Elämä on jatkuvaa kamppailua - Osa 2: Naiset elävät ahdingossa ja alennustilassa

Olin naisasioiden ministeriön työntekijä, kun hallitus kaatui ja talibanit valtasivat Afganistanin. Kaikki naiset menettivät työpaikkansa. Niin hallituksen, kansalaisjärjestöjen kuin yksityisten yritystenkin toimistot suljettiin naisilta. 

Entinen työpaikkani on nykyisin hyveiden edistämisen ja paheiden ehkäisemisen ministeriö.

Vaikka Hamid Karzain ja Ashraf Ghanin hallituksien aikana räjähdyksiä ja itsemurhaiskuja oli päivittäin, ei elämä ollut näin synkkää. Niin miehet kuin naisetkin olivat kiireisiä työssään ja opinnoissaan. He toimivat kaikilla elämän alueilla: sosiaalisektorilla, taloudessa, kulttuurissa, politiikassa, juridiikassa ja urheilussa.

Viimeisten 20 vuoden aikana naiset ovat menestyneet hyvin julkisessa elämässä. 

Talibanin syyskuussa nimittämässä hallituksessa ei ole ainuttakaan naista. Talibanit eivät salli naisten toimimista korkeissa tehtävissä eikä osallistumista politiikkaan eikä päätöksentekoon.

Nyt kun vallassa ovat talibanit ja islamilaisen emiraatin hallitus, naisten koulutus, työ ja ponnistelut kahtena viime vuosikymmenenä ovat menettäneet merkityksensä.  Kun muistelen entistä elämääni, tajuan pärjänneeni hyvin edellisen hallituksen aikana. Seisoin omilla jaloillani.

Kabulin valtaus

Olin töissä sinä päivänä, kun talibanit tunkeutuivat Kabuliin. Pian kuulimme kollegoideni kanssa tapahtuneesta. Lähdimme toimistolta tasan kello 11. Jämähdin tunniksi autoon, koska tiet oli suljettu väkijoukon vuoksi. 

Odotin turhaan, että kadut avautuisivat. Lopulta lähdin kävelemään kotiin. Joka askeleella pelkäsin, että jotain kauheaa tapahtuisi. Ryhmä talibaneja oli kerääntynyt tielle. He huusivat ”Kauan eläköön islamilainen emiraatti”. 

Kun pääsin vihdoin kotiin, olin shokissa ja päätäni särki. Kaksi viikkoa olin sekaisin enkä tiennyt, mitä minun pitäisi tehdä. Kun menin lääkärille, hän antoi minulle lääkettä ja käski lepäämään muutaman päivän. 

Koko maa on rikki

Perheeseeni kuuluu tällä hetkellä äitini, marttyyrikuoleman kokeneen veljeni alle vuoden vanha tytär, sisareni, kaksi veljeäni, heidän molempien vaimot ja heidän lapsensa, kummallakin veljelläni on kolme poikaa. Yhteensä meitä on 14 henkeä.

Kaikki on rikki Afganistanissa. Aikaisemmassa hallituksessa työskennelleet miehet ja naiset ovat menettäneet työnsä. Kaikki ihmiset ovat huolissaan omasta ja perheidensä tulevaisuudesta.

Joka päivä herätessäni rukoilen, että jumala armahtaisi Afganistanin kansaa, jotta tilanne pian paranisi, ja jotta naiset voisivat jatkaa opiskelua ja tehdä työtä. Myös miesten pitäisi saada tehdä töitä turvassa. 

Elämämme on kotimme seinien sisäpuolella. Jaamme kotityöt ja minä autan veljieni vaimoja. Siivoamme kotimme kolme huonetta kukin vuorollamme. Minä pesen vaatteet ja tiskaan astiat. Veljieni vaihtavat lasten vaatteet kahdesti päivässä ja kylvettävät heidät kerran päivässä. Siskoni kanssa hoidamme marttyyriveljemme pientä tytärtä. Huolehdin myös äidistämme, koska hänellä on diabetes. Siskoni ja minä luemme joskus uskonnollisia kirjoja.

Väkivaltainen ja köyhä lapsuus

Nykyinen tilanne vaikuttaa myös lapsiin. 6-vuotias veljenpoikani sanoo, että hän olisi tappanut talibanit, jos olisi aikuinen. Hän sanoo, ettei olisi päästänyt heitä Kabuliin. Hänen puheensa järkyttävät minua ja hänen vanhempiaan.

Lapset, joiden pitäisi leikkiä tai opiskella, ajattelevat tänään leipää.  Elämä Taliban-hallinnon talibanin hallinnon alla on julmaa. Elintarvikkeiden hinnat ovat nousseet ja maan talous on ahdingossa. Afganistanin suurimmat ongelmat ovat köyhyys ja nälkä.

Yhtenä päivänä menin kauppaan viisivuotiaan veljenpoikani kanssa. Kun poika näki talibanin, hän tarttui käteeni tiukasti ja sanoi: ”Rakas täti, mennään kotiin. Taliban voi hakata meidät, koska minulla ei ole shalwar kameezia.” Veljenpoikani oli hyvin peloissaan, koska hän ei ollut pukeutunut perinteiseen afgaaniasuun. 

Mielenosoitus ministeriön porteilla

Eräänä päivänä menimme kollegojeni kanssa työpaikallemme naisasiain ministeriöön, koska halusimme tavata naisasioiden johtajaksi nimitetyn talibanin. Talibanit eivät kuitenkaan päästäneet meitä sisälle. Palasimme pettyneinä kotiin. 

Seuraavana päivänä naisasiain ministeriön oikeudellisen osaston entinen päällikkö lähetti viestin meille. Hän sanoi, ettemme saisi jäädä istumaan hiljaa kotiin. Meidän pitäisi taistella saadaksemme työpaikkamme takaisin. 

Hän määräsi kokoontumispäiväksi 19. syyskuuta. Syyskuun 17. päivänä sain sosiaalisen median kautta tiedon, että naisasiainministeriön nimikyltti oli otettu pois. Uuden kyltin mukaan paikalla toimii hyveiden edistämisen ja paheiden ehkäisemisen ministeriö.

Kaikki me entiset työntekijät menimme ministeriön portille. Huusimme, että tytöillä ja naisilla on oikeus opiskella ja työskennellä. Kuulutimme, että kaikki ministeriön työntekijät ovat naisia, jotka ovat perheidensä elättäjiä. Iskulauseista huolimatta emme taaskaan onnistuneet pääsemään ministeriöön. 

Media oli tullut paikalle haastattelemaan ministeriön entistä henkilökuntaa, mutta talibanit eivät sallineet tiedotusvälineiden raportoivan mielenosoituksestamme. Vain BBC onnistui tekemään radioraportin protestistamme ja lähettämään äänemme maailmalle. 

Talibanin tyhjät lupaukset

Mutta prosessi jatkui. Lopulta, useiden päivien taistelun jälkeen, meitä työntekijöitä edustanut naisasiainministeriön entinen oikeudellisen osaston päällikkö pääsi puhumaan ministeriötä johtavan talibanin kanssa naisten ongelmista. Hän oli kehottanut talibania sallimaan ministeriön työntekijöiden paluun töihin. Hän oli vaatinut, että ministeriön pitäisi toimia tyttöjen ja naisten hyväksi ja avata tyttökoulut ja yliopistot uudelleen. 

Myöhemmin ministeriön uusi johtaja vastasi: ”Pyrimme sallimaan naisten työskentelyn, kunhan se tapahtuu islamin määräysten mukaisesti. Toistaiseksi teidän pitää olla kärsivällisiä ja pysyä kodeissanne. Älkää kerääntykö ministeriön portin eteen, muuten ryhdymme oikeustoimiin.”

Ministeriön uusi johtaja oli vakuuttanut, että vaikka ministeriön nimi on muutettu, työntekijät saisivat pitää työpaikkansa. Odotamme kuitenkin edelleen, että taliban antaisi meille luvan työskennellä. Emme ole kuulleet mitään työpaikoistamme. Uskomme, että meille valehdellaan.

Kun kirjoitan tästä kaikesta, kyyneleeni valuvat.