Kun työelämä haurastuu, haurastuuko koko elämä?

Profiilikuva
Blogit Ajolähtö
Kirjoittaja on tamperelainen sukupuolentutkimuksen dosentti, joka työskentelee Nuorisotutkimusverkostossa Ajolähtö-hankkeen vanhempana tutkijana ajalla 1.1.-30.9.2016.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Työelämän haurastumisella tarkoitetaan työn ja siitä saatava toimentulon muuttumista epävarmoiksi. Yhä useampi työskentelee osa- ja määräaikaisissa työsuhteissa, erilaisilla tuntisopimuksilla, vuokratyöntekijänä, tai työllistää itse itsensä. Nämä työt eivät takaa jatkuvaa toimeentuloa kuten pysyvä, kokoaikainen palkkatyö, mistä johtuen toimeentuloon liittyy aina jonkinlainen epävarmuus.

Yhteiskuntatutkimuksessa näitä muutoksia on kuvattu prekarisaation käsitteen avulla. Usein sillä viitataan nimenomaan työelämän haurastumiseen. Niin kutsutun laajan prekarisaatioteesin mukaan epävarmuuden kokemus ulottuu laajemmalle: on kyse elämän yleisestä epävakautumisesta. Näkemyksen mukaan työn ja työttömyyden välillä häilyvän prekaarin työvoiman koko elämää jäsentää ennakoimattomuus ja horisontittomuus. Tämä näkyy esimerkiksi siten, että perheen perustamista lykätään taloudellisesti turvatumpaan tulevaisuuteen.

Prekarisaatio tunkee kaikille elämänalueille myös siksi, että hyvää työntekijää eivät määritä vain asiat mitä hän tekee tai osaa töissä, vaan myös hänen persoonansa. Työnantajat haluavat kaikkeen valmiita, joustavia moniosaajia. Työtä haluavien tehtävänä on muokata itsestään työelämään sopiva brändi.

Myös työvoimapolitiikka osallistuu prekarisaation levittämiseen kaikille elämänalueille puhuessaan työttömien työllistettävyydestä. Työttömiltä ei siis ajatella puuttuvan vain työ, vaan myös työelämässä tärkeiksi nähtyjä kykyjä, taitoja ja persoonallisuuden piirteitä. Jotta voi saada työtä, on kehityttävä ihmisenä.

On paradoksaalista, että työn ja muun elämän haurastumisen yksi moottori on lupaus pysyvyydestä. Muokkaamme itseämme ihanteellisiksi työmarkkinakansalaisiksi siinä toivossa, että meillä joskus olisi edes suhteellisen turvattu toimeentulo ja sen tuoma vapaus.

Pätkätöitä koko työuransa tehnyt ystäväni totesi, ettei pahinta ole epävarmuus vaan se, että kaikkiin työtarjouksiin pitää sanoa kyllä. Hän toivoi, että sanomalla kyllä riittävän monta kertaa hän saisi viimein vakituisen työn ja saavuttaisi suurimman mahdollisen vapauden: vapauden kieltäytyä.

Lähteet:

Eeva Jokinen ja Juhana Venäläinen (toim.) Prekarisaatio ja affekti. Nykykulttuurin tutkimuskeskus 2015.

Kristiina Brunila, Jussi Onnismaa ja Heikki Pasanen (toim.) Koko elämä töihin. Koulutus tietokykykapitalismissa. Vastapaino 2015.