Naiset perustavat yrityksiä talibanien kielloista huolimatta
YHÄ USEAMMAT NAISET ovat Afganistanissa alkaneet jälleen perustaa pienyrityksiä.
Naiset, jotka ennen talibanien valtaantuloa kilpailivat miespuolisten kollegojensa kanssa koulutuksesta ja työpaikoista, ovat nyt ilman työtä ja toimeentuloa. Oman yrityksen perustaminen on yksi harvoista sallituista keinoista hankkia toimeentulo perheelle.
YRITTÄJÄNAISISTA yksi on Nasima, joka työskenteli aiemmin kansalaisjärjestössä kouluttajana. Järjestö keskittyi parantamaan naisten elinoloja sosiaalisilla ohjelmillaan.
”Myin omat koruni ja rakensin tämän liikkeen niillä rahoilla. Minulla on nyt kaupassani kaksi työntekijää. Myymme naisten vaatteita ja kosmetiikkaa, ja suurin osa asiakkaistamme on naisia.”
Nasima ei voi puhua työelämästään julkisesti. Vaarana on, että Taliban rajoittaisi tai jopa estäisi hänen yrityksensä toiminnan.
NAISET TULEVAT kauppaan kasvot peitettynä.
”Talibanin valvojat rankaisevat naisia, jotka eivät ole heidän mukaansa pukeutuneet säädylliseen hijabiin. Valvojat myös varoittavat meitä: jos naiset ja tytöt tulevat kauppaani ilman kunnollista hijabia, en saisi myydä heille mitään.”
”Olen avannut tänne kaupan ollakseni turvassa sekä irti päivän huolista ja stressistä.
Mutta hyveiden edistämisen ja paheiden ehkäisemisen ministeriön virkamiehet seisovat joka päivä myymälämme edessä, valvovat meitä ja häiritsevät asiakkaitamme”, Nasima kertoo. ”He luovat pelkoa ja kauhun tunteita asiakkaitteni keskuudessa.” Niinpä Nasiman asiakkaat yrittävät kaikin keinoin olla kohtaamatta heitä.
PUHEKAVEREIDEN kohtaaminen on monelle naiselle syy tulla kauppaan.
Nasimasta tuntuu, että suurin osa kauppaan tulevista asiakkaista ei alun perinkään tule varsinaisesti ostamaan mitään. Mutta kotonakaan ei voi loputtomiin istua.
”Naiset tulevat tänne tylsistymistä pakoon. He vain haluavat viettää kanssamme aikaa ja jutella.”
Vaatekaupassa käymiseen liittyy kuitenkin riskinsä. Jos nainen ei sinne tullessaan käytä oikeanlaista hijabia, ministeriön valvojat pidättävät tämän miehen, heittävät tämän autoon ja vievät ministeriöön.
”Me usein katsomme myymälän ikkunasta näitä avuttomiksi jääneitä naisia seisomassa kadulla.”
SALAKAMPAAJANA työskentelevä Fatemeh on perustanut pienen yrityksen hankkiakseen toimeentulon. Se on myös hänen eräänlainen vastaisku Talibania kohtaan.
Fatemeh on 38-vuotias, ja hänellä on kuusi lasta. Kaikkiaan hän elättää kahdeksaa perheenjäsentä. Fatemehin perheessään ei ole miestä, mikä vaikeuttaa liikkumista yleisillä paikoilla.
Ennen Talibanin valtaannousua Fatemeh oli kansalaisjärjestön johtaja ja kansalaisyhteiskunnan aktivisti. ”Kahden vuosikymmenen ponnistelujen jälkeen naiset olivat löytäneet asemansa yhteiskunnassa ja olivat jopa samoilla linjoilla miesten kanssa, mutta nyt olemme joutuneet kokonaan eristyksiin, Fatemeh sanoo.
LISÄÄ RAJOITUKSIA ja valvontaa tulee lähes päivittäin. Jopa naisten kävelyä kontrolloidaan. Edes aamukävelyä eiole enää turvallista tehdä, vaikka naiset peittäisivät vartalonsa ja kasvonsa burkalla ja hijabilla ja lähtisivät kävelylle aamuvarhain, melkein pimeässä. Naiset ovat jatkuvasti talibanien armoilla.
”Kun lähdemme ulos kävelylle varhain aamulla, olemme silti aina vain talibanien suurennuslasin alla. Heidän valvojansa seisovat jokaisessa tienmutkassa. Joskus he loukkaavat ja nöyryyttävät meitä, Fatemeh kertoo.
Talibanit ovat useaan otteeseen vaatineet jopa naisten aamukävelyharjoituksen lopettamista. Tähän naiset eivät ole taipuneet.

