Ajolähtö-hanke on Koneen Säätiön Jakautuuko Suomi? -rahoituksen (2015–2017) saanut tutkimushanke, joka yhdistää journalismin, valokuvan ja tutkimuksen keinoja.

Elämä on monimutkainen kokonaisuus – ja aina enemmän kuin suhdeluvut kertovat

Anu-Hanna Anttila
Blogit Ajolähtö 6.4.2017 11:23

Tilastokeskuksen ylläpitämät väestötieteelliset tilastot todentavat, että Suomen maakunnissa nuorten määrä on vähentynyt jopa kolmasosan viimeisten 30 vuoden aikana. Maan sisäinen muuttoliike kohti suuria kaupunkeja ja kasvukeskuksia näyttää voimistuneen. Etenkin nuoret aikuiset liikkuvat työn ja koulutuksen perässä entistä hanakammin. Suuntana on etelä.

Väestötieteilijä Timo Aroa on haastateltu aiheesta Helsingin Sanomissa (2013). 2000-luvulla yleistynyttä tilannetta kuvataan jutussa näin:

(A)lle parikymppiset ja 20–34-vuotiaat muuttavat herkästi. Ne, jotka jäävät paikoilleen, ovat taas keskimäärin vanhempia. ”Käytännössä muuttojen kiihtyminen tarkoittaa sitä, että alueiden välinen eriytyminen vahvistuu entistä enemmän”, Aro sanoo. Asukaskato voi yltyä työttömyyden korventamissa kunnissa, kun työpaikan vastaanottamisen ehtoja laajennetaan.

Maassamuutto. Muuttotappio. Asukaskato. Miten lohduttomalta tämä kuulostaakaan.

Tilastokeskuksen uusimmista tilastoista selviää, että yli puolessa kaikista Suomen kunnista on 20–29-vuotiaiden sukupuolijakauma vino. Tällaista tilastollista sukupuolten epäsuhtaa voi tarkastella Helsingin Sanomien (2016) laatiman laskurin avulla. Laskuri ja havainnollistavat kartat näyttävät ikäluokittain ja alueittain, miten paljon naisia ja miehiä asuu missäkin päin maata.

Muuttajia ovat etenkin nuoret naiset, jotka siirtyvät maakunnista kaupunkeihin opiskelemaan ja töihin. Nuorten naisten katoaminen maakunnista heijastuu syntyvyyslukuihin. Esimerkiksi Kymenlaaksossa on viimeisen vuosikymmenen aikana syntynyt noin 5 000 ihmistä vähemmän kuin on kuollut. Seurauksena on, että Kymenlaakson kuntien väestö on keskimäärin entistä iäkkäämpää. Uudellamaalla väestö taas nuorenee ja väkimäärä on viimeisen vuosikymmenen aikana ollut vahvasti kasvusuuntainen: syntyneitä on lähes 70 300 enemmän kuin kuolleita.

Peräti 155 kunnassa sukupuolten suhdeluvun katsotaan olevan epätasapainossa; epätasapainolla tarkoitetaan sitä, että miehiä on yli 120 sataa naista kohden. Suomen muuttotappiokuntien asetelmaa voidaan verrata yhden lapsen politiikkaa harjoittaneeseen Kiinaan. Viimeisimmän väestölaskennan mukaan Kiinassa suhdeluku on 118 miestä sataa naista kohden. Syynä on se, että poikia syntyy tyttöjä enemmän abortoinnin vuoksi.

Suomen suurimmat kaupungit ja niiden ympäryskunnat taas ovat naisvaltaisia. Eniten naisia suhteessa miehiin on Helsingissä ja Turussa. Näiden tilastojen perusteella on lehtijutuissa esitetty, että naisten voi olla hankala löytää mieskumppania esimerkiksi Helsingissä, jossa 20–29-vuotiaita miehiä asuu vain 86 sataa naista kohden. Kymenlaaksossa tilanne on toinen, sillä Kotkassa kyseisen ikäluokan nuoria miehiä on 121 sataa naista kohden ja Kouvolassa 110.

Kun parisuhdeasiaa pohtii hieman elämänmakuisemmin, on toden totta otettava huomioon näiden tilastojen katvealueet ja kyseenalaistettava joitakin luutumia. Perinteinen väestötieteellinen huoli miesten ja naisten ikäryhmistä, väestön lisääntymisestä, muuttoliikkeestä ja ylipäätään monin erilaisin perustein luokiteltujen väestöryhmien vertailuista näyttäytyvät todellisuudessa aika lailla kompleksisempina.

Elämä kun on kokonaisuus, ja se on monimutkaisuudessaan kyllä enemmän kuin tilastoitavissa olevien osiensa summa.

Ensinnäkin on hyvä huomata, etteivät kaikki halua parisuhdetta, heterosuhdetta tai lapsiperhettä. Tämä kertoo paitsi yksilöllistymisestä myös ihmisten erilaisista elämäntilanteista. Siitä, että parit eroavat, puolisot kuolevat ja nuoret muuttavat lapsuudenkodista omilleen. Eivätkä kaikki myöskään halua tai voi asua jonkun kanssa yhdessä, kun työ ja muut ”pakkotilanteet” vievät. Sen tilastot kertovat, että viidesosa suomalaista asuu sinkkutaloudessa. Tämä tarkoittaa yli miljoonaa itsekseen asuvaa.

Toiseksi tulee muistaa, että kun parisuhteita solmitaan, niitä solmitaan tietenkin muidenkin kuin vain paikkakuntalaisten tai saman ikäisten kesken. Näin alueellisesti muodostettu miesten ja naisten ikäluokkakohtainen suhdeluku käy melko turhaksi, ellei sitten tausta-ajatuksena ole elätellä poliittisia toiveita koko Suomen pitämisestä asuttuna.

Timo Aron mukaan 2000-luvun alussa on kunnasta toiseen muutettu yleisemmin kuin niin kutsutun suuren muuton aikana eli 1960-1970-luvun taitteessa. Sama meno jatkuu edelleen. Siispä kunnissa asuvista eivät kaikki olekaan samaa väkeä vuodesta toiseen. Ylipäätään ihmiset liikkuvat, matkustelevat vapaa-ajallaan entistä enemmän ja toki jotkut muuttavat maasta kokonaan poiskin. Yhtä lailla etenkin työikäisiä ihmisiä muuttaa Suomeen etenkin naapurimaista.

Kuin tilauksesta on vielä sosiaalinen media. Se helpottaa parisuhdemarkkinoilla ilmeneviä kohtaanto-ongelmia. Mahdollisuudet ”sen oikean” tai ”hetken huuman” löytämiseen ovat sen myötä moninaistuneet. 2010-luvulla kumppanin haku ei todellakaan ole niin rajallista kuin reilut sata vuotta sitten. Silloin paikalliset nuoret kohtasivat kylän keinumäellä viikonloppuisin ja vaihtoivat keskenään merkitseviä katseita, kenties sanasenkin kiinnostuksensa merkiksi – sallitun puitteissa tietenkin.

Näyttää pikemminkin siltä, että parisuhdemarkkinat ovat moninaistuneet. Miten lohdulliselta tämä kuulostaakaan.

Anu-Hanna Anttila

Kirjoittaja on helsinkiläinen valtiotieteiden tohtori ja sosiologian dosentti, joka työskentelee Teollisuusliitto ry:n (ent. Metalliliitto) tutkimuspäällikkönä. Anttila toimii Ajolähtö-hankkeen vastuullisena johtajana.

Keskustelu