Mukavuusalueelta ”ruostevyöhykkeen” rajamaille

Tutkijan on pystyttävä ylittämään oma mukavuusalueensa.

Profiilikuva
Blogit Ajolähtö
Kirjoittaja on helsinkiläinen valtiotieteiden tohtori ja sosiologian dosentti, joka työskentelee Teollisuusliitto ry:n (ent. Metalliliitto) tutkimuspäällikkönä. Anttila toimii Ajolähtö-hankkeen vastuullisena johtajana.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

2000-luvun alussa tehdessämme jääkiekkoyleisöä koskevaa tutkimusta huomasin, että nuoret naispuoliset tutkijat eivät lähestyneet kysymyksineen kaikkia katsojia samalla tavalla. Erityisesti karteltiin kovaäänisiä miesryhmiä, joissa keski-ikäiset miehet joivat olutta jäähallin ravintolassa. Perheitä ja yksittäisiä ihmisiä lähestyttiin huomattavasti sujuvammin kuin porukoivia kaljaveivareita. Kuitenkin tutkimusasetelman kannalta monien miesporukoiden jättäminen pelkän havainnoinnin varaan oli ongelmallista, toki tämän tiesimme.

Jos tutkimuksentekoon alkavat vaikuttaa esimerkiksi tällaiset sukupuolitettuun kulttuuriseen ja tilanteiseen käyttäytymiseen liittyvät seikat, on tutkijan otettava itseä napakasti niskasta. Ammattilaisen on ennakoitava ja tunnistettava nämä tilanteet, joita omista poikkeavat poliittiset ja muut arvot, asenteet ja näkemykset sekä toimintatavat voivat tuottaa.

Vaan tämäkään ei vielä riitä. Tutkijan on pystyttävä olemaan täysammattilainen ja ylittämään oma mukavuusalueensa, jota voidaan kutsua myös kuplaksi. Koska tutkimuksessa on ymmärrettävä toista, on kyettävä myös astumaan toisen pöksyihin. Tämä on luottamuksen perusta.

Olemme kiinnittäneet erityistä huomiota siihen, että Ajolähtö-hankkeeseen osallistuvien näkemykset tuodaan esiin heidän tavoillaan. Tällöin otamme myös huomioon Kymenlaakson tutkimusalueen kulttuurisen ja henkisen ilmapiirin ja fyysisen ympäristön erityisyyden. Hankkeen tutkijat ja tutkiva journalisti ja valokuvaaja ovat työstäneet tietoisesti omia ennakkoasenteitaan ja käsityksiään. Olemme pyrkineet astumaan – tavalla tai toisella – ulos omasta kuplastamme, jotta voimme ymmärtää paremmin tutkimushankkeeseen osallistuvien ajattelutapoja ja maailmankuvia.

Osa tällaista itsearviointia ja harkintaa liittyy uuden tutkimustiedon tuottamisen periaatteisiin, sillä tutkimus ei tuota mielipiteitä vaan koeteltua tietoa. Emme esimerkiksi jätä kertomatta tilanteita tai rajaa pois asioita, joista emme itse pidä. Itse asiassa oikeus jonkin itseä loukkaavalta tai vahingoittavalta tuntuvan tiedon poistamiseen on tutkimukseen osallistujalla. Tutkijoina suojelemme osallistujia siltä, että heidän henkilöllisyytensä paljastuisi.

Miten sitten käytännössä tutkijan ja tutkimukseen osallistuvien niin kutsuttu sosiaalinen ja kulttuurinen etäisyys ilmenevät? Tutkijahan tietää kentälle mennessään aina enemmän kuin antaa ymmärtää, sillä taustatyö on tehty huolella. Tämä ei tietenkään oikeuta mestaroimaan toisten ajatuksilla ja elämillä, tekemään niistä leikkiä tai katsomaan alentuvasti, sillä tietoa tuotetaan yhdessä tutkittavien kanssa.

Tutkijoina tiedämme aiempien tutkimusten perusteella, että työ ja toimeentulo ovat duunarille miehisen minäkuvan rakennuspalikoita, kunnia-asioita. Sosiologi Matti Kortteinen on tästä kirjoittanut komean Kunnian kenttä -tutkimuksensa (1992). Työn murroksesta ja minäkuvan pakkomuutoksesta taas kertoo tilanne, jos tehdas ei enää anna tulevaisuutta. Tätä ovat sosiologit Harri Melin ja Tero Mamia tutkimusryhmineen kuvanneet Tapaus Voikkaa -tutkimuksessaan (2010).

Aloittaessamme Ajolähtö-hankkeen loppuvuonna 2015 oli työttömyys Kaakkois-Suomessa pohjalukemissa. Kotkassa työttömiä oli peräti 22,2 prosenttia työvoimasta, mikä oli pahin kaikista suuremmista kaupungeista. Työllistyminen näytti monen kohdalla toivottomalta, sillä teollisuuden rakennemuutoksessa liikenteen, alihankkijoiden ja palveluntarjoajien työt olivat huvenneet. Tämä tuli vastaan tunnelmissa kentällä.

Tutkijoina myös ymmärrämme, että globalisaation paineistaessa työväkeä luottamus heikkenee ja populismi voi saada suurenkin jalansijan. Kymijoki on alkanut näyttäytyä omanlaisena rajanaan meikäläiselle ”ruostevyöhykkeelle”. Yhdysvalloissa tällaiseksi ruostevyöhykkeeksi (Rust Belt) kutsutaan Suurten järvien ja Ohio-joen rajaamaa aluetta maan koillisosassa. Siellä sijaitsee maan perinteinen terästeollisuus (steel mill industry); Kymijokilaakso taas on perinteisen paperiteollisuuden (paper mill industry) rajamaa.

Väitteellemme on perusteensa. Viimeisissä vaaleissa ovat protestihenki ja perussuomalaisten kannatus olleet korkealla Kaakonkulmalla. Vuoden 2015 eduskuntavaaleissa perussuomalaiset saivat Kaakkois-Suomessa suurimman kannatuksen kaikista vaalipiireistä, ääniosuus oli 21,1 prosenttia.  Sillä irtosi eduskunnasta neljä paikkaa. Perussuomalaisista kansanedustajista Jari Lindström Kouvolasta nousi työ- ja oikeusministeriksi ja kotkalainen Juho Eerola istuu hallintovaliokunnan puheenjohtajana.

Aiemman tutkimustiedon perusteella tiedossamme on myös, että toimeentulon epävarmuus tuottaa luottamuksen heikkenemisen lisäksi uudenlaisia työllistymistapoja. Kuten sosiologi Suvi Salmenniemi on tutkimusryhmineen parhaillaan käynnissä olevissa hankkeissaan osoittanut, tämä näkyy muun muassa vaihtoehtoisten hyvinvointipalvelujen lisääntymisenä. Enkeliterapia, mindfulness ja muut länsimaisen lääketieteen kyseenalaistavat hoitotavat ovat perin yleisiä Kymenlaaksossa.

Tutkijoina emme voi jättää tätä huomiotta saati ylenkatsoa näitten henkisen hyvinvoinnin palvelujen tarjoajia ja ostajia. Päinvastoin. Erityisen kiinnostavaa on, että ihmiset yhä yleisemmin osoittavat luottamusta vaihtoehtohoitoihin. He hakevat niistä apua ja saavatkin jotakin. Tässä kohdin en ota kantaa hoitojen lääketieteelliseen kelvollisuuteen.

Kaikkiaan tieteellisen tutkimuksen tekeminen on aina osa valistuksen projektia, joka pyrkii hälventämään ennakkoluuloja ja uskomuksia. Kuitenkin on vaikeaa muuttaa ihmisten tapoja ja käsityksiä – muutosprosessit ovat hitaita ja vaativat yksilöiltä huomattavia ponnistuksia. Enimmillään voimme tutkijoina kysyä ymmärtääksemme, ottaa meille annetut vastaukset vakavasti ja luottaa, että niiden avulla voimme kertoa jotakin olennaista.