Moni itsensätyöllistäjä ei vaihtaisi palkkatöihin – miksi?

Olin seminaarissa, jossa media-alan itsensätyöllistäjät puhuivat arjessa jaksamisesta. Puhuttiin työn epävarmuudesta ja toimeentulosta. Puhuttiin tarpeesta keksiä koko ajan uusia projekteja ja päivä toisensa jälkeen inspiroida itseään työntekoon.

Tilaisuuden lopussa yksi osallistuja, kuukausipalkkaa nauttiva, totesi huokaisten: kuulostaa niin ihanalta.

Muita kommentti vähän huvitti. Me freelancerit kuulimme kollegoiden kertomuksissa puhetta epävarmuuden sietämisestä.

Palkkatyöntekijä kuuli niissä itsenäisyyden ja vapauden.

Itsensätyöllistäjän elämässä parasta on vapaus. Niin aina sanotaan. Mutta mitä se vapaus on?

Se ei ole vapautta työtaakasta. Itsensätyöllistäjänä joutuu tekemään vähintään saman kuin palkkatyöntekijä saadakseen saman ansion. Usein joutuu tekemään enemmän.

Se ei ole vapautta toimeentulon raapimisesta kasaan. Freelancereista osa tienaa hyvin mutta huomattavasti suurempi osa ei: 44 prosenttia itsensätyöllistäjistä kuuluu alimpaan tuloviidennekseen, eli käytettävissä olevat tulot ovat alle 18 600 euroa vuodessa.

Jos työ on asiakastyötä, se on asiakaskunnan ehdoilla menemistä aivan kuten kuukausipalkkalaisellakin. Luovan alan itsensätyöllistäjällä on suurempi itsenäisyys, vapaus päättää työajoistaan ja -paikoistaan, vapaus suunnitella oma arjen paletti mieleisekseen. Ottaa rennommin silloin kun sitä kaipaa, tehdä enemmän kun on tilaisuus ja voimia.

Vaikka monet itsensätyöllistäjät kokevat vapauden tunnetta, samankaltaisen vapauden voisi ehkä saada kuukausipalkan kera jossain kivassa työyhteisössä, jossa saa tehdä töitä itselleen sopivilla tavoilla ja aidosti vaikuttaa työhönsä.

Jotain erityistä itsensätyöllistäjän vapaudessa tuntuu silti olevan. Itsensätyöllistäjät ovat nimittäin tyytyväisiä. Jos eivät toimeentuloonsa ja sosiaaliturvaansa, niin lähes kaikkeen muuhun.

Tilastokeskuksen mukaan kolme neljästä ei vaihtaisi saman alan palkkatöihin, vaikka pääsisi.

Itsensätyöllistäjät kokevat työn imua ja innostusta selvästi enemmän kuin palkansaajat. He pitävät työssä kehittymismahdollisuuksia parempina ja työn sisältöä mielekkäämpinä.

Eri ammattiryhmillä tyytyväisyys vähän vaihtelee, mutta keskimääräinen tyytyväisyys nousee palkansaajia korkeammalle kaikilla: niin rakennustyöntekijöillä, kuljettajilla, parturi-kampaajilla, kosmetologeilla, toimittajilla kuin liike-elämän asiantuntijoilla.

Ajolähtö-tutkimuksessamme monet itsensätyöllistäjät tuovat esiin innostusta ikiomasta elämänprojektistaan. He ovat selvästi ylpeitä siitä, että he ovat löytäneet oman polkunsa, saaneet omin voimin hankittua asiakaskunnan, pystyvät tarjoamaan tuotteita tai palveluita, joita joku haluaa ostaa.

Freelancerina tiedän tunteen, joka on omankin vapauteni ydin. Hyvinä hetkinä tunnen olevani oman pikku putiikin pyörittäjä, joka on luonut itse työnsä. Näin siitä huolimatta, että tietotyöläisellä ei sitä konkreettista putiikkia olekaan.

Menestys ja pärjääminen eivät ole yhteiskunnassa vain itsestä kiinni, vaan siihen vaikuttaa moni asia yleisestä taloustilanteesta ja poliittisista päätöksistä lähtien.

Silti itsensätyöllistäjä tottuu ottamaan itsestään päällimmäisen vastuun, ja saa siitäkin imua työhön – ainakin ajoittain.

Vapautta on tunne siitä, että pystyn tekemään työlleni jotain, muuttamaan asioita haluamaani suuntaan. Kun ei ole pomoa, jolle valittaa, täytyy mennä peilin eteen ja kysyä, miten voisin itse kehittää työtäni paremmaksi.