Julkinen kivittäminen ja elävänä hautaaminen palasivat Afganistanin arkeen
HYVEIDEN EDISTÄMISEN ja paheiden vastustamisen ministeriö toimii Afganistanissa ”jumalan edustajina” maan päällä. ”Badakshan on vajaan miljoonan ihmisen maakunta Koillis-Afganistanissa. Sen pääkaupungin, Faizabadin, kaduilla yksikään nainen ei ole enää suojassa kotinsa ulkopuolella.” Näin sanoo aiemmin sosiaalityöntekijänä kaupungissa työskennellyt Fawzia (nimi muutettu).
Ministeriön toimitsijamiehet kulkevatketjut ja kepit käsissään kaupungilla. He käyvät kaduilla liikkuvien naisten ja nuorten kimppuun, pieksevät näitä ja lähettävät heidät takaisin koteihinsa.
”Jos joku nainen kysyy ’miksi’ tai sanoo vastaan näille toimitsijoille, hänet viedään läheiseen moskeijaan. Siellä hänet ruoskitaan kaikkien ihmisten katsellessa ja häntä nimitellään muun muassa uskonnottomaksi ja länsimaalaistuneeksi. Myös naisen perhettä solvataan julkisesti ja sitä varoitetaan, että jos tämä nainen vielä kerran vastustaa Hyveiden edistämisen ja Paheiden vastustamisen ministeriön toimitsijoita, jotka ovat Jumalan edustajia maan päällä, tai hänet tavataan ilman burkaa, niin naisen isä, veli tai aviomies, otetaan kiinni, ja hänet ruoskitaan varoitukseksi muille.”
FAWZIA SANOO, että Badakshanin naiset ovat aina noudattaneet islamin arvoja. ”Nyt täällä levitetään naisten pukeutumiseen liittyviä määräyksiä, jotka eivät kuulu sen enempää uskontoon kuin kulttuuriin. Ohjeiden ainoa tarkoitus on naisten julkinen nöyryyttäminen ja loukkaaminen.”
Hänen mukaansa naisten pukeutumista koskevien Koraanin säkeiden alkuperäinen tarkoitus on ollut suojella heitä roskaväen häirinnältä ja sellaisten ihmisten epäsopivilta katseilta, joilta puuttuu kunnon sosiaalinen kasvatus.
USKONTO ei oikeuta talibaneja hakkaamaanketään ketjuilla ja kepeillä hyvän edistämisen ja pahan estämisen nimissä, Fawzia sanoo. Puhumattakaan niistä kaikista monista määräyksistä, joilla naisten elämää nyt rajoitetaan. Koulut, yliopistot, hamamit ja työpaikat ovat naisilta suljettuja paikkoja.
Talibanit sulkivat vastikään kahden naisen omistaman kampaamon Faizabadissa ja nimesivät naiset moraalittomiksi irstailijoiksi. Naiset vietiin kaupungin urheilukentälle, kaiuttimista kerrottiin naisten nimet ja heitä solvattiin yleisölle. Sen jälkeen heitä ruoskittiin 80 kertaa yleisön katsellessa.
Naisia myös teljetään vankilaanilman, että heillä on edes oikeutta kysyä, miksi. ”Tällaista tapahtuu nyt jatkuvasti. Naisten vankiloissa ja kaupunkien tuomioistuimissa naisilla ole mitään mahdollisuutta saada asiaansa oikeuden käsiteltäväksi”, Fawzia sanoo.
KAIKKI UNELMAT on jälleen kerran murskattu ja pelko on vallannut mielen,kertoo opiskelija Zarifa. Häneltä vietiin mahdollisuus jatkaa opintojaan, kun yliopistot määrättiin sulkemaan ovensa naisilta.
”Kadulla huomasin toimitsijoiden hakkaavan naista, jolla ei ollut sukkia. Vaikka minulla oli päälläni burka, säikähdin että he huomaavat housujeni olevan vähän liian lyhyet ja osan nilkoistani näkyvän. Kauhuissani törmäsin sähköpylvääseen ja mursin käteni. Palasin kotiin itkien. Rukoilin ja toivoin, että minun sijastani maailmaan olisi syntynyt kivi.”
Naisten oikeuksien rajoittaminen on yksi syy siihen, että yksikään valtio ei ole tunnustanut talibanien hallintoa. Nyt paheksuntaa herättää myös maan oikeuslaitoksen julmat ja brutaalit tuomiot.
RAJUJA TUOMIOITA jaetaanpäivittäin. Talibanien korkeimman oikeuden apulaisjohtaja Abdul Malek Haqqani on julkaissut videon, jolla hän kertoo, että maan oikeuslaitokset ovat tuominneet 175 ihmistä erilaisista rikoksista (kosto, verirahat), 37 ihmistä on kivitetty hengiltä, neljä on haudattu elävinä seinän alle. Lisäksi kymmeniä ihmisiä on tuomittu erilaisista rikoksista jumalaa vastaan ja 1562 afgaania on rangaistu joko sakoilla tai sosiaalisten oikeuksien poistamisella.
YK:n keräämien tietojen mukaan puolen vuoden aikana maassa on julkisesti ruoskittu 274 miestä, 58 naista ja kaksi poikaa. Lisäksi yksi ihminen on tuomittu kuolemaan. Afganistania koskevat luvut ovat tunnetusti epätarkkoja.
Seinän alle elävänä hautaaminen ja kuoliaaksi kivittäminen ovat kidutusta ja rangaistuksina vastoin kaikkia kansainvälisiä sopimuksia, muistuttavat YK:n ihmisoikeuksien erikoisraportoijat ja vaativat YK:ta painostamaan Afganistanin hallintoa lopettamaan ne välittömästi.
YK:n nimittämä Afganistanin erityisraportoija Richard Bennett toteaa, että naiset tuomitaan todennäköisemmin kuolemaan kivittämällä, koska heihin kohdistuu maassa syvään juurtunutta syrjintää ja stereotypioita. Oikeuslaitosta hallitsevat yksinomaa miehet.
YK:n PITÄISI puuttua talibanien mielivaltaan, vaati myös Afganistanin riippumaton ihmisoikeuskomissio toukokuun alussa. Komission johtoryhmä tuomitsi jyrkästi talibanien oikeuslaitoksen mielivaltaiset, brutaalit ja julmat rangaistukset kansainvälisten lakien ja ihmisoikeussopimusten vastaisina.
Komissio on joutunut lopettamaan toimintansa Afganistanissa, ja sen ulkomailla asuvat jäsenet toimivat nyt verkossa.
”Syytetyillä on aina oltava oikeus puolustusasianajajaan ja riittäviin tietoihin syytteistä. Nykyiset näkymättömät oikeudenkäynnit ovat rikoksia ihmisyyttä vastaan”, ihmisoikeuskomission johtoryhmä sanoo. Se esittää, että YK ja kansainvälinen yhteisö puuttuvat talibanien mielivaltaisten tuomioiden jakamiseen ja estävät uusien kuolemantuomioiden toteuttamisen.

