Taliban tukahdutti täysin sananvapauden Afganistanissa
Kun Taliban marssi Kabuliin 15. elokuuta 2021, yksi sen ensimmäisistä uhreista oli sananvapaus.
Media yritti ensi alkuun taistella 20 vuoden aikana saavutetun sananvapauden puolesta. Sota hävittiin nopeasti.
Media pakotettiin itsesensuuriin. Sensuroinnin vaatimus jatkuu edelleen.
TALIBAN EI AIKAILLUT. Heti hallintonsa toisena päivänä se esti naisia palaamasta työpaikoilleen maan yleisradioyhtiöön Kabulissa. Naiset lähetettiin takaisin koteihinsa.
Talibanilta tuli nopeasti määräys, etteivät naiset saa olla edes läsnä toimistoissa tai toimituksissa ”kunnes toisin ilmoitetaan”.
Monet yksityiset tiedotusvälineet jättivät kuitenkin huomiotta tämän määräyksen. Sekä miehiä että naisia esiintyi edelleen mediassa.
Merkittävä osa median työntekijöistä lähti nopeasti maasta heihin kohdistuneen uhkailun takia.
NAISTOIMITTAJISTA 95 PROSENTTIA menetti työnsä kuukauden sisällä talibanin valtaannousun jälkeen. Yli 40 miljoonan asukkaan maassa työskentelee enää alle 300 naistoimittajaa. Heistä suurin osa Kabulissa.
Afganistanin 34 maakunnasta yhdessätoista ei ole enää yhtäkään naistoimittajaa.
Median työskentelyedellytykset tehtiin erittäin vaikeiksi.
Ensimmäisten kuukausien aikana maahan jääneitä toimittajia pidätettiin mielivaltaisesti ja heitä kidutettiin.
TIEDOTUSTILAISUUKSIEN PARRASVALOISSA talibanit vakuuttivat kunnioittavansa sananvapautta. Kulissien takana tehtiin selväksi, että jos media julkaisee jotain talibanien kannalta kielteistä, seuraamukset ovat vakavat.
Eräs Kabulin yksityisen median työntekijöistä kertoi, että talibanit marssittivat aseistettuja sotilaitaan toimituksen työhuoneisiini ja ilmoittivat, ettei kellään ole oikeutta arvostella Islamilaisen Emiraatin toimia.
Jos näin tapahtuisi, toimittaja olisi itse vastuussa pidätyksestään.
ASEISTETUT SOTILAAT SEISOIVAT KULISSEISSA valvomassa, kun studiossa keskusteltiin politiikasta. Jos ohjelman vieras arvosteli talibania, ohjelman isäntää syytettiin vieraan sanavalinnoista. ”Mikset kertonut hänelle, ettei hänen pidä sanoa mitään tuollaista”, talibanin sotilas tivasi jälkeenpäin.
Taliban ilmoitti suoraan, että jos lähetyksissä esitetään heitä tai sharia-lain vastaista tietoa, media on vastuussa seuraamuksista, kuten studiokeskustelun isäntien pidätyksestä.
20 VUOTTA JATKUNUT PONNISTELU sananvapauden puolesta katosi yhdessä yössä. Useista tiedotusvälineistä tuli talibanin äänitorvia.
Osa tiedotusvälineistä yritti pysytellä pinnalla soveltamalla itsesensuuria ja jättämällä kertomatta talibanien rikoksista. Osa mediasta ei kyennyt taloudellisten ja poliittisten paineiden alla jatkamaan. He sulkivat ovensa.
TALIBAN TOI OMAN KYSYMYSLISTANSA useisiin poliittisiin keskusteluihin. Se oli niissä itse mukana ja varoitti etukäteen, että jos keskustelun vetäjä, tai joku vieraista, puhui talibania vastaan keskustelun aikana, he pidättäisivät juontajan jälkeenpäin.
Uhkailu johti siihen, että mm. laajalle leviävän yksityisen Tolo TV:n juontaja pyysi keskusteluun osallistuvaa vierasta olemaan ilmaisematta kritiikkiä talibania kohtaan. Juontaja kertoi olevansa vaarassa joutua kuulusteluun, mikäli kritiikkiä nousisi esiin.
TUNNETTU SOMEVAIKUTTAJA Ajmal Haqeqe seisoi kolmen ystävänsä kanssa vanginvaatteissa käsiraudat käsissä kesäkuisessa videossa. Videolla Haqeqe ”tunnusti” jakaneensa YouTubessa islamin arvoja polkevan videon ja sanoi katuvansa tätä.
”Tunnustusvideolla” Haqeqe ja tämän ystävien kasvoilta saattoi nähdä pahoinpitelyn jälkiä ja Haqeqen puhe kuulosti pakotetulta.
Taliban ilmoitti, että sen tiedustelupalvelu oli pidättänyt Hagegen ja tämän kolme ystävää islamin pyhyyden loukkaamisesta.
AMNESTY INTERNATIONAL on siitä asti toistuvasti vaatinut Haqeqen vapautusta.
Kabulissa liikkuu myös vahvistamaton tieto, että taliban olisi tuominnut Ajmal Haqeqen kahdeksantoista vuoden vankeusrangaistukseen. Huhuja myös mahdollisesta kuolemantuomiosta on liikkeellä. Taliban ei ole sanonut mitään Haqeqen kohtalosta.
TIEDOT ERI PUOLILTA MAATA kertovat toimittajien pahoinpitelyistä. 15. heinäkuuta 2022 talibantaistelijat pahoinpitelivät Nangahardin maakunnassa vakavasti naistoimittaja Selgi Ehsaasin ja vaativat tätä lopettamaan työnsä. Hän joutui sairaalahoitoon pahoinpitelyn jälkeen.
Paikallisten lähteiden mukaan talibanit olivat varoittaneet Selgi Ehsasin perhettä useita kertoja, että hänen olisi lopetettava työnsä. Perheen vaikean taloudellisen tilanteen takia tämä oli mahdotonta.
BALKHIN MAAKUNNASSA TOIMITTAJA kertoo talibanien useaan otteeseen käskeneen hänen lopettaa työnsä. Hän kuitenkin jatkoi painostuksesta huolimatta.
Seuraavaksi taliban painosti miestä työskentelemään heidän hyväkseen. Kun mies kieltäytyi myös tästä, seurasi väkivaltainen pidätysyritys, josta mies selvisi vain väliin tulleiden paikallisten ihmisten avustuksella.
Taliban on kahdesti lähettänyt taistelijoita toimittajan kotiin, mutta mies on nyt lähtenyt sieltä ja elää salaisessa paikassa.
TOIMITTAJAT OVAT JÄTTÄNEET TYÖNSÄ. Toimittajiin kohdistuvan painostuksen, uhkailun ja pidätyksen malli toistuu nyt eri puolilla maata. Pidätettyä toimittajaa kidutetaan ja hänet pakotetaan pyytämään anteeksi tekoaan talibaneilta.
Sitkeä painostus ja uhkailu ovat saavuttaneet tavoitteensa. Suurin osa toimittajista on lopettanut työskentelyn tiedotusvälineissä. Talibaniin kohdistuva kritiikki mediassa on vaiennettu.
Jutussa esiintyvien naisten nimet on turvallisuussyistä muutettu.