Ratkaise Suomen Kuvalehden ristikko, piilosana ja tietovisat
Joka viikko uutta ratkottavaa
15 + 1 kysymystä
1. Kuka allekirjoitti Suomen puolesta USA:n kanssa solmitun DCA-sopimuksen?
2. Miltä maalta Venezuela havittelee Essequibon aluetta?
3. Kenestä poliitikosta norjalainen Valta-draamasarja kertoo?
4. Minkä taiteenalan suuruuksiin Maija Lavonen kuului?
5. Mikä suomalaisyhtiö on ostanut USA:sta puolustusteknologiayhtiö Fenix Groupin?
6. Kuinka monesta öljyvärimaalauksesta Katariina Sourin kohuttu Pohjan kosketus -teos koostuu?
7. Kuka tv-kasvo pitää Kavioliitossa-blogia?
8. Kenestä Mika Kaurismäen Tyttökuningas-elokuva kertoo?
9. Kuka on ainoana voittanut Keski- Euroopan mäkiviikon kokonaiskilpailun kolmesti peräkkäin?
10. Kuka toinen nainen on ollut Suomessa puolustusministerinä Elisabeth Rehnin lisäksi?
11. Millä toisella nimellä manuli- niminen kissaeläin tunnetaan?
12. Kuka suomalainen kärähti ensimmäisenä dopingista Lahden MM-hiihdoissa 2001?
13. Minkä nykyisen kaupungin alueella Teljän muinainen kauppapaikka sijaitsi?
14. Kenen Beatlen kanssa harjoittamastaan yhteistyöstä Elephant’s Memory -yhtye muistetaan?
15. Minkä värisessä keinussa Kasevan Vanha mies -laulun mies mietiskelee?
+1. Kuka eduskunnan puhemies on pitänyt presidentin sijasta perinteisen uudenvuodenpuheen?
Ristikko 1
Piilosana 1
Vaakasuoraan:
1. Sopivimmaksi osoittautui violetti portugalilainen kaakelilaatta. (4)
3. Kiinnostusta ei näkynyt naarasvuohissa vierestä kulkeneita oinaita kohtaan. (8)
9. Läntissä niin sanotulla hipiällä näkyy Pohjanmerestä padottua maata. (13)
10. Sunnuntaina hevosen ylväin askellus tapahtui niveliä taivuttamatta. (12)
12. Kulkemalla jalkaisin töihin ja takaisin pyyleväkin kevenee. (6)
13. Maatalousrakennuksia kirjapainossa ennen vanhaan. (6)
15. Lapissa alumiinitaajama, teslahyöty tai kaamoksessa kuvatut hämärät hahmot. (12)
17. Puhurit Perämereltä päin. Ei parin pykälän kopio sovi, arvelet viime sanojen ympärillä. (13)
18. Emoji on ikävä sille, joka ahmii vyö paukkuen roskaruokaa. (8)
19. Sietoalue ylitetty! (4)
Pystysuoraan:
1. Pikku Kaisulle ostettiin pehmeä Pipsa-possu. (8)
2. Aseman näköalapaikalla John Kilmer, hyvin vanha sekä aromikas konjakki kädessään. (13)
4. Pohjalaisisäntä mylvii, että jauhoa on varastossa vaikka kuinka paljon. (6)
5. Hyväksy vetyliiketoiminnalla vetyvarjopuoli, jotta ramadan-illalliselle saadaan lihaa. (12)
6. Voit katsoa kotioloissakin pallon pompotusta verkon yli, mutta tulet tosin nettiriippuvaiseksi. (13)
7. Tulevat äitien kauhistukseksi päiväkodista. (4)
8. Siviilisäätyä vaihdettuaan kävi Hillevi etyylialkoholiakin maistamassa. (12)
11. Löytää metallien lisäksi perusteellisesti lojutut kuiva-aineet. (8)
14. Pääsit liasta altasi, kun aloit talsia pitkin siltaa nakusillasi. (6)
16. Haloo, nousitko lopuksi listoille? (4)