Bamiyanin vaiennut kulttuurikaupunki

Profiilikuva
Blogin kirjoittajat ovat Afganistanissa eläviä Suomen kouluttamia naistoimittajia. Talibanin vainon takia he kirjoittavat nimettöminä.

Ennen niin edistyksellinen ja Afganistanin sivistyksen ja kulttuurin kehdoksi kuvattu Bamiyanin kaupunki on vajonnut hiljaisuuteen elokuun 2021 talebanien valtaan tulon jälkeen.

Maailma muistaa Bamiyanin laakson suuret, 500-luvulla vuoreen veistetyt Buddha-patsaat, joista kaksi edellinen taleban-hallinto räjäytti vuonna 2001. Patsaiden palasia on yritetty kerätä talteen ja jopa patsaiden uudelleen kokoamista ehdittiin suunnitella. Paikka on Unescon maailmanperintökohde.

Bamiyanin nykyinen kuvernööri on vakuuttanut, että jäljellä olevat Buddhan-patsaat saavat olla rauhassa. Kansainvälisessä mediassa on kerrottu alueella liikkuvista rekka-autoista, joiden on epäilty kuljettavan historiallisia jäännöksiä ulos maasta, esimerkiksi Pakistaniin. Kuvernöörin mukaan kyse on kuitenkin eräänlaisesta vesivahingosta, joka on vaatinut paljon korjaustoimintaa.

Bamiyanin laaksossa sijaisevat maailman suurimmat Buddha-patsaiden kolot jäivät jäljelle edellisen taleban-hallinnon räjäytettyä kaksi patsasta. Syyksi ilmoitettiin että islam kieltää jumalankuvat.

Taidemarkkinoita pyörittivät naiset

Ennen talebanien elokuista valtaannousua Bamiyanin naiset olivat aktiivisesti mukana maakunnan hallinnossa, taloudessa, yhteiskunnallisessa vaikuttamisessa ja kansalaisyhteiskunnan toiminnoissa. Yksi ihmisoikeusaktivisti kertoo, että Bamiyan oli

ennen sivistyksen ja kulttuurin kehto, mutta nyt siellä ei enää ole kumpaakaan.

Naiset olivat mukana työelämässä monilla eri aloilla aina maidontuotannosta markkinakauppiaisiin. Naisia oli paljon myös pienyrittäjinä, jolloin he loivat työpaikkoja sadoille muille naisille. Tuoretavara – ja taidemarkkinoita, joita pyörittivät yksinomaan naiset.

Kaikki tämä loppui, kun talebanit ottivat vallan elokuussa 2021. Naisten oikeuksia ajava aktivisti sanoo, että erityisen haastavaa on nyt se, että monien perheiden talous on romahtanut, kun naiset eivät saa käydä palkkatöissä.

Ennen suhteellisen tasa-arvoisella alueella naisten pitää käyttää peittävää hijabia eivätkä he saa liikkua ilman miespuolista saattajaa. Tytöt eivät Bamiyanissakaan enää saa käydä koulua ja alaikäisten tyttöjen naittaminen sekä pakko-avioliitot ovat yleistyneet.

Naisten mielenterveysongelmat ovat niinikään lisääntyneet, koska kaikki kulttuuri- ja koulutusmahdollisuudet ovat poistuneet.

Bamiyanin kaupunki sijaitsee 230 kilometriä Kabulista luoteeseen Afganistanin keskiosissa. Pääosa kaupungin asukkaista on hazaroja.

Ei enää yhtään naistoimittajaa

Bamiyaninssa oli ennen 25 aktiivista mediaa, talebanien valtaannousun jälkeen jäljellä on vain kuusi. Vielä vuosi sitten niissä työskenteli täyspäiväisesti 11 naista, nyt ei enää yhtään.

Mediassa naistoimittajat käsittelivät laajasti ajankohtaisia asioita, sananvapautta ja yhteiskunnallisia kysymyksiä. Naisten journalistinen osaaminen ja työskentely kentällä oli vahvistunut huomattavasti viime vuosina. Laadukas ja monipuolinen mediakenttä loi pohjaa yleisön luottamukselle ja tyytyväisyydelle.

Eri medioilla- ja ohjelmilla oli omat kohdeyleisönsä, ja vuorovaikutus yleisön kanssa oli

vahvaa sosiaalista mediaa ja internetiä käyttäen. Yleisön sensuroimattomilla kommenteilla ja mielipiteillä oli suuri vaikutus sekä sisältöihin että uutisointiin.

Journalismin laatu ja vuorovaikutus yleisöjen kanssa paranivat käsi kädessä. Naisten asema sekä sisällön tuottajina että juttujen aiheena kasvoi. Edellinen hallitus ei vainonnut eikä sensuroinut naistoimittajia. Vaikka välillä naistoimittajia uhkailtiin, tai heitä saattoi kadota tai jopa joutua tapon uhriksi, se ei ollut systemaattista vaan yksittäisten henkilöiden tekoja.

Naistoimittajat Bamiyanissakin joutuvat nyt pysymään kotonaan. Yksi naistoimittaja sanoo: “Me naiset teimme todella paljon töitä vuosikausia, jotta pystyimme välittämään ajantasaista ja

tarkkaa tietoa ihmisille. Mutta nyt olemme vankeina neljän seinän sisällä samaan aikaan kun talebanit kiduttavat muita toimittajia.” Tämän jutun kirjoittanut afganistanilainen naistoimittaja on kuitenkin toiveikas.

 “Haluan kannustaa naisia opiskelemaan journalisteiksi tai muihin ammateihin. Naisena ja toimittajana olen sitä mieltä, että meidän pitää saada tehdä työtä, jotta voimme olla taloudellisesti riippumattomia ja täysivaltaisia yhteiskunnan jäseniä. Olen toiveikas, että joku päivä esteet poistuvat ja voimme taas tehdä töitä Afganistanin yhteiskunnan hyväksi.”