei mennä työnantajan pillin mukaan.

Saksan työelämälähtöistä opiskelua kehuessa on hyvä huomata, että siellä koulutus on järjestetty hyvinkin keskusjohtoisesti ja byrokraattisesti, valmiiden raamien mukaan. Opetussuunnitelmassa on määritelty tarkasti, montako päivää mihinkin opintoon käytetään aikaa.

Saksalaisilla opiskelijoilla ei myöskään saa teettää koulutussuunnitelmaan kuulumattomia tehtäviä. (Sääntöä tosin rikotaan: Der Spiegel -lehden mukaan joka kymmenes työssä oppija tekee työpaikalla säännöllisesti tehtäviä, jotka eivät kuulu hänen koulutukseensa.)

Suomalaiset yrittäjät toivovat uudelta koulutussopimukselta epäbyrokraattisuutta. Juuri yksilöllisyyteen ja joustavuuteen pyrkii ammatillisen koulutuksen reformikin. Tutkinto ei ole kaikille samanlainen, mutta silti laatutason ja jatko-opintokelpoisuuden pitää olla sama. Haaste on kova.

Yksilölliset oppimispolut kuulostavat hyvin toteutuessaan hienolta asialta. Mutta jos valmiiksi raamitetut opintosuunnitelmat vaativat resursseja, kaikille yksilöllisten opintopolkujen suunnittelu niitä vasta vaatiikin.

Pelkkä työ ei tekijäänsä opeta.

Terhi Hautamäki

Kirjoittaja on helsinkiläinen vapaa toimittaja ja yhteiskuntatieteiden maisteri, joka työskentelee Nuorisotutkimusverkostossa Ajolähtö-hankkeessa.

Keskustelu