Tukihenkilöstä tavaramerkityksi elämäntapavalmentajaksi – koulutususkoinen Suomi vähän kahvilla

Kehon ja mielen hyvinvointiin liittyvillä uusilla aloilla asiakkaiden huomiosta kilpaillaan lyhyemmillä, maksullisilla koulutuksilla saaduilla titteleillä sekä vuosien opintoja vaatineilla ammattinimikkeillä.

Elämäntapavalmentajan voi palkata esimerkiksi kannustamaan ja neuvomaan liikkumisessa, laihduttamisessa, elämänmuutosten käsittelemisessä, aikatauluttamisessa tai vaikkapa kodin järjestämisessä. Entisaikaan olisit hoitanut kenties nämä hommat itseksesi tai vaihtoehtoisesti käyttänyt elämäntapavalmentajasta nimitystä vertaistukihenkilö. Raha ei olisi tässä liikkunut.

Suomi on vahvasti koulutususkoinen maa. Koulutususkoinen siinä mielessä, että koulutuksella tarkoitetaan Suomen virallisessa koulutusjärjestelmässä tapahtuvaa tai yksityistä koulutusta, josta saadaan virallinen tutkintonimike näyttötutkinnon kautta.

Rinnalla ovat kuitenkin yleistyneet erilaiset tavaramerkityt ja sertifioidut maksulliset koulutukset. Siinä missä toinen opiskelee esimerkiksi ammatillisessa oppilaitoksessa kokiksi useamman vuoden päivittäin, toinen suorittaa työnsä ohessa erilaisia maksullisia koulutuksen tasoja silloin tällöin.

Esimerkiksi johtamiskoulutuksissa tai lyhytterapioissa käytetyissä NLP-koulutuksissa (neurolingvistinen ohjelmointi) tähdätään oman vuorovaikutuksen, toiminnan ja kokemuksen muuttamiseen. Koulutuksessa on kolme koulutustasoa: NLP Practitioner, NLP Master Practitioner sekä NLP Associate Trainer. Kukin taso on noin 16 päivän koulutus (132 tuntia), joka maksaa hieman yli 1000 euroa. Eteneminen tapahtuu taso kerrallaan 2-3 päivänä puolen vuoden ajan. Elämäntapavalmentajan (LCF Life Coach®) 30 lähipäivän, 65 etäopiskelupäivän, 125 tunnin valmennuskokemuksen sekä lopputyön kattava koulutus taas maksaa esimerkiksi 6200 euroa. Vastaavia tasoittain eteneviä koulutuksia englanninkielisine nimineen on useilla liikuntaan ja hyvinvointiin liittyvillä aloilla.

Englanninkieliset nimikkeet kertovat, että koulutukset on tuotu Suomeen lähinnä Yhdysvalloista, jossa ne on lisensoitu tai muutoin rekisteröity. Koulutukset ovat näillä aloilla suorittajilleen statussymboli tai uskottavuuden tae. Kuka vain voi kuitenkin tarjota esimerkiksi joogaohjaajan tai elämäntapavalmentajan koulutusta kunhan saa sen markkinoitua. Tilanne on siis erilainen kuin esimerkiksi Valviran rekisteriin halajavalla koulutetulla hierojalla.

Mikä tässä sitten on ongelma? Sertifioidut koulutukset ovat arvostettuja tiettyjen alojen sisällä. Näin ollen potentiaalisella asiakkaalla tulee olla jo valmiiksi melko paljon tietoa aiheesta, jotta hän pystyy valitsemaan pätevän palveluntarjoajan. Koulutuskenttä on kirjava.

Toinen ongelma on maksullisuus. Mitä pidemmälle etenee, sitä enemmän kouluttautuminen maksaa. Maksullinen koulutusinvestointi vaatii koulutettavalta pääomaa tai lainarahaa. Toki niin saattaa vaatia vuosien ”ilmainen” opiskelukin.

Koulutususkoisessa Suomessa monilla on edelleen nuorempana hankittu virallinen tutkinto, johon haetaan lisäoppia työn tai harrastuksen myötä. Yksityiset koulutukset sijoittuvat etenkin aikuisikään, jolloin syy koulutukseen hakeutumiseen on usein käänteisesti taloudellinen: perheellisillä tai niillä joiden kumppani on työtön, ei ole varaa kokopäiväopintoihin Kelan opintotuella. Jaksottainen opiskelu mahdollistaa koulutuksen rahoittamisen samanaikaisesti töitä tekemällä.

Entäpä jos henkilöllä on sääntelemätön koulutus ja hän jää työttömäksi? Jos elämäntapavalmentaja olisi ollut yrittäjä, hän voi saada päivärahaa, jos yritystoiminta on kokonaan lopetettu tai oma työllistyminen yrityksessä on päättynyt.

TE-palvelut linjaa, että työnhakija voi kolmen kuukauden ajan kieltäytyä työstä, joka ei vastaa koulutusta tai työkokemuksella hankittua ammattitaitoa. Kysyin asiaa TE-toimistosta ja sain erilaisia vastauksia. Toisessa arveltiin, että elämäntapavalmentajan koulutusta ei katsota ammatilliseksi koulutukseksi. Toisessa taas korostettiin työkokemuksen merkitystä.

Jos elämäntapavalmentajalla olisi työkokemusta ja hän etsisi palkkatöitä toisen palveluksessa, hän voisi siis kolmen kuukauden ajan pyrkiä hakeutumaan ainoastaan sellaisiin tehtäviin joihin on kouluttautunut, riippumatta koulutuksen pätevyydestä. Toisaalta, jos hän sattuisi olemaan alle 30-vuotias juuri koulutuksensa hankkinut, hänellä olisi velvollisuus hakea tutkintoon johtavaan ammatilliseen koulutukseen. Eli hankkia se Suomen virallisen koulutusjärjestelmän mukainen ammattipätevyys.

Villillä kentällä ”kahvilla” eivät ole vain viranomaiset vaan myös elämäntapavalmentajaa etsivät asiakkaat sekä sellaiseksi haluavat. Molempien heistä tulee tietää, mitä itse asiassa rahoillaan saavat.