Vihreiden oksalle

Antti Lindtman
Teksti
Heikki Vento
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Vaalit lähestyvät silloin, kun hallitus keventää verotusta, peruuttaa maksujen korotuksia ja paijaa eläkeläisiä. Valtiovarainministeri Petteri Orpon (kok) johdolla hallitus on ikään kuin vahingossa tehnyt kysyntää vahvistavan budjettiehdotuksen. Kuntavaalit ovat huhtikuussa.

Vihreiden menestys kannatusmittauksissa ja suosio suurissa keskuksissa herätti Orpon. Hän innostui vastustamaan Kollajan tekoaltaan rakentamista ja kannattamaan päivähoitomaksujen alennusta. Harvinaista puhetta rahaministeriltä, paitsi nyt, kun vaalit ovat tulossa.

 

Kollaja-kannanoton lisäksi Orpo on päivittänyt kokoomuksen ikiaikaisen gourmet-ohjelman. Sen tunnettu otsikko on ”Asianmukaiset ruokajuomat”.

Puolueen politrukkikokouksen kostukkeeksi sisäministeri Orpo järjesti 100 olutta, 50 siideriä, 20 viiniä, yhdeksän kuohuviiniä, kaksi konjakkia ja yhden calvadosin. Siis pulloja. Kattaus herättää kateutta jopa piispojen tunturiseminaareissa.