Ratkaise Suomen Kuvalehden ristikko, piilosana ja tietovisat

Joka viikko uutta ratkottavaa

tehtävät
Teksti
Suomen Kuvalehti

15 + 1 kysymystä

1. Missä toisessa kaupungissa jääkiekon tämänvuotiset MM-kisat pelataan Tampereen lisäksi?

2. Kuka on uuden eduskunnan nuorin kansanedustaja?

3. Mitä Afrikan maata on viime aikoina johtanut suvereeniksi neuvostoksi kutsuttu kenraalijuntta?

4. Kuka entinen europarlamen­taarikko on valittu Suomen Urheiluliiton ensimmäiseksi nais­puheenjohtajaksi?

5. Mitä planeettaa kohti Juice- luotain on laukaistu?

6. Missä pikaviestipalvelussa tietovuotaja Jack Teixeira ylläpiti Thug Shaker Central -ryhmää?

7. Kenestä kruunupäästä Corsage-elokuva kertoo?

8. Minkä yhtyeen kappale Juice Leskisen suomeksi levyttämä Paperitähdet oli alun perin?

9. Mikä oli Netflixin alkuperäinen toimintaidea?

10. Kuka oli Prisma-taiteilijaryhmän ainoa naisjäsen?

11. Miten laulaja Aaron Carter kuoli?

12. Mitä vierasperäistä nimeä mäkimeiramista käytetään?

13. Mikä on Saksan korkein vuori?

14. Mikä kuuluisa rakennus sijaitsee osoitteessa Place d’Armes 78000?

15. Minkä kuntamme historiaan liittyy Suomen sodassa tapahtunut Kanttin kapina?

+ 1. Minkä kahden maajoukkueen välistä jalkapallo-ottelua on kutsuttu Sam Kerr Derbyksi?

Ristikko 18

Piilosana 18

Vaakasuoraan:

1. Ei pääse perheen pariin, vaan viruu kasarmilla, kuin nilviäinen, liero, noin lievästi sanottuna. (11)

7. Raportoiko sunnuntain Kansan Uutiset vetelän armeijan rekrytoimista fennougreista Siperiassa? (13)

8. Meikkipeilin takaa löytyy valtava kasa tukan asetteluvälineita ja korvakuulokekin nipsuihin sävytetty. (13)

9. Seuraava osoitteesi on hauta! (5)

10. Pirunkepin suku menee pelokkaiden joukossa pohjapuolelta poistoon. (7)

11. Kunnon kaverit toimittavat sopivan välineen. (7)

12. Uusi testamentti, tee etuperin/takaperin, niin se on melkein ulkomuistissa. (5)

13. Monelle on Mars tai kinuskikakku tapa alku­syksyn apeuden peruuttamiseen. (13)

14. Venäläismiehen lapsi haikaili historiallista hallintoa ja sairastui, toisin sanoen tuntui hellältä rinta. (9,3)

Pystysuoraan:

1. Ateriointivälineet soveltuivat kahvipöytään, mutta kuorma-autojen välissä kilon kalaa Reserviupseerikoulu kuitenkin sai. (13)

2. Ylös kapeneva juoma-astia pysäyttää kuoren­alaisen solukkosi nesteet. (13)

3. Epäpuhtauden keskellä hylätään kohtuuttoman paljon arvokastakin. (5)

4. Maanantaina pikkuperhonen löysi herkkua. (7)

5. Seutunne lintu, koskelo, pysäytti metron. (13)

6. Opiskelija kiipesi vanhoihin, partaisiin kuusiin ja jakoi yksiköiksi sanan ”kiinteään” ilman alkukirjainta. (12)

7. Moni harrastajanikkari ostaa hassut työpenkit tarjouksesta. (11)

10. Autuuden saavuttamiseksi puolisoidemme äideissä on energiaa opiskella reformaatiota edeltäneitä kepulikonsteja. (7)

12. Millä tavalla menetätte jotain menemällä yläkertaan? (5)