Ajolähtö-hanke on Koneen Säätiön Jakautuuko Suomi? -rahoituksen (2015–2017) saanut tutkimushanke, joka yhdistää journalismin, valokuvan ja tutkimuksen keinoja.

Metalli on kova laji – mutta hiekkasydämet särkyvät helposti

Anu-Hanna Anttila
Blogit Ajolähtö 19.10.2016 15:21

 

Karhulassa metalliväki on mennyt teräsvalimoon, pumpputehtaalle ja konepajaan hommiin sukupolvesta toiseen. Kun nuoren metallimiehen perheeseen syntyi esikoispoika pari viikkoa etuajassa, vanhempi valimomies totesi tuoreelle isälle, että ”hyvä vaan, ni pääsee aikasemmin valimolle tianaamaan”. Asia oli lähes syntymällä selvä ja työsopimus melkein jo puhuttu.

Karhulan valimon historia tuntee monta tällaista tarinaa, kuten nyt vaikkapa Mannisten tapauksen. Sulattamossa oli töissä vähäpuheinen Manninen, jota kutsuttiin rääväsuu-Manniseksi erotukseksi veljeksistä, Aarnesta ja Allanista. Veljesten isä oli ollut sulattaja hänkin, joten ammatti periytyi. Sulattamosta Mannisia löytyi vielä Aarno sekä lisäksi kaavaamosta Unto ja rautavalimosta Erkki. Virtas-nimisiä miehiä työskenteli heitäkin samaan aikaan useita, ainakin Parta-Virtanen, Hiljainen Virtanen ja Tavallinen Virtanen. Olivatko nämä Virtaset samaa sukua, sitä eivät Rautaa täällä tarvitaan eikä paperia…! -kirjan (1990) tarinat kerro.

Valimo on miehinen juttu, kuten edeltä voi päätellä. Toki teräsmiesten joukossa on ollut teräsnaisia, ja joillekin valimosta saattoi tulla rakkauden valupaikka. Perheitä on perustettu, Manniset ja Virtaset lisääntyneet ja jälkikasvu löytänyt osin tiensä valimoon.

Arkinen valimotyö on savun pimeässä, metallipölyssä ja metallihuuruissa ollut rankkaa. Se on vaatinut hyvää fyysistä kuntoa ja kestäviä keuhkoja. Ja erityisen sitkeää mielenlaatua.

Rautavalimo oli osa konepajaa ja sitä kutsuttiin mustaksi puoleksi, sillä työväki sai mustan pinnoitteen päivän mittaan. Teräsvalimossa oli hiukan puhtaampaa. Jokainen työvuoro kuitenkin päättyi hikisaunaan, että saatiin metallipöly, noki ja muu pinttynyt lika irti ihosta. Pestiin pois päivän työt. Moni muistaa paidankauluksen mustuneen niskasta vielä tämänkin jälkeen.

Keuhkoja puolestaan ”puhdistettiin” hieman kyseenalaisemmin keinoin. Vaikkapa pössyttelemällä norttia, jotta sai yskittyä keuhkoista liman mukana epäpuhtaudet pois. Näin neuvoi toisen maailmansodan jälkeen Me kaikki -henkilöstölehdessä työterveyslääkäri Leo Noro, joka sittemmin vaikutti Työterveyslaitoksen pääjohtajana. Epäilemättä Noro myöhemmin muutti näkemystään hoitokeinosta.

Ahlströmin Karhulan tehtailla metallialan yritysten välinen yhteistyö toimi. Ja on toiminut 2000-luvulla valimon ja pumpputehtaan siirryttyä sveitsiläisen Sulzerin omistukseen. Kun pumpputehtaalle on tarvittu onttoja valukappaleita, on valimossa valmistettu hiekkasydän, jota kutsutaan keernaksi. Valumuotin tapaan myös keerna kovetetaan valua varten.

Ilman hiekkasydämiä ei 1500 asteen sulasta terässeoksesta valeta pumppujen osia. Eikä niitä synny ilman osaavia käsiä, ammattitaitoa ja työyhteisön saumatonta yhteispeliä. Kuten kaavaaja Arja Rantala kuvaa työpäivän sinnikästä arkea ja toteaa työtovereistaan, ystävistään, että heillä ”sydän on paikallaan”. Rantala kirjoittaa Nosturinkuljettajan päivä -runossaan:

Kuljetan juuri pumpun keernaa

eikä sen kanssa passaa törmätä

mihinkään

tai tuo kaunis, kaareva muoto hajoaa

siksi, mistä se on tehtykin, hiekaksi

Koko päivä käännetään ja väännetään

sovitetaan ja hiotaan

ja taas sovitetaan

Kunnes hiekkakakut istuvat paikallaan

Ja saadaan kansi päälle

Valimo on jaettu mielentila. Sitä on koetellut työväen perin musta ja terävä tarinankerronta. Rautakourien puheenparressa hiljainen, parraton, suulas ovat yleensä saaneet liikanimensä nurinkurisesti, kuten edellä mainitut Manniset ja Virtaset.

Työporukan huumori on kysynyt suurta sydäntä ja kykyä olla ottamatta nokkiinsa, vaikka olisi otettukin henkisesti senkka nenästä. Ei sinne ihan joka ukko sopeutunut, sanoi vanhempi valimomestari, joka aloitti hommat 1950-luvun alussa. ”Kaikkea sitä maailmas on, mut olkoot”, kuvasi Sulzerin valimolta eläköitynyt valimolainen joustavaa asennettaan kovaan suunsoittoon.

Valimo on alfa ja omega – alku ja loppu. Ahlström alkoi myydä metallialan tehtaitaan muille 1980-luvun lopulla. Tuolloin konepajatoimintaa alkoi pyörittää ensin Valmet-Ahlström ja 2000-luvulla Mesera ja Metso. Nyt parin kymmenen vuoden jälkeen Sulzer lopettaa valimotoiminnan ja työtä jatkaa Karhulan Valimo Oy. Tälläkin kertaa uutiset valimon kuolemasta olivat ennenaikaiset, joten hautajaiset on peruttu.

Anu-Hanna Anttila

Kirjoittaja on helsinkiläinen valtiotieteiden tohtori ja sosiologian dosentti, joka työskentelee Teollisuusliitto ry:n (ent. Metalliliitto) tutkimuspäällikkönä. Anttila toimii Ajolähtö-hankkeen vastuullisena johtajana.

Keskustelu

Näitä luetaan juuri nyt