Ajolähtö-hanke on Koneen Säätiön Jakautuuko Suomi? -rahoituksen (2015–2017) saanut tutkimushanke, joka yhdistää journalismin, valokuvan ja tutkimuksen keinoja.

”Me ollaan ihan uusia kotkalaisia”

Vuokko Härmä
Blogit Ajolähtö 12.2.2016 15:55

Tuolla lauseella olen viimeisen kymmenen kuukauden sisällä päässyt puheille paikallisten kanssa. Muutimme Kotkaan keväällä jolloin mereltä puhalsi vielä kylmä tuuli mutta puissa näkyi jo kevään merkit. Kotka, tai oikeastaan koko Kymenlaakso, oli minulle aivan täysin tuntematon seutu. Olin tietenkin kuullut Meripäivistä mutta Ruotsinpyhtäätä lähempänä en ollut edes käynyt. Huomaisin tulevani korjatuksi, jos kerroin asuvani Kotkansaarella (”niin, siä asut Saarel”) tai jos erehdyin kutsumaan uutta tuttavaani kotkalaiseksi (”niin, miä olen Karhulast”) enkä hetkeen ymmärtänyt miksi kuulin toistuvasti asuvani Puistolas(sa) vaikka olimmehan juuri muuttaneet Katariinaan. Tarkkoja ovat nimistä, ajattelin.

Nyt kun olen kokenut mereltä hyökyvän syystuulen, jonka luulin irrottavan puut juuriltaan ja tempaavan lapseni ilmaan, ja kävellyt Varissaareen jäätä pitkin, osaan nauraa kun puhutaan kymiläisistä tai olla nauramatta jos joku menee possolle. Uteliaana seuraan uutta kotikaupunkiani ja kuuntelen, miten ihmiset kaupungistaan puhuvat. Korkean työttömyyden ja huonon taloustilanteen kaupungissa, ihmisillä on silti lämmin suhde ympäristöönsä. Meren läheisyys, hienot puistot ja ympäröivä saaristo muistetaan kehua ulkopaikkakuntalaiselle joka kerta. Ikävistä asioista ei puhuta, korkeintaan joku saattaa varovasti kysyä olenko löytänyt töitä täältä.

Perinteinen merenrantaidylli tämä ei ole, tehtaat ja satamat näkyvät kaikilta rannoilta, sitä kutsutaan rosoisuudeksi, sellaiseksi, joka antaa luonnetta Kotkalle ja erottaa sen läntisen Suomen pittoreskeista saaristomaisemista. Kotkansaarella tuoksuu tuore leipä, kun Vaasan tehtaalla paistetaan näkkäriä, toisinaan aistimaailmaan jysähtää Sunilan tehtaan sellun haju. Silloin kuulee jonkun sanovan ”rahan haju, sanottiin ennen” ja sitten yhdessä nyökätään hieman kaihoisasti, että tosiaan ennen se haju kertoi rahasta ja menestyksestä, nyt se vain muistuttaa siitä.

Lapseni kotkalaistuvat jo kovaa vauhtia ja pian he elävät täällä nuoruuttaan. Toivo Pekkasen ja Junnu Vainion kuvailema kaupunki on jo menneisyyttä, lapset eivät enää kasva tehtaan varjossa tai hyvästele Tornatorilla merille lähteviä ystäviään. Mutta ehkä he keksivät keinonsa saada äänensä kuuluviin. Ja miksi eivät keksisi, ovathan nuoret saaneet menneinä vuosikymmeninäkin hienoja juttuja aikaan. Sellaisia, joissa itsetekeminen ja luovuus ovat synnyttäneet ihan uudenlaista meininkiä. Katariinan Meripuiston skeittipuistossa voi käydä ihailemassa kotkalaisen nyky-nuorison aikaansaapuutta ja itsetekemisen voimaa.

Ihan pian, kun talven selkä taittuu ja mereltä tulee taas uudenlaiset tuulet, olen kokenut vuoden kierron tässä rosoisessa ja kauniissa kaupungissa. Ehkä en enää ihmettele erikoista murretta ja ajan muokkaamia sananparsia tai sataman valoja joita aamunhämärässä luulin auringonnousuksi. Ja ehkä jonakin myrskyisenä iltana menen Kuusiseen katsomaan, miten aallot lyövät ja meri pauhaa ja ajattelen, että mehän ollaan ihan kotkalaisia.

Lue myös

Nuoruus Kotkassa 1980-luvulla: Lähet siä sit lukee?Nuoruus 1990-luvun Kotkassa – purkkareista pikkutakkiin

Lue myös

Nuoruus Kotkassa 1980-luvulla: Lähet siä sit lukee?Nuoruus 1990-luvun Kotkassa – purkkareista pikkutakkiin

Vuokko Härmä

Kirjoittaja on kotkalainen valtiotieteiden maisteri, joka toimii tutkijana Nuorisotutkimusverkostossa ja Ajolähtö-hankkeessa ja väittelee pian tohtoriksi Helsingin yliopistosta.

Keskustelu

Näitä luetaan juuri nyt