Ilmaista työtä – mieluiten ei kiitos!

Profiilikuva
Blogit Ajolähtö
Kirjoittaja on helsinkiläinen valtiotieteiden tohtori ja sosiologian dosentti, joka työskentelee Teollisuusliitto ry:n (ent. Metalliliitto) tutkimuspäällikkönä. Anttila toimii Ajolähtö-hankkeen vastuullisena johtajana.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

”Tosi kiinnostava tutkimushanke! Voisin tulla harjoittelijaksi ilmaiseksi.” Tällaisiin nuorilta aikuisilta tuleviin ehdotuksiin vastaan aina yksiselitteisesti: muuten hyvä, mutta ei käy. Periaatteenani nimittäin on, että kaikesta toiselle tehtävästä työstä maksetaan rahallinen korvaus, joten en teetä ilmaista työtä. Kenelläkään. Harjoittelu on tavalla tai toisella tuottavaa työtä, ja siksi siitä tulee myös maksaa harjoittelijoille.

Ilmaisesta harjoittelua koskevat kyselyt kertovat kolmesta asiasta. Ensinnäkin siitä, että ilmeisesti monilla aloilla ilmaisen työn teettäminen on vakiintunut käytäntö. Toiseksi – minulle on kerrottu – että merkintä työtehtävästä ansioluettelossa on jo saavutus, koska se kertoo hyvästä tyypistä joka osaa. Lisäksi ne kertovat hienoisesta epätoivosta, sillä monien opiskelijoiden on ilmeisen vaikea löytää hyviä ja kiinnostavia harjoittelupaikkoja. Palkattoman työn teettämiseen liittyy riskinsä.

Kun etsin avoinna olevia harjoittelupaikkoja työtä tarjoavilta alustoilta internetistä, paikkoja löytyi satakunta. Osassa ilmoituksissa oletetaan, että vaikka harjoittelu on työtä ja työtehtäviä luetellaan runsaasti, siitä ei tarvitse maksaa. Tällöin esitetään, että harjoittelu tehdään ”opintotuen alaisena”.

Esimerkiksi isossa vuokratyöyrityksessä palkaton harjoittelija saa halutessaan pienenä korvauksena lounasedun, joka on maksimissaan reilut 200 e/kk. Vaativaa HRM-palvelutyötä taas halutaan opiskelijalla teettää osa-aikaisesti jopa 30 tuntia viikossa 4-6 kuukauden ajan. Tästä maksettaisiin harjoittelutukena muutama satanen kuukaudessa.

On selvä, että tosielämän työtehtävät toki perehdyttävät alan töihin, mutta jotenkin ei kuulosta reilulta. Etenkin, kun palkaton harjoittelu tehdään ilman työsopimusta, jolloin ei ole työsuhdetta.

Ajatus opintotuella harjoittelusta lienee ajatuksena myös keskiasteen ammatillisen koulutuksen reformissa. Siinä jossa esitetään ammattiopintoihin nykyistä pidempää harjoittelua työelämässä. Työantajat saavat näin työssä oppivaa työvoimaa, josta ei koidu kovastikaan muita kuluja kuin työhön perehdyttämiseen ja ohjaamiseen kuluvat resurssit.

Ammattikorkeakoulujen eri aloille opiskeleville esitetään suosituksena, että harjoittelu tehtäisiin työsuhteisena. Ilman työsuhdetta ei ole sen mukana tulevaa työlainsäädännön ja työehtosopimuksen tuomaa turvaa. Myös lakisääteinen vakuutusturva koskee vain työsuhteissa työskenteleviä, ei muita.

Milloin sitten voidaan hyväksyä palkaton harjoittelu? Jos minulta kysytään, mieluiten ei koskaan. Itse en sellaiseen olisi ryhtynyt. Ei olisi ollut varaa. Tiesin myös, että palkallinen työharjoittelu kerryttää opiskelijalle työssäoloehtoa, joka oikeuttaa työttömyyspäivärahaan, jos töitä ei harjoittelun jälkeen olisi löytynyt.

Aikoinaan olin harjoittelijana kaupungin sosiaalitoimessa lastensuojelupuolella. Harjoitteluaika oli kuusi kuukautta. Kolmelta ensimmäiseltä kuukaudelta palkkaa maksettiin puolet työehtosopimuksen mukaisesta minimipalkasta. Loppuajalta sai täyden palkan, joka oli 1 200 mk/kk. Tuolloiset 600 markkaa on Tilastokeskuksen rahanarvonkertoimella nykyrahaksi muutettuna 186 euroa. Vuonna 1986 tuolla minimipalkan puolikkaalla juuri ja juuri maksoi yksiön vuokran.

Palkatonta harjoittelua ei suositella, mutta siihen liittyen on olemassa joitakin jo sovittuja, vakiintuneita käytäntöjä. Esimerkiksi Akavan Erityisalojen ohjeissa palkaton harjoittelu katsotaan perustelluksi ”vain harvoissa tapauksissa, esimerkiksi sosiaali- ja terveysalalla”. Tällöin harjoittelu on enemmän ”työhön tutustumista”, johon liittyvistä seikoista on sovittu erikseen oppilaitoksen ja työnantajan kesken sopimuksella.

Yliopistoissa opiskelevien harjoittelu on sekin osa opintoja, joten ajasta kertyy opintopisteitä ja opinnot etenevät. Korkeakoulut kuitenkin edellyttävät, että harjoittelusta tulee maksaa vähintään Kelan työssäoloehdon täyttävää palkkaa, joka on tällä hetkellä 1 176e/kk. Keskimääräinen harjoitteluajasta maksettu palkka on kuitenkin hieman korkeampi, noin 1 350 e/kk. Ei tuollakaan summalla kovin rehvakkaasti elellä.

Yleissääntönä korkeakouluharjoittelussa onkin, että mikäli työharjoittelu tapahtuu alalla, jolla noudatetaan työehtosopimusta, palkka määräytyy sen mukaan. Tällöin harjoittelusta maksetaan yleensä noin 70–90 prosenttia alan työehtosopimuksen mukaisesta alimmasta taulukkopalkasta. Varsinaisen rahapalkan lisäksi työnantaja voi tarjota lounas- ja muita etuja, jotka ovat osin veronalaisia.

Harjoittelu on näin monelle mahdollisuus – mutta myös uhka. Lisäksi harjoittelujaksot ovat yksi keino siivota työttömyystilastoja. Näinhän on erimerkiksi Saksassa, jossa harjoittelu tilastoidaan työksi ja harjoittelijat työllisiksi. Suomessa työttömien työharjoittelu ei ole erityisemmin parantanut työllistymistä. Nähtäväksi vielä jää, miten harjoittelua tullaan Työ- ja elinkeinoministeriön linjauksissa käyttämään työttömyyskysymyksen ratkaisuissa.