Ihmisoikeuksia ei valvo kukaan Afganistanissa

Profiilikuva
Blogin kirjoittajat ovat Afganistanissa eläviä Suomen kouluttamia naistoimittajia. Talibanin vainon takia he kirjoittavat nimettöminä.

Ihmisoikeusrikokset talibanien hallitsemassa Afganistanissa ovat jatkuvia. Joka päivä Kabulin ja muiden kaupunkien laitamilla otetaan kiinni ja murhataan entisiä hallituksen työntekijöitä, erityisesti naisia.

Afganistanin riippumaton ihmisoikeuskomissio, Afghanistan Independent Human Rights Commission AIHRC  on joutunut lopettamaan toimintansa sen jälkeen, kun Taliban otti Afganistanin hallintaansa.

Talibanit valtasivat Kabulin 15. elokuuta 2021 ja kymmenen päivää myöhemmin he tunkeutuivat riippumattoman ihmisoikeuskomission toimistoon ja ilmoittivat lakkauttavansa sen toiminnan. Talibanit ottivat komission ajoneuvot ja tietokoneet käyttöönsä ja pitävät nyt rakennuksessa kokouksiaan.  

AIHRC on ollut Afganistanin ainoa kansallinen ihmisoikeuselin. Vuonna 2001 perustetun ihmisoikeuskomission asema oli turvattu Afganistanin entisessä perustuslaissa. Komission tehtävänä oli valvoa ihmisoikeuksien toteutumista, saattaa ihmisoikeusloukkaukset oikeusviranomaisten käsiteltäviksi ja avustaa ihmisiä oikeuksiensa puolustamisessa. 

Vetoomukset eivät auta

Osa ihmisoikeuskomission henkilöstöstä on saanut turvapaikan ulkomailta, mutta monet ovat edelleen Afganistanissa. 

Myös ihmisoikeuskomission puheenjohtaja Shahrzad Akbari on lähtenyt maasta. Virallisilla verkkosivuillaan Shahrzad Akbari kirjoittaa olevansa hyvin huolissaan Afganistanin nykyisestä ihmisoikeustilanteesta sekä naisten aseman kurjistumisesta. Hän kehottaa YK:n avustusoperaatiota Afganistanissa ja YK:n ihmisoikeusneuvostoa ottamaan vastuulleen ihmisoikeusloukkausten riippumattoman seurannan.

YK:n pakolaisasiain UNHCR:n pääsihteeri Filippo Grandi vieraili Afganistanissa ensimmäisen kerran kuukausi sen jälkeen, kun Taliban oli ottanut Kabulin haltuunsa. 

Uutistoimisto Al Arabiyan mukaan kolmipäiväisen vierailun päätteeksi Filippo Grandi kuvaili Afganistanin ihmisoikeustilannetta epätoivoiseksi. Hän kehotti kansainvälistä yhteisöä tarjoamaan kiireellistä ja jatkuvaa tukea Afganistaniin, jotta humanitaarinen kriisi voitaisiin välttää. 

Afganistanin kriisin vaikutukset eivät Grandin mukaan rajoittuisi lähialueisiin, vaan koskisivat koko maailmaa.

Myös YK:n Afganistanin avustusoperaation UNAMA:n mukaan ihmisoikeustilanne on huolestuttava ja se vaatii humanitaarista apua erityisesti maan sisäisille pakolaisille. Vetoomuksista huolimatta Afganistanin ihmisoikeustilanne ei ole muuttunut paremmaksi eikä humanitaarista kriisiä ole onnistuttu välttämään.

Suomi oli aktiivisesti tukemassa ihmisoikeuksien edistämistä Afganistanissa ja mm. rahoitti ihmisoikeuskomission toimintaa. Vuosina 2019-2021 Suomen tuki ihmisoikeuskomissiolle oli 1,5 miljoonaa euroa. Nyt ihmisoikeuskomission tilat ovat talibanien hallussa ja ihmisoikeuksien toteutumista ei valvo kukaan.

Perheet myyvät lapsiaan

Talibanit ovat sanoneet kunnioittavansa naisten oikeuksia islamilaisen lain mukaisesti. Naisilla ei kuitenkaan ole edelleenkään pääsyä hallituksen ja kansalaisjärjestöjen toimistoihin. Naiset eivät saa työskennellä, ja tytöt eivät saa käydä koulua. 

Toimittajat ilman rajoja -järjestön mukaan Afganistanissa oli kesän 2021 alussa 543 tiedotusvälinettä. Talibanien valtaannousun jälkeen lähes puolet niistä on lopettanut toimintansa. Toimittajat – erityisesti naistoimittajat – ovat menettäneet työpaikkansa. Mieltään osoittaneita naistoimittajia ja -aktivisteja on otettu vangeiksi ja heidän äänensä on vaiennettu.

Yliopistot avattiin uudelleen helmikuussa, mutta niihin palkattu opettajakunta on kokematonta ja epäpätevää. Myöskään yliopistojen uudet säännöt ja rajoitukset eivät ole opiskelijoiden mukaan hyväksyttäviä, ja monet naisopiskelijat ovatkin jättäneet yliopistot.

Köyhyys ja työttömyys sen sijaan rehottavat Afganistanissa. Maan talous on romahtanut ja ihmiset myyvät kotitaloustavaroitaan mitättömään hintaan voidakseen ostaa ruokaa perheilleen. Jotkut epätoivoisimmista ovat myyneet elimiään. Äärimmäisestä hädästä kertoo se, että perheet myyvät myös omia lapsiaan.