Afganistanin naisrunoilijat huolissaan maan kirjallisuuden ja kulttuurin tuhoutumisesta
Afganistanissa on rikas kulttuuri, jonka historia ulottuu yli kahden tuhannen
vuoden päähän. Modernin afganistanilaisen kirjallisuuden alku ajoittuu Afganistanin valtion
perustajana pidetyn Ahmad Shah Durranin hallituskauden jälkeiseen aikaan.
Afganistanin vuosikymmeniä kestäneiden sodan ja tuhon aikana maan kirjallisuus, kulttuuri
ja historialliset monumentit eivät ole säilyneet ennallaan. Afganistanin tasavallan kaatumisen ja Islamilaisen emiraatin perustamisen jälkeen elokuussa maan kulttuuri ja kirjallisuus kokevat jälleen
kerran peruuttamatonta tuhoa. Talibanin hallinnon alusta lähtien monet kirjailijat, runoilijat ja
kansalaisyhteiskunnan aktivistit ovat joutuneet lähtemään maasta tai joutuneet
syrjään ja eristetyiksi.
Naiset ovat vain välineitä
Yksi eristetyistä on Golpari, afganistanilainen runoilija ja siviiliaktivisti. Taliban on asettanut
rajoituksia hänelle, kuten puolelle Afganistanin asukkaista. Häntä ja muita afganistanilaisia
naisia käytetään välineinä islamilaisen emiraatin ja taliban-hallinnon lipun alla.
Golpari pelkää olla haastateltavana; hänellä on tuskalliset kokemukset taliban-hallinnon
kahdeksan ensimmäisen kuukauden ajalta. Hän, joka kerran oli kansalaisaktivisti, näyttää
nyt siipensä katkaisseelta linnulta, joka tarkkailee tikittävää kelloa neljän seinän sisällä
olevassa häkissään.
Todellakin, hän kaipaa lentämään. Kuinka Golpari voisi rikkoa häkin, jonka kalterit
vahvistuvat päivä päivältä! Mutta rikkoutuneen siiven vuoksi hän ei pääse lentämään, olipa
hän häkissä tai sen ulkopuolella.
Mielenosoittajat vangitaan
Mielenosoitus on tapa vaatia kansalaisoikeuksia. Tämä ei kuitenkaan ole
pätenyt afganistanilaisnaisten tapauksessa. Kansalaisaktivisteja on vangittu, koska he
protestoivat henkistä tyranniaa vastaan.
Mielenosoittajien häkit vaihtuivat kotien rautaisista ikkunoiden suojaristikoista vankiloiden
teräskaltereihin. Golpari ja muut hänen kaltaisensa, jotka kävivät Karte Seh -kahviloissa ja
lausuivat runoutta runouskerhoissa, eivät enää lähde ulos kodeistaan talibanien pelossa
ja suojellakseen henkeään. Monet heistä ovat polttaneet runokirjansa ja tuhkanneet
samalla unelmansa.
Vaikka taliban yrittää osoittaa kunnioittavansa naisia välttääkseen kansainvälisten
ihmisoikeusjärjestöjen kritiikin, käytännön tilanne on erilainen Golparin ja tuhansien muiden
afganistanilaisten naisten kohdalla. He tietävät, miten yhteiskunta heitä todella kohtelee.
Yhden kielen ylivalta, talibanin epätasa-arvoinen suhtautuminen etnisiin ryhmiin ja
kansalaisten jaottelu etnisen alkuperän, kielen ja sukupuolen mukaan osoittavat talibanin
henkistä tyranniaa, joka ei vaikeuta vain kansalaisten elinoloja, vaan tuhoaa myös
kirjallisuuden ja kulttuurin. Vielä pahempaa on, että talibanin niin sanottu
kansallismielisyys estää afganistanilaisten naisten kirjalliset ja kulttuuriset pyrkimykset.
Rajoitukset vaikuttavat mieleen ja ajatuksiin
Ajattelun vapaus on yksi tärkeimmistä ihmisen vapauksista. Valitettavasti taliban on
rajoittanut myös naisten ajatuksia ja jähmettänyt heidän mielensä.
Siksi epävarma tulevaisuus on tehnyt Golparista erittäin surullisen. Hän ei voi enää
ajatellakaan, että voisi vielä jonain päivänä osallistua runousopetukseen tai ohjelmaan, jossa
hän voisi lukea ääneen runojaan rakkaudesta.
Toisaalta erilainen, ulkopuolelta määritelty rooli naisille tukahduttaa heidän kulttuurinjanoaan.
Harvassa ovat ne naiset, jotka edelleen uskovat kansainvälisten ihmisoikeusjärjestöjen näennäisiä lupauksia ja odottavat oikeuksiensa toteutuvan.
Golpari kutsuu ihmisoikeusjärjestöjä kaupallisiksi eduntavoittelijoiksi ja syyttää niitä
kompromisseista talibanin kanssa koskien afganistanilaisten naisten asemaa.
Rajoitusten ja esteiden luominen naisten kouluttautumiseen, työhön ja yhteiskunnalliseen
toimintaan koskee myös kulttuuria ja kirjallisuutta. Se on turhauttanut Golparia ja muita
naisia, jotka ovat huolissaan maansa kulttuurin ja kirjallisuuden
säilymisestä. Golpari pelkää, että afganistanilainen kulttuuri ja kirjallisuus kokevat tuhon, josta ei ole paluuta.