Työnteon kieltäminen ajaa naiset entistä syvempään ahdinkoon
Tunnelma kabulilaisessa kauneussalongissa on synkkä ja masentunut. Salongin johtaja Shabnam (nimi muutettu) pakkaa hiljaisena työntekijöittensä kanssa laatikoihin työvälineitään – harjoja, saksia ja meikkejä.
20 vuoden ajan Shabnam on tarjonnut kabulilaisnaisille kauneuden alan palveluja: häämeikkejä, kampauksia, ihonhoitoa. Nyt se on loppu. Taliban ilmoitti heinäkuussa, että naisten hius- ja kauneushoitoloiden on suljettava ovensa koko maassa. Sen mielestä kauneudenhoito on islamin vastaista.
MEIKKIEN KANSSA samalla salongin pöydällä on kirje, jonka paikallisviranomaiset olivat heinäkuussa kiinnittäneet Shabnamin salongin porttiin. Siinä ilmoitetaan, että salongin on oltava suljettuna heinäkuun viimeiseen päivään mennessä.
Shabnamin lisäksi työttömäksi ovat jäämässä hänen kolme työntekijäänsä.
Salongin asiakkailla ei puolestaan ole käytännössä enää paikkaa, missä tavata toisia naisia. Kaikki julkiset tilat – kylpylät, puistot, urheilutilat ja opiskelupaikat – ovat naisilta nyt kiellettyjä.
UUTINEN TULI NAISILLE SHOKKINA. ”Emme olleet uskoa sitä todeksi, sillä naisten hius- ja kauneushoitoloissa työskentelee ainoastaan naisia. Myös kaikki asiakkaamme ovat naisia.”
Toiminnassa ei siis pitäisi olla mitään, mikä rikkoo talibanien käsitystä siveellisyydestä.
Shabnam kertoo, että asiasta kuultuaan hänen työtoverinsa itkivät.
”Yritin lohduttaa heitä, mutta ymmärrän, että kun perheen ainoa tulonhankkija ja elättäjä menettää tulolähteensä, tilanne on epätoivoinen.”
Myös Shabnamin oma tilanne on pelottava. ”Jos nyt menetän toimeentuloni, minun on pakko lähteä kadulle kerjäämään, jotta perheeni pysyisi hengissä.”
Kun tieto tulevasta kiellosta heinäkuun loppupuolella lähti leviämään, joukko naispuolisia kampaajia ja kauneusalan yrittäjää lähti kaduille protestoimaan. Taliban tukahdutti mielenilmaukset väkivaltaisesti. Se muun muassa ruiskutti vettä naisten päälle ja ampui ilmaan laukauksia.
Shabnam ei kadulle lähtenyt. ”En aio lähteä julkisesti protestoimaan päätöstä, se vain vaarantaisi koko perheeni ja minun oman turvallisuuteni. Tuskin sillä olisi edes mitään vaikutusta.”
UUSI MÄÄRÄYS tarkoittaa, että Afganistanin 12 000 naisten kampaamon ja kauneushoitolan on suljettava ovensa. Kussakin salongissa työskentelee vähintään kolme naista. Suurin osa heistä on jäämässä työttömäksi – ja vaille toimeentuloa.
Jo viime joulukuussa naisilta kiellettiin työnteko hyväntekeväisyysjärjestöissä. Kiellon jälkeen suuri osa kansainvälisistä humanitaarisista avustusjärjestöistä lopetti toimintansa Afganistanissa. Köyhyys lisääntyi merkittävästi monissa perheissä.
NAISPUOLISET TYÖNTEKIJÄT ovat ratkaisevassa asemassa silloin, kun humanitaarista apua jaetaan etenkin naisille ja lapsille. Afgaaniyhteiskunnassa vain toinen nainen voi lähestyä omaan perheeseen kuulumattomia naisia, kuunnella heidän ongelmiaan ja auttaa heitä tehokkaasti. Myös avun valmistelu niin, että se kohtaa naisten tarpeet edellyttää naispuolista työntekijää.
Jos järjestössä ei ole naistyöntekijöitä, kaikkein hädänalaisimmat perheet – naisten elättämät kotitaloudet – jäävät ilman apua, varoitti YK:n tasa-arvojärjestö jo vuoden 2022 lopulla.
Lähes neljännes Afganistanin kotitalouksista on yksistään naisen elättämä.
YK:n humanitaarisen avun jakelusta vastaava järjestö OCHA sanoo, että Afganistanin 43-miljoonaisesta väestöstä 28,8 miljoonaa tarvitsee humanitaarista apua selvitäkseen. Heistä 14,7 miljoonan avuntarve on äärimmäisen vakava. Avun tarvitsijoista yli puolet on lapsia.
MARIA TYÖSKENTELI ENNEN puolustusasianajajana. Valtaan noustuaan talibanit irtisanoivat hänet. Enää hän ei pysty auttamaan perhettään eikä läheisiään ollenkaan. 35-vuotias Maria (nimi muutettu) sanoo, että ilman tuloja eläminen on hyvin vaikeaa.
”Jonkin aikaa pärjäsin arjessa, kun myin omistamani korut. Joskus läheiset sukulaiset auttavat minua taloudellisesti. Se ei kuitenkaan riitä minun ja perheeni tarpeisiin.”
NAINEN PERHEEN ELÄTTÄJÄNÄ on tänään mahdottomuus. 50-vuotias Mina (nimi muutettu) menetti aviomiehensä vuosia sitten ja on nyt perheen elättäjä. Mina työskenteli naisten oikeuksia puolustavassa järjestössä. Hän ja kymmenet hänen kollegoistaan menettivät työnsä sen jälkeen, kun talibanit olivat vallanneet Afganistanin.
”Työn menettäminen oli minulle rankka isku, sillä olen neljän alle 18-vuotiaan lapsen yksinhuoltaja”, Mina sanoo.
”Palkkani ei ollut ennenkään suuri, mutta menetettyäni sen jouduin välittömästi pyytämään apua veljeltäni. Hänenkin perheensä kamppailee kuitenkin tullakseen toimeen, joten hän ei voi auttaa minua pysyvästi.”
”Päädyin ostamaan ruokaa lapsilleni velaksi ruokakauppiailta, mutta sekin loppui aika pian. Kerran pyysin naapuriani keittämään minulle vettä, että voisin ainakin valmistaa teetä lapsilleni.”
Mina kertoi tukahtuneella äänellä, miten hän ei pystynyt leipomaan tyttärelleen edes kakkua tämän syntymäpäivänä eikä hankkimaan uusia vaatteita suureen Eid-juhlaan.
Ennen talibanien valtaannousua monet naiset olivat vaikutusvaltaisissa asemissa maan hallinnossa ja virastoissa, sekä kansallisissa että kansainvälisissä järjestöissä. Naiset olivat myös keskeisesti mukana monilla eri aloilla kuten kaupankäynnissä, kahviloissa, käsitöissä, maataloudessa ja urheilussa.

