Hätähuuto Afganistanin naisilta

Profiilikuva
Blogin kirjoittajat ovat Afganistanissa eläviä Suomen kouluttamia naistoimittajia. Talibanin vainon takia he kirjoittavat nimettöminä.

”Meidät aiotaan nyt vaientaa kokonaan”

Yhdeksän kuukautta on kulunut siitä, kun taliban anasti vallan Afganistanissa. Samalla se kaappasi afgaaninaisilta heidän perusoikeutensa. Seuraukset ovat kohtuuttomat.  Juuri naiset ovat talibanin hallinnon suurimmat kärsijät. 

”Taliban itse väittää muuttuneensa. Todellisuus on toisenlainen”, naistoimittaja Balkhin maakunnasta kirjoittaa.

”Nyt naisten on koko maassa käytettävä kasvot peittävää burkaa. Nainen ei voi liikkua kaupungilla yksin ilman mahramia (lähisukulaismiestä).Tytöt eivät saa jatkaa koulunkäyntiään kuudennen luokan jälkeen.” 

Rajoitukset ovat voimassa kaikissa maakunnissa, myös Balkhissa, jonka väestöstä enemmistö on etniseltä taustaltaan tadzikkeja, uzbekkeja ja hazaroja. Burkat eivät kuulu edes historiallisesti näiden sunnimuslimien perinteisiin.

”Balkhissa väestöä puhuttaa myös naisten mystiset katoamiset ja murhat.  Taliban kuittaa murhat ”kunniamurhina”, eikä puutu niihin.”

Mojgan Sadat, 36, on kuuden lapsen äiti Balkhista. Hän on koko ikänsä ollut yhteiskunta- aktiivinen ja toimi sosiaalityöntekijänä kansainvälisessä järjestössä. Poikiensa kanssa hän pyöritti myös suosittua ravintolaa. Sadat työskenteli ravintolan kokkina. Nyt ravintola on nurin ja hän on työtön. Talibanin tekemät kotietsinnät huolestuttavat.  

”Olen kuullut, että useita naisaktivisteja on pidätetty. Luotettavaa tietoa heidän kohtalostaan on kuitenkin mahdoton saada”, hän sanoo.   

Jo edellisen valtakautensa aikana taliban pidätti Mojganin isän eikä perheen äidin sallittu tehdä työtä kodin ulkopuolella. Perheen tyttäret eivät päässeet kouluun. Mojganin sisar lähetettiin piikomaan toisten taloihin ja näin hän oli ainoa perheen elättäjä.

Mojgan yritti lapsineen paeta maasta heti kun taliban anasti uudelleen vallan elokuussa 2021, mutta nähtyään kuinka taliban pidätti lentokentällä naisia ja tyttöjä, Mojgan pakeni kentältä ja palasi lopulta lapsineen kotiinsa Balkhin maakuntaan.

”Enää en voi edes yrittää paeta. Rahani ovat lopussa.”

Mojganin kaltaiset koulutetut naiset, jotka olivat töissä niin kansainvälisissä järjestöissä kuin maan hallinnossa, ovat nyt työttömiä. He yrittävät myydä kaduilla kotona valmistamiaan tuotteita, mutta se on rankkaa.

Talibanit ovat vieneet naisilta perusoikeudet elämiseen ja elannon ansaitsemiseen. Heidän arkensa on lähinnä orjuutta, vaikka moni yrittää pitää yllä osaamistaan ammateissa, joissa on pystynyt tekemään töitä ja tienaamaan rahaa aikaisemmin.

Lakinaisesta harjoittelijaksi

34-vuotias Sadaf, joka työskenteli aiemmin Balkhin provinssin oikeuslaitoksessa, on nyt työtön. Hän yrittää ansaita elantoaan harjoittelijana ompelimossa.

”Ennen talibanin nousua Balkh oli kulttuurin ja kirjallisuuden keskus. Naisilla oli kaikki oikeudet osallistua yhteiskuntaan – opiskella, tehdä työtä ja ilmaista itseään. Nyt naisilta on viety nämä kaikki.”

Perhe ei halua päästää häntä poistumaan kotoa, mutta Sadaf kieltäytyy hautautumasta kodin seinien sisäpuolelle. 

”Mutta kun lähden, olen peloissani. Tuntuu siltä kuin joku jahtaisi minua, joku, joka on valmis tuhoamaan minut millä hetkellä tahansa.”

Juuri pelko, stressi, kauhu ovat tunteita, joista naiset puhuvat.

 ”Tämä sama tunne on useimmilla naisilla. Pelkään että tämä hitaasti etenevä kuoleman tunne tappaa lopulta meidät naiset.”

Vain hijabissa kouluun

Taliban on sanonut, että tytöt voivat jatkaa koulua 12. luokalle asti, mutta vain jos he käyttävät kasvot peittävää hijabia. 

Voi vain kuvitella, kuinka sietämätöntä 10-vuotiaalle tytölle on liikkua niin, että hänestä näkyy vain kaksi silmää.

Juuri tulevaisuudennäkymien synkkyys pelottaa monia. Roshini, joka on media-aktivisti, sanoo vielä pystyvänsä jatkamaan toimittajan työtään.

”Pelkään, että kuten talibanin aiemman valtakauden aikana, kaikki naiset pakotetaan lopulta kotiäideiksi. Naisten osallistuminen yhteiskunnallisiin toimiin ja kulttuuriin vähenee, eikä naisia näe politiikassa enää lainkaan.”

”Mutta minä en siihen enää suostu.”

Juttua varten haastatellut naiset kertovat eläneensä ja kasvaneensa sodan keskellä. He viettivät nuoruutensa sodan varjossa. Mutta he haluavat, että seuraavalle sukupolvelle taataan mahdollisuus elää rauhassa.

”Me emme päässeet nauttimaan vauraudesta emmekä rauhasta, mutta se vähä mitä saimme esimakuna, maistui niin makealle”, Roshini sanoo.

”Maailma kääntää selkänsä Afganistanille. Taliban puolestaan tekee kaikkensa hiljentääkseen afgaaninaisten äänet.” 

”Haluan että naiset muualla maailmassa nousevat nyt puhumaan puolestamme ja käyttämään meidän ääntämme.”

Naisten nimet on turvallisuussyistä jutussa muutettu.