”Tiedot kuolemastani ovat jossakin määrin ennenaikaisia”

Profiilikuva
Blogit Ajolähtö
Kirjoittaja on helsinkiläinen valtiotieteiden tohtori ja sosiologian dosentti, joka työskentelee Nuorisotutkimusverkostossa Ajolähtö-hankkeen vanhempana tutkijana ajalla 1.9.2015-30.6.2016.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Näin ilmoitti hämeenlinnalainen 85-vuotias mies Tyrvään sanomissa, kun postiluukusta alkoi virheellisten kuolinhuhujen takia tippua surunvalitteluadresseja.

Samanlaista ilmoitusta toivoisi joskus työväenaatteelta, jota on manattu kuolleeksi jo useamman vuosikymmenen ajan. Eikä vain manattu, vaan myös korvennettu. Yksi kuuluisimmista korventajista oli Margaret Thatcher, joka pani 1980 -luvulla brittiläisen työväenliikkeen polvilleen tavalla, josta ei enää noustu. Suomalaisessa keskustelussa oikeistoliberalistiset äänenpainot ovat voimistuneet, paikallisen sopimisen autuutta on julistettu pitkin kevättä ja työntekijöiden kollektiivisuuden nähdään olevan vain tulppa markkinatalouden kehityksessä.

Mutta tuntuu työväenliikkeellä ulkoisten uhkien lisäksi olevan myös sisäisiä kipukohtia. Professori Mika Ojakangas totesi hiljattain, että kollektivismi ei puhuttele eikä työväenliike tarjoa kohdeyleisölleen mielekästä identiteettiä.  Samalla linjalla oli kolumnissaan toimittaja Antti Blåfield, jonka mukaan työväenliike on lamaantunut ja menettänyt otteensa nykykehityksestä. Nuorilla ei Blåfieldiä lainaten ole ”yhteyttä siihen maailmaan, jota ammattiliitot näyttävät puolustavan”. Ajatus siitä, että ammattiliitot erkaantuvat nuorten ja silpputyöläisten arjesta saa tukea tilastoista: ammatillinen järjestäytymisaste oli vuonna 2013 vain 16,5 % niiden kohdalla, jotka olivat sekä alle 30 –vuotiaita että tekivät osa-aikaista työtä.

Toisaalta järjestäytymistilastojen laajempi tarkastelu viittaa siihen, että kollektiivisuus ei kuitenkaan ole menneen talven lumia.  Ammatillinen järjestäytyminen on viime vuosina ollut laskemaan päin, mutta oli 64 %:n hujakoilla vuonna 2013 eli edelleen varsin korkea. Vertailun vuoksi Ison-Britannian vastaava luku on noin 25 %. Naiset ovat järjestäytyneet useammin kuin miehet. Ammattialojen välillä on myös eroja: kun teollisuudessa järjestäytymisaste on 80,8 %, niin julkisissa palveluissa luku on 76,3 % ja yksityisillä palvelualoilla enää 51,6 %.

Mutta ne nuoret ja silpputöiden tekijät, pystyykö ay-liike vastaamaan heidän tarpeisiinsa? Työmarkkinajärjestöt ovat toki etujärjestöjä, mutta niitä on myös syytetty liian tiukkarajaisesta etuajattelusta, kuten surullisenkuuluisan SATA –komitean toiminnassa.  Tähän liittyen ay-liikkeellä voisi olla itsetutkiskelun paikka: voisiko solidaarisuus ulottua oman karsinan ulkopuolelle puhuttelemaan ja puolustamaan niitä työn syrjässä roikkuvia silpputyöntekijöitä, joiden työläisidentiteettiä epävarmuus nakertaa. Oppia voisi ottaa sellaisista työelämän muutoksille herkistyneistä aloitteista kuin nollatuntisopimuksia vastustavasta kampanjasta, Operaatio Vakiduunista, joka lienee lähellä ay-liikettä, mutta tituleeraa itseään kansanliikkeenä.

Työväenaate ei välttämättä merkitse entisen kaltaista vahvaa kollektiivista ulottuvuutta tai jaettua luokkatietoisuutta, mutta työntekijät ovat aina jossain määrin tietoisia asemastaan ja hierarkioista ihmisten välillä.  Myös prekarisoituvassa työelämässä työtätekevien kollektiivisille pyrkimyksille parantaa alisteista asemaansa on kaiken järjen mukaan tilausta. Jos vaatimukset paikallisesta sopimisesta menevät läpi, niin silloinhan yksittäinen työntekijä vasta tarvitseekin liittoa tukevaksi selkänojakseen.

Voisin väittää, että työväenaate ei ole kuollut, vaikka se välillä haiseekin oudolta. Työelämän muutokset ja prekarisoituminen edellyttävät muutosvalmiutta ja uutta ärhäkkyyttä myös työelämän pelisääntöjen puolustajilta. Kannattaa kuitenkin muistaa, että niillä jotka julistavat solidaarisuuden ja kollektiivisuuden jälkeenjääneisyyttä ja vahvistavat ”oikeutettua” vieraantumista ay-liikkeestä ei ole tarjota muita vaihtoehtoja kuin yksin sopiminen. Jos tämä kuulostaa sinusta hyvältä, niin taidat olla aika hyvässä asemassa. Aika moni ei ole.