Nyt media kuihtuu

Profiilikuva
Blogin kirjoittajat ovat Afganistanissa eläviä Suomen kouluttamia naistoimittajia. Talibanin vainon takia he kirjoittavat nimettöminä.

Naistoimittajat leimattu paholaisen työntekijöiksi

Afganistanin median tilanne on talibanien valtaantulon jälkeen muuttunut radikaalisti. Vapaata tiedonvälitystä ei enää ole. Talibanien kontrolli ulottuu pienimmänkin radioaseman sisältöön. Media on syvissä talousongelmissa. Musiikki- ja viihdeohjelmat on korvattu uskonnollisilla ohjelmilla.

Tässä jutussa paikalliset naistoimittajat kuvaavat median ja naistoimittajien tilannetta Jowzjanissa, Parwanissa, Baghlanissa ja Balkhissa.

Toimittajat ilman rajoja -järjestön ja Afganistanin freelance-toimittajien yhdistyksen mukaan ainakin 6400 toimittajaa on menettänyt työnsä talibanin vallankaappauksen jälkeen. Eniten ovat kärsineet naistoimittajat. Heistä neljä viidestä on menettänyt työnsä.

Erään arvion mukaan talibanin myötä maan toimittajista lähes 70 prosenttia on jäänyt työttömiksi ja lähes 70 prosenttia maan tiedotusvälineistä on suljettu taloudellisten ja muiden vaikeuksien vuoksi.

”Länsimainen ammatti”

Pohjoisen Balkhin provinssin 120 naistoimittajasta taliban ei ole sallinut yhdenkään työskennellä mediassa.

Uhista ja paineista huolimatta osa toimittajista on jatkanut raportointia kotimaastaan. Tämän artikkelin kirjoittanut naistoimittaja kuvaa tilannetta näin:
”Pyysin provinssimme Hyveiden ja Paheiden Ministeriön johtavan virkamiehen mielipidettä
siitä, mitä esteitä naistoimittajien työskentelylle on. Hän kieltäytyi antamasta minulle
haastattelua kasvotusten.

”Hyvä sisko, sillä mitä sinä teet, ei ole mitään sijaa uskonnossa. Se on länsimainen ammatti ja paholaisen tekosia. Älä odota, että tekisin yhteistyötä kanssasi tässä paholaisen työssä. Kadu. Jumala antaa anteeksi syntisille”, hän sanoi ja sulki puhelimen kuuntelematta minua.

Juttuluvat talibanilta


Toimittaja-aktivistien mukaan maan pohjoisosissa journalismista on tullut yhä hankalampaa ja käytännössä mahdotonta.

Äskettäin talibanin hallinnon mediatoimintojen johtaja julkaisi 11-kohtaisen säännöstön medialle. Sen mukaan toimittajien on kerrottava jokaisen juttunsa aihe ennen julkaisua tiedonvälityksestä ja kulttuurista vastaavan ministeriön paikallisille virkamiehille. Jokaisen jutun tekoon ja julkaisuun on siis ennakkoon saatava lupa.

Säännöstö kieltää viihdeohjelmat, jotka on käännetty tai joissa on ihmisiin liittyvää
huumoria. 

Kiellettyjä ovat myös kotimaiset ja ulkomaiset filmit, joiden sanotaan olevan ristiriidassa islamilaisen lain tai Afganistanin kulttuurisen hengen kanssa.

”Olen menettänyt turvallisuudentunteeni ja mielenrauhani kokonaan. Haluan lähteä
maasta niin nopeasti kuin mahdollista. Median talousvaikeudet ja ennen kaikkea
mediaan ja toimittajien työhön kohdistuvat rajoitukset veivät minulta työn. Minulla on nyt valtavia taloudellisia ja psykologisia ongelmia. Ei ole selvää, millainen kohtalo odottaa lapsiani ja minua itseäni. Siksi haluan lähteä maasta, enkä palaa koskaan”, eräs naistoimittaja sanoo.


 ”Ne, jotka ennen kuvasivat puutteenalaisten elämää, elävät nyt itse kaikkein suurimmassa puutteessa”.

Artikkelin kirjoittaja haastattelemassa työtöntä naistoimittajaa tämän kotona.

Sananvapaus päättyi

Yksi Baghlanissa työskennelleistä toimittajista kertoo, että talibanin valtaantulon jälkeen 80 prosenttia provinssin paikallismediasta on lopettanut toimintansa. Jäljelle jääneet ovat menettäneet sananvapautensa. Mediaa käytetään vallanpitäjien sanoman levittämiseen.
Saman toimittajan mukaan provinssissa vielä toimivat radioasemat voivat lähettää vain talibanin omia lauluja päivät pitkät, eivätkä mitään muuta.
Baghlanin journalistien koordinaatiokeskus arvioi, että nyt provinssissa ei työskentele enää yhtään naistoimittajaa.
Talousvaikeuksien takia Baghlanin provinssissa toimii enää kaksi radioasemaa ja yksi lehti. Ennen provinssissa oli yhdeksän radioasemaa, kolme tv-kanavaa, joista yksi oli valtakunnallinen, sekä viisi lehteä.

Rahapula kuristaa

Radio on edelleen tärkeä uutisväline syrjäisissä maaseutukylissä. Jowzjanin maakunnassa oli aiemmin yli tusina paikallista sanomalehteä, radio- ja tv-asemaa. Rahat ovat loppumassa. Taliban sulkee mediat, elleivät ne noudata kaikkia uusia rajoituksia.


Esimerkiksi Sheberghanin kaupungissa toimivan Radio Hamaasan omistaja sanoo, että radio joudutaan sulkemaan rahavaikeuksien vuoksi. Radioasema on lähettänyt ohjelmaa ympäri vuorokauden. Nyt se ei pysty maksamaan sen paremmin tilavuokraa, työntekijöiden palkkoja kuin sähkölaskuakaan.
Enää ei ole ulkopuolisia rahoittajia eikä projekteja pitämässä toimintaa yllä. Alueen afganistanilaisten naistoimittajien sosiaalisen yhdistyksen mukaan paikallismedian merkitys oli suuri ennen talibanin valtaantuloa. Nyt tilanne on aivan toinen.

Jowzjanin maakunnassa toimii enään neljä talibanin lakia noudattavaa radioasemaa. Muu media on vaiennut kokonaan.
Ennen entisen presidentin Hamid Karzain hallitusta maakunnassa oli ainoastaan kaksi lehteä. Mutta uusia lehtiä, radio- ja tv-asemia syntyi nopeasti sen jälkeen kun edellinen talibanhallinto kaatui vuoden 2001 lopulla.
Maan ensimmäinen yksityinen tv-asema oli nimeltään Aina. Se aloitti lähetyksensä juuri Jowzjanissa vuonna 2003. Sen jälkeen syntyi lukuisia tiedotusvälineitä. Nyt maakunnassa on vain neljä radio- ja tv-kanavaa sekä muutama lehti. Useimmat ovat talibanien omistuksessa.

Yhdeksän tiedotusvälinettä on suljettu ja niistä on jäänyt työttömäksi ainakin 18 naistoimittajaa. 

Naiset on poistettu mediasta ja journalismi yliopiston opetussuunnitelmasta. Tänä vuonna noin 30 naisopiskelijaa jäi jatko-opintojen ulkopuolelle alemman asteen journalismikoulutuksessa.

Naisten radio työllisti

Parwanin maakunnassa oli yli 30 mediataloa, mukaan lukien 10 radiota, 4 televisioyhtiötä
ja 6 lehtitaloa. 

Naiset työskentelivät näissä tiedotusvälineissä toimittajina, kuuluttajina, toimittajina ja juontajina.
Talibanin nousun jälkeen Parwanissa suljettiin 10 mediataloa tiedotusvälineille asetettujen rajoitusten ja taloudellisten ongelmien vuoksi.
Kymmenet toimittajat ja mediatyöntekijät ovat olleet työttöminä sen jälkeen.


Parwanin maakunnan kulttuuritoimen apulaisjohtaja Rahmatullah Rahimi sanoo, että noin 50 prosenttia paikallisen median työntekijöistä, toimittajista ja kuuluttajista oli naisia.

”Maakunnassa toimi muiden tiedotusvälineiden lisäksi naisille suunnattu radioasema,
jossa työskenteli neljän vuoden aikana noin 60 naista. Ennen hallinnon kaatumista toiminnassa oli mukana 16 naista”, Rahimi toteaa.

Lakkautetun radioaseman kyltti on jätetty lojumaan kadulle.

Naistoimittajan sukulaisia pidätettiin

Naisille omistettu Radio Brin perustettiin neljä vuotta sitten Parwanin pääkaupunkiin Charikariin. Radion henkilökunta on taistellut alusta saakka olemassaolostaan hallinnon romahtamiseen asti. Työntekijöiden turvallisuutta uhattiin lukuisia kertoja.

”Talebanin synkän hallinnon rajoitusten takia olen menettänyt työpaikkani”, eräs toimittaja
kertoo.
­” Tilanteeni on huono ja olen menettänyt vapauteni. Pysyttelen piilossa. Afganistanin
islamilaisen emiraatin hallitus on pidättänyt isäni ja veljeni useita kertoja ammattini takia.
Kärsin näköalattomuudesta ja olen erittäin huolissani läheisteni turvallisuudesta ja henkeni
puolesta ”.

Näin naisia kohdellaan siitä huolimatta, että talibanin hallinnon jälkeen on perustettu
useita toimittajien oikeuksia puolustavia toimielimiä. Toimielimet ovat auttaneet vain niissä
työskenteleviä virkailijoita.