Koululaitos Afganistanissa on romahduspisteessä

Profiilikuva
Blogin kirjoittajat ovat Afganistanissa eläviä Suomen kouluttamia naistoimittajia. Talibanin vainon takia he kirjoittavat nimettöminä.

Talibanien valtaantulo ei ole tuhonnut vain tyttöjen mahdollisuuksia koulutukseen. Myös pojat jäävät vaille kunnollista opetusta, koska ammattitaitoisia opettajia ei ole. 

OPPIKIRJATKIN VARASTETAAN. Ne menevät rankan rahapulan takia myytäväksi mustassa pörssissä. Joissakin kouluissa ei ole lainkaan oppitunteja tai opettajia, ja oppilaiden kiinnostus opiskeluun vähenee päivä päivältä. Monet opiskelijat ovat jopa jättäneet koulunsa kesken.

Koulukirjojen pitäisi lain mukaan olla kaikille ilmaisia. Nyt niitä viedään kouluista ja myydään toreilla korkealla hinnalla. Ihmiset tekevät mitä vaan saadakseen edes vähän rahaa ruokaan.  

KOULUPUKUNA MUSTA KAAPU. Kun talibanit ottivat vallan vuosi sitten, koulut suljettiin Afganistanissa sekä tytöiltä että pojilta. Vähitellen niitä avattiin, mutta tytöt saavat käydä koulua vain kuudenteen luokkaan asti. 

Tyttöjen on käytettävä koulussa varpaisiin asti ulottuvaa mustaa kaapua eli hijabia. Joissakin kouluissa heitä kehotetaan peittämään kasvonsa naamiolla tai hunnulla. 

Talibanien mukaan vanhempia tyttöjä ei voi päästää kouluun ennen kuin opetussuunnitelmat on muutettu vastaamaan nykyisten vallanpitäjien islamilaista maailmankäsitystä.

Varaopetusministeri Seyyed Ahmad Shahid Khel kertoi Tolo Newsille, että opetussuunnitelmaan tullaan lisäämään uskonnon lisäksi etiikkaa, lasten kasvatukseen ja avioliittoon keskittyviä aiheita. 

Koulutie avaa askeleet kehitykseen. Koulunkäynnin pitää olla jokaiselle itsestään selvä oikeus.

NAISOPETTAJAT JÄÄNEET TYÖTTÖMIKSI. Talibanien kouluissa pojat ja tytöt erotetaan tiukasti omiin tiloihinsa. Naiset eivät saa opettaa poikia. Tämä on johtanut siihen, että pojille on vaikea löytää ammattitaitoisia opettajia. 

Afganistanissa opettajista lähes 70 prosenttia on naisia. Moni on nyt työtön, koska heidän ei sallita työskennellä poikakouluissa ja tytöillekään ei ole kuin alakouluja. 

KOULUTETUT PAENNEET MAASTA. Pulaa ammattitaitoisista opettajista on pahentanut se, että Afganistanista on viimeisen vuoden aikana paennut paljon koulutettua väkeä.   

Talibanit ovat värvänneet joukoistaan opettajiksi ihmisiä, jolla ei ole minkäänlaista alan koulutusta.  Useimmilla ei ole koulutusta ollenkaan. 

TALIBANIKOULUISSA PELKKÄÄ USKONTOA. Maan eteläisissä maakunnissa talibanit ovat sulkeneet kokonaan tavallisia kouluja. Lapset pakotetaan menemään talibanien kouluihin, joissa opetetaan vain uskontoa. 

11-vuotiaan Rukhshanan perhe joutui tästä syystä muuttamaan Uruzganin maakunnasta Kabuliin. 

”Tahdon lapseni voivan opiskella muutakin kuin islamia. Siksi meidän piti lähteä Kabuliin. Pääkaupungissa voi vielä jotenkuten saada lapsilleen koulutusta, joka ei ole kokonaan talibanien pakkosyöttöä”, Rukhshanan äiti sanoo. 

RAHAT EIVÄT RIITÄ KOULUMAKSUIHIN. Kabulissakin moni yksityiskoulu on joutunut sulkemaan ovensa, koska vanhemmilla ei ole rahaa koulumaksuihin.  

Edellisen hallinnon aikana sotilasupseerina työskennelleen miehen vaimo kertoo, että heidän on ollut pakko laittaa lapsensa julkiseen lähikouluun, koska mies menetti työnsä talibanien noustua valtaan.  

Perhe kamppailee pahojen talousongelmien kanssa eikä heillä ole varaa maksaa lastensa koulutuksesta. 

Perheen äiti suree lastensa tulevaisuutta, koska opetus julkisessa koulussa on niin huonoa. 

Jutussa esiintyvien naisten nimet on turvallisuussyistä muutettu.