Blogit

Blogin kirjoittajat ovat Afganistanissa eläviä Suomen kouluttamia naistoimittajia. Talibanin vainon takia he kirjoittavat nimettöminä.

Paljastumisen pelossa

Blogin kirjoittajat ovat Afganistanissa eläviä Suomen kouluttamia naistoimittajia. Talibanin vainon takia he kirjoittavat nimettöminä.
Blogit Afgaaninaisen katse 27.12.2021 16:32
afgaaninaisen katse
afgaaninaisen katse - avatar

Olen ollut pitkään toimittaja, aina vuodesta 2013 elokuun ensimmäiseen päivään 2021 työskentelin toimittajana ja olin kansalaisyhteiskunnan aktiivinen jäsen. Olin yksi Balkhin maakunnan aktiivisimmista naisista. Työskentelin perheiden kanssa, jotka olivat kärsineet sodassa, ja naisten kanssa, jotka olivat menettäneet aviomiehensä sodassa, ja olivat nyt yksin vastuussa perheistään. Tein työtä saadakseni heidän äänensä kuulluksi. Kasvoni tunnetaan hyvin tällä seudulla.

Mieheni on työskennellyt NATO-joukoissa automekaanikkona. Vaikka hänen työpäivänsä kului Saksan armeijan varikolla, hänen virallinen työnantajansa oli paikallinen autokorjaamo – myöhemmin meille selitettiin, että koska kyseessä oli alihankinta, meitä ei evakuoitu Afganistanista. 

Mieheni kuuluu myös etniseen ja uskonnolliseen vähemmistöön, hazaroihin. Hänen suurin pelkonsa liittyy hänen etniseen syntyperäänsä, sillä Taliban on aina vainonnut niin aktiivisia naisia kuin hazaroitakin.

Mieheni ja minä olimme kiireisiä työmme parissa, kunnes talibanit valtasivat maamme, ja elämämme muuttui. Lauantaina 14. elokuuta neljän maissa iltapäivällä mieheni kutsui minua ja sanoi, että talibanit ovat saavuttaneet Mazar-e-Sharifin portit ja minun pitäisi tulla niin nopeasti kuin mahdollista kotiin. 

Saavuin kotiin hyvin huolestuneena. Kaikki perheemme jäsenet olivat huolissaan. Mieheni ja minä kaivoimme takapihalle kuopan, johon piilotimme kaikki tärkeät työtämme koskevat asiakirjat sekä häävideomme. 

Kymmeneltä illalla Mazar-e-Sharif joutui talibanien käsiin. Laukauksia kuului joka puolelta kaupunkia. Olin huolissani ja murtunut.

Katsoin miestäni ja sanoin ”Mujtaba-rakas, kaikki on mennyttä, en voi kuin itkeä! Ehkä ne, joiden kotimaan muukalaiset ovat miehittäneet ja joiden kaikki unelmat ovat sortuneet, voivat ymmärtää tunteitani.”

Viikko Mazar-e-Sharifin sortumisen jälkeen lähdimme Kabuliin. Monet ihmiset pyrkivät ulos Afganistanista Kabulin lentokentän kautta. 

Kun me saavuimme Kabuliin, tilanne on kauhea. Miehelläni oli tapana käydä joka päivä Kabulin lentokentän porttien takana löytääkseen mahdollisuuden lähteä maasta. Viivyimme Kabulissa 14 päivää, mutta emme ruuhkan vuoksi päässeet sisään Kabulin kentälle. Nämä 14 päivää vaikuttivat talouteemme tuhoisasti, sillä asuimme hotellissa, joka oli meille liian kallis. 

Muutimme takaisin Mazar-e-Sharifiin 1. syyskuuta. Kun saavuimme Talibanin tarkastuspisteeseen Mazar-e-Sharifin portille, asiakirjamme joutuivat talibanille, joka oli tarkistamassa ihmisiä. Mieheni ja minä olimme kauhuissamme. Taliban kysyi meiltä ”Mitä nämä ovat?” Osaan pashtua ja vastasin hänelle, että ne ovat minun papereitani ja että olin opettaja yhdessä Mazar-e-Sharifin kouluista. Oli selvää, että taliban oli lukutaidoton eikä ymmärtänyt papereista mitään. Hän antoi asiakirjamme takaisin. 

Saavuimme Mazariin epätoivoisina ja uupuneina, ja muutamaa päivää myöhemmin talibanit tulivat ovemme taakse ja käskivät miestäni tulemaan heidän kanssaan poliisiasemalle. Kun mieheni lähti heidän kanssaan, he olivat kysyneet mieheltäni, mitä tämä teki työkseen. Mieheni oli kertonut työskentelevänsä automekaanikkona. Siihen taliban oli sanonut, ettei hän kysynyt sitä, vaan missä hän oli ollut työssä. Mieheni oli selittänyt työpaikastaan ja sanonut, että hän työskenteli autokorjaamolla, ja talibanit päästivät hänet lähtemään.

Kun mieheni tuli kotiin poliisiasemalta, hän totesi: ”En tiedä, miten tässä käy, nämä ihmiset olivat hyvin epäluuloisia. Elämästä on tullut vaikeaa täällä.”

Mieheni lähetti sähköpostia pomolleen, ja he käskivät odottaa. Yritin myös lähettää sähköpostia muutamaan osoitteeseen pelastaakseni meidät tästä tilanteesta, mutta kukaan ei vastannut. Muutamaa päivää myöhemmin talibanit tulivat kotiimme ja kysymättä mitään he hakkasivat mieheni. He sanoivat: ”Te hazarat ette ole muslimeja.” He löivät minua, ravistelivat hiuksiani ja kirosivat. 

Balkhin alueelta kotoisin olevan naapurimme avulla pakenimme talibaneja. Saman päivän iltana menimme anoppini taloon, joka sijaitsi toisessa kaupunginosassa, ja seuraavana päivänä muutimme Sar-e-Pulin maakuntaan.  Asumme edelleen Sar-e-Pulin kylässä. Elämämme on kovaa. 

Talebanien kuulustelujen syynä oli se, että mieheni oli työskennellyt NATO-joukkojen palveluksessa, ja minä olin työskennellyt toimittajana. Olemme vaarassa ja kaukana kotoa. En pysty kuvailemaan tätä painetta. Pyydämme teitä auttamaan meitä pääsemään pois maasta.