Ole aallonharjalla, osallistu köyhäilyhaasteeseen!

”#mindfulness on tehokas ja ilmainen tapa lievittää köyhyyden aiheuttamaa stressiä”, twiitattiin elokuussa hashtagilla #neuvojaköyhälle, jolla pilkattiin hyväosaisten köyhille antamia elämänohjeita. Ohjeita onkin riittänyt. Elokuussa keskustelu köyhyydestä ryöpsähti liikkeelle mielipidekirjoituksesta, jossa köyhille muistutetaan, että terveelliset elämäntavat eivät ole rahasta kiinni.

#neuvojaköyhälle-twiittausten tarkoitus oli tehdä näkyväksi, ettei hyväosaisten köyhille jakelemissa neuvoissa ole kyse hyvää tarkoittavasta auttamisesta vaan siitä, että taloudellisesti hyvinvoivat haluavat muistuttaa hallitsevansa köyhyydenkin köyhää paremmin. Tyypillistä neuvoille on, että ne korostavat yksilön omaa aktiivisuutta ja sivuuttavat köyhyyden rakenteelliset syyt. Köyhyys on asennekysymys, niukkuus loputon luovuuden lähde!

Taloudellisesti vakaassa asemassa olevien on mukava leikkiä vähän aikaa köyhää esimerkiksi ruokahaasteella, jossa tehdään kuukauden ajan terveellistä ruokaa 3,50 eurolla päivässä. Köyhyys sanana on kuitenkin ikävä ja nuhjuinen. Niukkaa budjettia elämäntapana, yleensä rajoitetun ajan, onkin alettu nimittää köyhäilyksi.

Köyhäilyhaasteet eivät toki ole vain hyväosaisten ylemmyydentuntoa köyhiä kohtaan, vaan myös vastarintaa ylenmääräiseen kuluttamiseen ja aineelliseen yltäkylläisyyteen pyrkivälle elämäntavalle. Silti niiden sivutuotteena syntyy helposti käsitys siitä, että käytössä olevan rahan määrä ei ole oleellista vaan se, kuinka rahan käyttää. Ne, joilla on oikeasti jatkuva puute rahasta, saattavat olla tästä vähän eri mieltä.

Useimmilla meistä on ollut elämässämme jakso, lyhyt tai pitkä, jolloin rahaa on ollut vähemmän kuin aiemmin. Se voi olla opiskeluaika, vanhempainvapaa, työttömyysjakso tai elämä eron jälkeen. Ehkä tämän takia vähän turhan moni kuvittelee olevansa köyhyyden kokemusasiantuntija. Minä selvisin, sinäkin selviät. Syö lanttua.

Toisaalta on myös ihmisiä, jotka eivät ole kokeneet elämässään taloudellisia kolhuja. Helsingin Sanomien köyhyyskysely paljasti, että mitä varakkaampia ihmiset ovat, sitä enemmän he näkevät köyhyyden köyhän omaksi syyksi. Taloudellisesti vakaassa asemassa olevat ajattelevat muita useammin kaikkien saaneen yhteiskunnalta samat mahdollisuudet, mutta he itse ovat käyttäneet mahdollisuutensa köyhiä fiksummin. Ylivertaisuutensa johdattamina he voivat kehottaa köyhiä juomaan kahvit kotona kahvilan sijaan.

Köyhyystutkimuksen mukaan köyhyyttä aiheuttavat monet tekijät, joihin yksilö ei itse voi vaikuttaa: vanhempien tulotaso ja koulutus, alueellinen eriarvoisuus, globaalitalouden heilahtelut. Näillä rakenteellisilla tekijöillä, yhdistettynä pitkäaikaiseen taloudellisessa niukkuudessa elämiseen, on vaikutuksia yksilön ajatteluun. Jatkuva rahanpuutteen aiheuttama stressi heikentää elämänhallintaa ja kykyä tehdä rationaalisia päätöksiä. Hyväosaisella ei tällaista kokemusta ole, ja siksi hänen voi olla vaikea ymmärtää, miksi köyhä ei vain hanki työtä, josta maksetaan paremmin.

Julkiseen keskusteluun köyhyydestä osallistuvat harvoin köyhät itse. Se, että keskiluokkainen toimittaja tai tutkija ”antaa äänen” köyhille ei ole sama asia kuin se, että köyhät voisivat itse asettaa kehyksen, jossa köyhyydestä puhutaan. Niinpä en päätä kirjoitustani sosiaalipornahtavaan lainaukseen köyhän nuoren aikuisen haastattelusta. Tutkijana voin tarjota analyysin köyhyyden syistä tai köyhyyspuheesta. Sen sijaan näkemykseni köyhyydestä kokemuksena ei ole kovinkaan kiinnostava.