Ratkaise Suomen Kuvalehden ristikko, piilosana ja tietovisat

Joka viikko uutta ratkottavaa

tehtävät
Teksti
Suomen Kuvalehti

15 + 1 kysymystä

1. Mikä on EU:n ainoa ydinasevaltio?

2. Ketkä kaksi europarlamentaa­rikkoa valittiin Suomessa edus­kuntaan vuoden 2023 vaaleissa?

3. Mistä kaupungista Ruotsin jääkiekkomestaruuden tänä keväänä voittanut Lakers tulee?

4. Ketkä kaksi suomalaista ovat saaneet oman näyttelyn New Yorkin modernin taiteen museoon MoMaan?

5. Kenen romaaniin Tapahtui veden äärellä -draamasarja perustuu?

6. Minkä maalainen koomikko oli Dame Ednan luonut Barry Humphries?

7. Mikä on ChatGPT?

8. Missä kaupungissa The Moscow Times -lehti toimii?

9. Millä tuttavallisella nimellä raskas pikajunaveturi Hr1 tunnetaan?

10. Mikä ralli järjestettiin ensim­mäisen kerran kuningatar Elisabet II:n kruunajaisten kunniaksi?

11. Minkä maan kanssa Italialla on pisin maaraja?

12. Millä toisella nimellä rateli yleisemmin tunnetaan?

13. Saiko kansanedustaja Varma Kosto Turunen nimensä ennen sisällissotaa, sen aikana vai sen jälkeen?

14. Mille kolmelle säädylle Sääty­talo rakennettiin?

15. Kuka oli Suomen ensimmäinen nyrkkeilyn olympiavoittaja?

+1. Ketä muusikkotuttuaan John Lennon kutsui Eggmaniksi eli Munamieheksi?

Ristikko 19

Piilosana 19

Vaakasuoraan:

1. Sorron ympärillä on ylläpidettävä järjen ja sivistyksen henkeä! (12)

8. Lounaan paikka on kaliumia lisäämällä rusikoitu piloille. (7)

9. Tee pois soitin, kaksikielinen. (5)

10. Kuulassa asiat todella sekaisin: A. Mannio voitti! (13)

11. Heitä hiiteen läpimätä systeemi Kiinasta! (6)

13. Oliko pressa luotettava vain nimellisesti: kyseessä oleva piiritti seuraajansa vaimoa. (6)

15. Monta pullollista alkoholia vetävä remmillinen suunnitteli koot kulkuaukkoihini. (13)

17. Epäilevä mies löytää pyhän sisältään, mutta arvojärjestys ei mene uusiksi. (5)

18. Tinassa varakapteeni hankki jotain paksuntavaa. (7)

19. Valetta taisi olla ohutviiksisen ja tuuheaviiksisen liitto. (12)

Pystysuoraan:

1. Kelasta irtoaa kannatin: kohutuomarin siimassa rimpuilee petokala jalostettuna. (12)

2. Ne saalistivat ahmoja ja susia. (13)

3. Kaljoissa eliittiluokka tunkee mukaan kortti­peliin. (5)

4. Parempi kai potut pottuina maksaa, se on ihanne Pohjois-Koreasta. (6)

5. Kotimaisen filmilegendan sisällä epämuo­dollinen tuo tyydytystä. (7)

6. Edesmenneen Mikkosen toinen ja kolmas elävöittävät juttua pitämällä kiinni Vatasen roikkuvasta ihosta. (13)

7. On nuo tukit ihan helvatin kalliita nykyään! (12)

12. Hymy voi hyytyä, jos motti ei halpene. (7)

14. Myös kohonneet roskismaksut aiheuttavat närää. (6)

16. Toisinaan lihalliset auvot pehmittävät kaalinkin. (5)