YK tarjoaa afgaaninaisille kursseja kanan kasvatuksesta ompeluun
PIENYRITTÄJÄTOIMINTA auttaa monia Afganistanin naisia selviytymään synkästä arjesta. Talibanit ovat kieltäneet naisilta työnteon, mutta YK-järjestöjen tuella moni nainen on löytänyt vaihtoehtoisen tavan elättää perheensä.
Kotona oleville naisille YK tarjoaa kursseja, joiden avulla he voivat työllistyä maataloussa, karjan kasvatuksessa tai ompelemisessa.
Työllisyyshankkeiden takana on YK:n tasa-arvojärjestö UN Women, jota myös Suomi tukee. Hankkeita on kuitenkin jouduttu vähentämään ja lopettamaan talibanien tiukkojen määräysten takia. Osa hankkeista kuitenkin jatkaa edelleen sekä Kabulissa että eri maakunnissa.
KARJANKASVATUKSEEN ja maatalouteen liittyvät hankkeet ovat niihin osallistuneiden naisten mielestä toimivia.
Zoya on kolmen lapsen yksinhuoltajaäiti. Hän kertoo työskennelleensä aiemmin valtionhallinnossa, mutta saaneensa potkut talibanien tultua valtaan.
”Minun oli pakko etsiä ja ottaa vastaan mitä työtä tahansa elättääkseni lapseni”, hän kertoo.
”Koska koko sukuni on köyhä, minulla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin aloittaa karjankasvatuksen opinnot, vaikka se vaikealta minusta tuntuikin.”
OMAT LEHMÄT ja kanat hän sai hankkeen järjestäjiltä kurssin jälkeen.
”Olen nyt itsenäinen ja ansaitsen vähän rahaa myymällä maitoa”, Zoya kertoo.
Projektin rahoittaja on Yhdysvaltain kehitysjärjestö USAID, joka on vuoden 2023 aikana keskittynyt juuri naisten työllistymistä parantaviin hankkeisiin ja muun muassa oppisopimuskoulutukseen matto-, kashmir- ja sahramiteollisuudessa.
Zoyan työllistänyt projekti on kuitenkin nyt jouduttu lopettamaan talibanien tiukennettua otettaan.
Zoya muistuttaa, että 85 prosenttia afgaaneista saa elantonsa maataloudesta.
”Monet naiset ovat minun laillani innostuneita karjankasvatuksesta. Toivottavasti tämä hanke voisi vielä jatkua, koska se on tuonut elannon niin monille perheille”, hän sanoo.
KANANHOITOKURSSI pelasti puolestaan Aliyan perheen. Hän kävi YK:n tasa-arvojärjestön järjestämän kurssin, lainasi rahaa sukulaisiltaan ja perusti kanafarmin Kabuliin.
Aliya on viiden lapsen äiti ja entiseltä ammatiltaan opettaja. Hän menetti työnsä lastentarhassa talibanien valtaantulon jälkeen.
”Kaksi tytärtäni joutui lopettamaan koulunkäynnin. Minun ja tyttärieni mielenterveys oli niin lujilla, että päätin lähteä yrittämään mitä tahansa”, hän kertoo.
”Minulla on nyt 2000 kananpoikaa farmilla. Vien 40 kanaa joka päivä myytäväksi markkinoille, ja saan niistä kohtuulliset tulot”.
Aliyan mielestä kanojen kasvattaminen on vaikeaa, mutta hän on tyytyväinen omaan tekemiseensä. Hän pyörittää kanafarmia yhdessä miehensä ja lastensa kanssa.
”Naisen ei kuulu elää lukittuna neljän seinän sisällä. Meidän täytyy voida tehdä työtä”, hän sanoo.
”Nykyisen Taliban-hallinon aikana naisten ja tyttöjen mielenterveys- ja talousongelmat ovat lisääntyneet joka puolella maata ja ne kasvaisivat vielä rajummin, ellei YK edelleen järjestäisi näitä voimaantumis- ja työllistymishankkeita naisille.”
MYÖS OMPELUKURSSEJA järjestetään naisten ja tyttöjen työllistämiseksi. Esimerkiksi neljän lapsen äiti Najie kävi kuuden kuukauden mittaisen ompelukurssin. Sen jälkeen hän on kyennyt elättämään perheensä ompelemalla kotona.
Maatalouden ja karjankasvatuksen lisäksi YK:n auttaa afgaaneja työllistymään terveydenhoidossa ja koulutuksessa. Näiden neljän sektorin hankkeita rahoittavat Maailmanpankki, USAID ja YK:n kehitysjärjestö UNDP.