Afgaaninaisen on pakko synnyttää kotona – äitiyskuolleisuus Aasian korkein
VAUVA SYNTYI KUOLLEENA, kun 28-vuotias Mastoora Sarpolin maakunnassa synnytti vauvansa kotikylässään keskellä pakkasta. Synnytys kesti tuntikausia, ja kivut olivat kovat. Mastoora joutui synnyttämään kotona, koska hänen miehensä ei löytänyt kylästä autoa viedäkseen vaimonsa sairaalaan Mazar-e-Sharifiin.
Vuoto ei synnytyksen jälkeen kuitenkaan loppunut. Mastoora pääsi lopulta sairaalaan hoidettavaksi.
Mastoora kertoo, että ennen talibanien valtaantuloa hänen kotikylässään oli klinikka, josta sai tarvittaessa apua ja jonne pääsi halutessaan myös synnyttämään.
”Vuosi sitten klinikka suljettiin. Nyt sairastuneet pitää kuljettaa aasilla kaupunkiin hoidettavaksi”, Mastoora kertoo.
VAIN KÄTILÖT JÄIVÄT kyliin auttamaan synnytyksissä. Kylien lääkärit ovat muuttaneet kaupunkeihin, koska talibanit ovat kieltäneet heitä työskentelemästä maaseudulla.
Mastooran tapaus ei valitettavasti ole ainutlaatuinen nykyisessä Afganistanissa. Samanlaisia kertomuksia voisi kuulla kymmenittäin joka päivä eri puolilta maata, jos niistä uskallettaisiin puhua.
Talibanien valtakaudella maan jo entuudestaan heikko terveydenhuolto on halvaantunut. Suurimpina kärsijöinä ovat naiset, sillä nykyhallinto on erityisesti lakkauttanut naisten terveysasemia ja äitiysklinikoita.
AFGANISTANIN ÄITIYSKUOLLEISUUS on korkein Aasiassa ja toiseksi korkein koko maailmassa, selviää YK:n väestörahaston viimeisimmistä raporteista. Ennen talibanien valtaantuloa 638 naista 100 000:sta kuoli synnytykseen Afganistanissa. Nyt määrän arvioidaan kasvavan yli 960 tapaukseen.
Maan terveydenhuollon romahdusta on vauhdittanut se, että suurin osa Afganistanin terveydenhuoltojärjestelmää tukeneista kansainvälisistä järjestöistä on lähtenyt maasta. Myös kansainvälinen raha-apu on ehtynyt.
TALIBANIT KIELSIVÄT nopeasti valtaannousunsa jälkeen naisilta työnteon kodin ulkopuolella. Aluksi määräys koski myös naislääkäreitä ja -sairaanhoitajia. Kiellon seuraukset olivat kuitenkin jopa talibanienkin mittapuun mukaan niin katastrofaaliset, että he joutuivat löysäämään ohjeistustaan.
Naislääkäreiden ja -hoitajien työskentelystä on kuitenkin tehty vaikeaa.
NAISLÄÄKÄRI SAMIRA työskentelee edelleen lääkärinä terveyskeskuksessa Balkhin maakunnassa. Hän on perheensä ainoa elättäjä ja hänen on pakko työskennellä kodin ulkopuolella, vaikka se on vaikeaa.
”En saa mennä klinikalle yksin, minun on otettava vanha, kävelykyvytön isäni mukaani mahramiksi (sukulaissaattajaksi), jotta välttyisin ongelmilta”, Samira kertoo.
”Jotta ympärilläni olevien miesten silmät eivät tekisi syntiä, minun on käärittävä itseni burkaan. Kuljettaja ei edes voi ottaa minua kyytiin, jos en ole pukeutunut burkaan ja jollei minulla ole miespuolista saattajaa mukanani”, hän jatkaa.
KÄTILÖ FOROZAN työskentelee kätilönä sairaalassa Balkhin maakunnassa. Hän kertoo kahden viime vuoden olleen todella vaikeita.
”Kun he (talibanit) kertoivat meille, että emme saa tehdä töitä, yritimme salaa auttaa sairaita ihmisiä sairaalan ulkopuolella. ”
”Olen työskennellyt kätilönä yli kymmenen vuotta. En olisi voinut koskaan uskoa, että jonakin päivänä joudun tekemään salaa työtäni ja pelkäämään.”
EHKÄISYVÄLINEET KIELLETTIIN nyky-Afganistanissa. Jos apteekki jää kiinni ehkäisyvälineiden myynnistä, seurauksena on ankara rangaistus. Vaikka naisten terveys olisi vakavasti uhattuna, lääkärit eivät saa mitenkään rajoittaa syntyvyyttä.
”Moni nainen kärsii anemiasta ja muista sairauksista, koska he joutuvat synnyttämään niin usein. Taliban keräsi klinikalta pois kaikki syntyvyyden säännöstelyyn liittyvät lääkkeet ja laitteet”, lääkäri Samira sanoo.
RAHAA LÄÄKKEISIIN ei monillakaan perheillä enää ole. Se vaikeuttaa raskauksien ja synnytysten aiheuttamien komplikaatioiden hoitoa. Ennen talibanien valtaantuloa lääkkeitä oli mahdollista saada ilmaiseksi. Myös sairaalat ovat nyt ylikuormitettuja.
Kabulin synnytys- ja naistentautien osaston lääkäri kertoo, että jo ennen talibaneja synnyttävien äitien kuolleisuus oli suurta.
”Malalin ja Rabia Balkhin sairaaloihin tulee päivittäin satoja naisia synnyttämään. Sairaaloilla ei kerta kaikkiaan riitä kapasiteetti hoitaa edes puolta määrää tästä. Seurauksena on, että synnytyskuolleisuus on entisestään kasvanut”, lääkäri sanoo.
”Naisten raskauteen ja synnytykseen liittyvät ongelmat ovat senkin takia lisääntyneet, että maaseudulla ei enää saa olla terveyskeskuksia. Naiset pakotetaan synnyttämään kotona.”

