Vuonna 2012 rakastuin saksalaiseen Jakobiin. Aloitimme etäsuhteen, ja vuoden päästä olin raskaana. Ja muita Jyviä ja akanoita.
Väkivalta on kohdattava silmät avoinna.
Satakunnankansa.fi 7.10.2023
Luvassa vettä, räntää, lunta ja kovaa tuulta, Saksan hallitus aikeissa lopettaa meripelastusjärjestöjen tukemisen Välimerellä.
Etelasaimaa.fi 7.10.2023
Suomalainen Erkko asuu auringossa ja saa amerikkalaista palkkaa: ”Varmaan aika moni haluaisi työni.”
Iltalehti.fi 3.10.2023
Verenmaksajien keskusliiton laskelman mukaan suurimmillaan verokevennys ensi vuonna on 14 000 euron kuukausituloilla 1,2 prosenttiyksikköä.
Helsingin Sanomat 23.9.2023
Lisäksi rakennuksen korkeus nousee tasaisesti kerros kerrokselta.
Hs.fi 10.10.2023
– Tavallaan tapahtuu jäädytettyjen varojen muodonmuutos. Jäädytetyt osakkeet muuttuvat jäädytetyksi kauppasummaksi jäädyttävän viranomaisen tilillä, Sarivaara sanoo.
Uusimaa 6.10.2023
Kolttien luottamusmiesvaaliluettelosta jäivät pois henkilötietonsa salanneet ihmiset.
Lapinkansa.fi 6.10.2023
Vuonna 2012 rakastuin saksalaiseen Jakobiin. Aloitimme etäsuhteen, ja vuoden päästä olin raskaana.
HS Kuukausiliite 10/2023
Ilkivallantekijät tuhosivat tilateokseen espoolaiselta niityltä – Isä, Poika ja Pyhä henki levitettiin yltympäriinsä.
Lansivayla.fi 5.10.2023
Kittilän ensimmäisessä lap- siparlamentin kokouksessa keskusteltiin kiusaamisesta – tarvitaan lisää aikaa ja keinoja.
Kittilalehti.fi 6.10.2023
”Nyt puhutaan eläinlääkäripulasta, mutta kyllä silloinkin pula oli paha ja eläinlääkäreitä metsästettiin kissojen ja koirien kanssa”, Rasi kertoo.
Hs.fi 6.10.2023
Valmistaja oli kahden yrityksen yhteenliittymä, ytimekkäästi nimeltään Aktien-Gesellshaft für Fabrikation von Eisenbahnbedarf in Berlin und Lauensteinsche Wagenfabrik-Gesellschaft in Hamburg.
Helsingin Sanomat 3.10.2023